torstai 2. huhtikuuta 2009

Syyllinen (Guilty as Sin, 1993)

En varmasti ole maailman ainoa ihminen joka hyviä näyttelijöitä ajatellessaan, ei ajattele Don Johnsonia. Itseasiassa miettiessäni ketkä ovat mielestäni hyviä näyttelijöitä, mieleeni tulee Johnsoniakin nopeammin lajitelma näyttelijöitä joita en voi sietää (kuten Josh Hartnett). Tämä ei tietenkään tarkoita että Don Johnson olisi huono näyttelijä. Kaukana siitä.
Don Johnson ei ehkä ole kovinkaan moni-ilmeinen näyttelijä, hänen elokuvansa harvemmin ovat järin muistettavia ja hänellä on taakkanaan se pikkurooli siinä popkulttuuurin sivuviitteessä esiintyneessä poliisisarjassa,,, se,,, mikä se nyt olikaan. Niin, Nash Bridges tietenkin.
Johnsonille Miami Vicen rooli Sonny Crockettina osoittautui näemmä samanlaiseksi menestyksen taakaksi, kuin mitä Fonzie on Henry Winklerille ja Kirk on William Shatnerille. Teit sitten mitä tahansa, niin aina ensimmäisenä lähtee Jan Hammerin musiikki soimaan päässä.
Kun elokuva ja rooli ovat oikeat, niin Johnsonkin osoittaa että valinta näyttelemisen ja jonkin muun ammatin välillä osui oikeaan ollessaan valinnoista ensimmäinen. Erityisen hyvin Johnson onnistui Dennis Hopperin elokuvassa Hot Spot.


Nyt vuorossa oleva elokuva, Syyllinen kuuluu niihin ”ihan hyvä”-sarjan jännäreihin jossa on ihan ok tarina, ihan hyviä näyttelijöitä, parhaimmillaan loistava ohjaaja kiveksissä ja lopputuloksena on lähes hyvin toteutettu elokuva. Se on myös elokuva joka osoittaa että oikeassa roolissa Don Johnson on loistava näyttelijä ja kiitos hänen suorituksensa, on tämäkin elokuva huomattavasti mielenkiintoisempi kuin monet muut vastaavat tekeleet. Sillä toisin kuin jonkun Gene Hackmanin elokuvassa, jonka kohdalla osaa jo luottaa siihen että vaikka elokuva itsessään olisi huono, niin Hackman on hyvä. Niin Syyllisen kohdalla ja nimenomaan Don Johnsonin kohdalla ajattelutapa on enemmänkin ”höh! Enpä olisi uskonut.”


Jennifer Haines (Rebecca DeMornay) on piinkova puolustusasianajaja joka on tottunut voittamaan juttunsa lähes keinoilla millä hyvänsä. Hainesille tärkeintä on tehtävän haastavuus, ei niinkään se onko puolustettava syytön vai ei. Iso rahallinen palkkiokaan ei ole haitaksi.

Haines on saamassa uuden asiakkaan David Greenhillista (Don Johnson) jota syytetään vaimonsa murhasta. Greenhill on lipevä, egoistinen naistenmies joka oikein huokuu syyllisyyttä, eikä hänen puolustuksensa siitä että vaimo olisi lavastanut hänet ole kovinkaan uskottavan kuuloinen ja Haines kieltäytyykin kunniasta puolustaa häntä. Greenhill kuitenkin tiesää ettei Haines voisi vastustaa tätä haastetta ja tuotapikaa Haines ottaakin jutun hoidettavakseen.
Nopeasti Haines alkaa huomaamaan että Greenhill tuntuu tunkevan itseään joka puolelle hänen elämäänsä ja hän ei pääse eroon Greenhillin vaikutusvallasta. Greenhillin syyllisyys on selvää heti alusta alkaen.

Haines on jäänyt jumiin Greenhillin puolustusasianajajaksi. Kollegat ja Hainesin poikaystävä Phil (Stephen Lang) alkavat kukin uskomaan Hainesin ja Greenhillin olevan rakastavaisia, ja Greenhill heittää vettä kiukaalle kuin palomies ikään.
Greenhill tietää kaiken Hainesista, töistä, yksityiselämästä, mutta Haines tietää Greenhillista vain sen mitä tämä haluaa paljastaa.
Etsivätuttunsa avulla Haines rupeaa saamaan selville Greenhillin menneisyydestä seikkoja joihin liittyy joukko kuolleita naisia. Greenhill kulkee rahakkaasta naisesta toiseen ja kyllästyttyään näihin, pistää heidät hengiltä. Sitten on vuorossa uusi elättäjä.
Päästäkseen eroon vaarallisesta asiakkaastaan koettaa Haines paljastaa Greenhillia syylliseksi, samalla kun hän puolustaa tätä oikeudessa. Niinpä Haines hankkii salaa vastapuolelle todisteita, mutta jälleen Greenhill on tarpeeksi neuvokas kääntääkseen sen omaksi edukseen.
Lopputulokseksi valamiehistö ei saa päätettyä tuomiota ja ainakin toistaiseksi Greenhill on vapaalla jalalla.
Greenhill päättää avautua ja kertoa Hainesille kuinka hän oli päättänyt tappaa vaimonsa jo vuosi sitten, nähtyään Hainesin jossain ravintolassa juhlimassa tuolloista oikeusvoittoaan. Greenhill totesi Hainesin olevan samankaltainen ihminen ja päätti siksi tappaa vaimonsa, jotta saisi Hainesin puolustamaan itseään. Kiitos vaitiolovelvollisuuden, ei Haines voi julkistaa tietojaan ja Greenhill päättääkin pitää huolen etteivät hänen paljastuksensa pääse leviämään. Siispä käydäänpä ensityöksi pistämässä se Hainesin etsiväystävä hengiltä. Sitten vaanitaan Hainesia ja päätetään pilata elokuvan lopetus. Greenhill koettaa heittää Hainesin huisin korkealta alas kuolemaansa, mutta Haines muuttuukin apinoiden kuningattareksi ja vetää Greenhillin mukaansa. Luonnollisesti pudotus tappaa Greenhillin, mutta Haines ei sottaa edes meikkejään.
Hitto mikä antikliimaksi.


Syyllinen on lopetustaan lukuunottamatta vallan mainio jännityselokuva. Kyseessä kun oli varsin veikeä tarina murhaajasta, jonka katsojat tietävät alusta asti olevan murhaaja ja asianajajasta joka joutuu pelon vallassa puolustamaan tätä murhaajaa. Puolustuksen ohessa samainen pintakiiltolakinainen koettaa paljastaa murhaajaa,,, no,,, murhaajaksi, mutta joutuu lopulta toteamaan murhaajan olevan niin kyvykäs mieleltään, että tämä pääsee vapaaksi.
Elokuva olisikin kannattanut lopettaa siten, että oikeus toteaa Greenhillin syyttömäksi ja Greenhill paljastaa syyllisyytensä ja motiivinsa Hainesille oikeuden jälkeen, mutta siihen se olisikin pitänyt jättää. Murhaaja pääsee vapaaksi ja sekä katsoja, itse Greenhill, että Haines tietävät totuuden, mutta osoittavat tarinallaan ettei hyvä aina voitakaan. Se olisi ollut julma, mutta vahva lopetus tarinalle. Etenkin koska Greenhillin hahmo on sen verran vastenmielinen egomaanikko, että hänelle haluaa käyvän huonosti. Siksi olikin suuri pettymys huomata, että oikeudenkäynnin jälkeen elokuva jatkui vielä sellaiset 10 minuuttia psyko heiluu ja huitoo-meiningillä ja paha saa palkkansa. Miksi elokuva piti pilata sellaisella Hollywoodin onnellisella lopetuksella.


Jos leffa olisi lopetettu 10 minuuttia ennen sen varsinaista loppua, niin kyseessä olisi mielestäni neljän tähden elokuva. Nyt sen nyhverömamoilu aiheuttaa sen, että jäädään kolmeen tähteen ja sekin on sitten siellä kolmosen alapäässä lähempänä kahta kuin neljää.


Annoin alussa ehkä turhan ruusuisen kuvan Don Johnsonin näyttelijänlahjoista ja tahdonkin todeta sen, että kyseessä on hyvin rajatuilla taidoilla varustettu näyttelijä.
Mutta...
... Syyllisen tapauksessa hän on mies paikallaan. Johnsonin lipevä ureakalloinen gigolotappaja on elokuvan paras roolisuoritus.

Joten tosiaan, kun rooli on oikea, niin hän on oikea.

Tähdet: ***
Syyllinen

...NOIR

Ei kommentteja: