perjantai 25. elokuuta 2017

7 Below (2012)

100 vuotta sitten pikkupoika kilahti ja puukotti perheensä hengiltä. Heistä väkivaltainen vaimoaan pettävä isä olisi varmaan ollut ainoa joka sen ansaitsi, mutta nyt kun kerran oltiin vauhdissa niin menköön sisarukset, äiti ja täti siinä samalla.
Tänään jostain retriitistä palaavat ihmiset ajavat pakettiautollaan päin puuta ja ns. mystinen mies Jack (Ving Rhames) johdattaa kolhiintuneet taloon jossa se aiempi puukotusmurhailu tapahtui. Sitten nähdään näkyjä, kuullaan ääniä ja paikassa kummittelee. Ihmisiä kuolee ja Val Kilmer ymmärtää lähteä ajoissa pois, mutta senkin aikaa mitä hän on paikalla on hän niin samperin väsyneen oloinen ettei häntä kaipaakaan. Ensimmäisneä kuolevan Kilmerin hahmo on joukosta ensimmäinen joka alkaa huomaamaan talossa olevan jotain kummaa tekeillä, mutta muut olettavat hänen vain hourailevan kolarin aiheuttaman päävamman vuoksi. Ehkä se olisi vakuuttanut muut vaarasta jos Kilmer olisi esittänyt paniikkikohtauksensa hieman väkevämmin kuin nukkumalla.

Hmm, joukko ihmisiä talossa jossa on aiemmin tapahtunut suuri tragedia ja nyt mahdollisen yliluonnollisen vaikutuksen vuoksi sama toistuu. Uniikkia shittiä vai niistä vain jälkimmäistä? Kyllä se pitää kallistua jälkimmäisen puoleen.
Kliseinen, ponneton ja esiintyminen on välinpitämätöntä paperista lukemista.
7 Below on sitä vain vannoutuneimmille faneille-kamaa jonka haluaa nähdä/ostaa koska se edustaa vaikkapa jotain tiettyä lajityyppiä taikka siinä on esimerkiksi Val Kilmer (joka oli siis oma syyni elokuvan ostoon), mutta pettyy nähdessään kuinka millään ei ole juuri mitään väliä ja Kilmerillekin tämä on ollut selvästikin vain keino saada hieman rahaa. Sama se miten roolinsa vetää koska intohimo puuttuu tyystin ja sitä kuitenkin juuri toivoi näkevänsä häneltä, sillä tästä porukasta Kilmer (plus Rhames, joka hänkin on vain paikalla koska on Rhames) jos kuka on juuri hän nostaisi ennusmerkeiltään mitättömän elokuvan tasoa. Ei, hän on vain todentamassa ennusteet.

Tähdet: *

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tämä on tuolla odotellut jo pidemmän aikaa katsomistaan. Saa tehdä sitä tästäkin eteenpäin.

...noir kirjoitti...

Pistät sitten jossain vaiheessa taustalle pyörimään kun luet lehteä tai jotain.