lauantai 12. elokuuta 2017

Into the Storm (2014)

Myrskynmetsästäjädokumentaristit etsivät tornadoja ja muita kovia puhureita.

Twisterin found footage-versio. Pienempi budjetti, vähemmät tunnetut tekijät, huojukamera ja tietenkin kosiskellaan nuorempaa yleisöä keskittymällä enemmän teineihin sekä Duudsoneihin jotka kuvaavat goprolla temppujaan youtubeen, joten ollaan selkeästi ajassa kiinni. Hetkessä joka vanheni jo ennen elokuvan valmistumisvuotta. Awesome!
Ihan kelvollista ajantappoa aivan kuten mainitsemani Twisterkin oli, mutta se kelvollinen ajantappo tehtiin vuonna 1996 ja vaikka en uskonutkaan tämän olevan hahmoiltaan taikka tarinaltaan sitä syvällisempi niin ehkä se olisi voinut ainakin katastrofikuvaukseltaan olla vaikuttavampi kuin lähes 20 vuotta aikaisemmin tehty esikuvansa. Ei Se Into the Stormin 50 miljoonan dollarin budjetti kuitenkaan niin pieni ollut, eikä sitä ainakaan käsikirjoitukseen taikka sitä lukeviin näyttelijöihin kulunut. Mikä ei siis tarkoita ettäkö Into the Storm olisi tehosteiltaan mikään Sharknado, mutta se on lajityyppinsä edustajaksi valitettavan arkinen.
Plussaa siitä, että vaikka found footagea onkin niin kyseessä ei ole elokuva joka tukeutuisi vain siihen tai edes käyttäisi sitä siten, että heilutellaan hysteerisesti vain koska voidaan ja luullaan sen olevan lajityypin tärkein osanen.

Lykkäsin tämän julkaisua muutamalla tunnilla odottaakseni luvatun Luciferin hännän (ts. nyt vielä euroopassa voimissaan olevan lämpöaallon) aiheuttaa myrskyä ja tulihan se viimein sieltä.

Tähdet: **

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Täällä Tampereella on edelleenkin rauhallista. Tyyntä myrskyn edellä vai miten se ny meni...

...noir kirjoitti...

Kesti arviolta 15 minuuttia ja nyt on enää vain pientä murahtelua sekä leppoisaa sadetta. Iski aika kovaa kun veti peltikattoja irti ja kaatoi nynneröpuita. Aivan ihastuttava, tykkäsin kovasti.

Tuoppi kirjoitti...

Täälä tiputtaa hiukan vettä, muttei toistaiseksi muuta.

Franco kirjoitti...

Helesingissäkin myrsky sujahti nopeasti ohi. Ei oltu ytimessä. Mutta hyvä hetki katsoa ko elokuva sulla..antoi lisäpuhuria. Vai antoiko?

...noir kirjoitti...

Valitettavasti katsoin sen ennen myrskyä kun en enää malttanut odottaa sen ilmaantumista, mutta sen vuoksi se valikoitui tämän päivän elokuvaksi.