sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Likainen tusina (The Dirty Dozen, 1967)

Vuosi 1944 ja joku jenkkipäättäjä saa mielestään hyvän idean sotaa ajatellen: kootaan erikoisryhmä joka voisi hiljaisuudessa tunkeutua kaikkien huomaamatta vihollisen linjojen läpi räjäyttämään natsilinnan radiomasto. Ai niin, se porukka pitää tietenkin koota sotilaista jotka odottavat sotavankeudessa kuolemantuomionsa käytäntöönpanoa taikka vähintään aikovat virua siellä luonnolliseen menehtymiseensä saakka kiitos sen, että sattuvat itse olemaan murhaajia ja muita ikäviä ihmisiä joille kotoisin paikka olisi arkussa maan alla. Murhaajia, raiskaajia ja heitä johtamaan pakotetaan itsekin vaikeasti hallittavissa oleva majuri Reisman (Lee Marvin), joten tehtävä tulee sujumaan kuin vettä vain. Niin, siitä hiljaisuudesta.

Vaikka voidaankin lähes kaikkien esikuviksi luokiteltavien kohdalla sanoa, että se tehtiin jo aikaisemminkin niin usein juuri se mitä pidetään tuona esikuvana on kuitenkin jotain jota ruvettiin paljon suoremmin kopioimaan. Siksi esimerkiksi vaikka Tähtien sota otti itsekin paljon lainoja oli se silti elokuva jota ollaan kopioitu sellaisenaan eikä vain annettu olla pelkkänä inspiraation lähteenä, samoin kävi Reservoir Dogsille, Seitsemälle, Kadonneen aarteen metsästäjille, Tappajahaille, et cetera ja niin edespäin. Likaisen tusinan idea tärkeää tehtävää suorittamaan lähtevästä sitä varten kasatusta tiimistä ei tietenkään ole ennenkuulumaton ja esimerkiksi Seitsemän samuraita voidaan siltä osin laskea sen esikuvaksi, mutta jo pelkästään se kuinka tuo ryhmä koostetaan pakotetuista vapaaehtoisista jotka kukin ovat katsojan silmiin yhtä pahoja kuin he joita lähtevät kohtaamaan oli jo jotain joka teki siitä omanlaisensa ja yleensä juuri tapa jolla jokainen hahmo ja heidän pahat tekonsa kerrotaan on se mikä otetaan muihin elokuviin täsmälleen samanlaisena. Se ei ehkä itsessään ole riittämiin koska avuksi vaaditaan oikea roolitus, oikea tunnelma ja muut tärkeät tekijät, mutta pelkästään tuo antisankarit pakotetaan toimimaan yhdessä ja miten se esitetään oli merkittävää vaikka kenties sama idea oli toteutettu jo jossain muualla, koska ainahan jokin edeltää edelläkävijääkin.
Sitä ei kuitenkaan voi kieltää, että samoin kuin vaikkapa juuri Indiana Jonesin kohdalla nimenomaaan myös Likainen tusina synnytti ja tekee niin vieläkin elokuvia jotka eivät ainoastaan lainaa samaa ideaa vaan oikeastaan pyrkivät olemaan sama elokuva. Eri genressä, eri väreissä, eri sukupuolessa, mutta siltikin edeleen Likainen tusina. Katsokaa nyt vaikkapa Suicide Squadia, mikä muukaan se on kuin Likaisen tusinan supersankariversio? Ja se sentään on niin lähellä samaa, että sen olisi luullut näkyvän jo IMDb:n connections-osiossakin. Samoin kuin alkuperäisen The Inglourious Bastardsin omassa. En kuitenkaan ole aiheuttamassa riitaa näiden elokuvien välille, varsinkaan kun pidän tuosta jälkimmäisestä italoversiosta kovastikin pystyen näkemään sen ihan omana elokuvanaan ja lainojen olevan vain lainoja ei mitään REC:n muuttamista Quarantineksi:
Kunhan nyt vain tahdoin osoittaa, että Likainen tusina - piti siitä tai ei - on merkittävä elokuva jo pelkästään sen myöhempiin elokuviin tekemän vaikutuksen vuoksi.
Aina sellainen ei ole hyvästä, koska kiitos jonkin jo kehnon alkujaankin Porky's-elokuvan vuoksi meillä on American Pie ja siksi meillä on... en minä tiedä... Dorm Daze?

Toiseen maailmaansotaan littyvistä 60-luvun leffoista Likainen tusina on kovaotteisimpia ja vaikka Robert Aldrich onkin urallaan tehnyt muitakin agressiivisia elokuvia niin uskaltaisinkohan väittää hänen yleensä enemmän kuitenkin kallistuneen henkiseen väkivaltaan kuten ohjaustyössään Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? tai sitten fyysisemmällä puolella hivenen humoristisempaan ilmaisuun kuten Luunmurskaajissa. Tämä näin koko uraa yleistäen ja ainakin jos katselee Aldrichin elokuvia ennen LIkaista tusinaa on tämä sotaelokuva suhteessa paljon koruttomammin väkivaltainen, joskin ehdottomasti sisältöön nähden perustellusti niin. Mietin vain sitä, että koska Sam Peckinpahin pari vuotta Likaisen tusinan jälkeen ohjaama Hurja joukko oli selkeä siirtymävaihe hänen tyylissään jolloin hän sen nimenomaisen elokuvan kohdalla astui täysin pois lännenromanttisuudesta kovaan kylmään realismiin, tai koska ainakin meikit pyyhittiin kasvoilta niin olisiko Peckinpahin rohkaisijana toiminut nimenomaan Likainen tusina. Tätä katsoessaan kun olisi aika helppo uskoa sen olevan ennemminkin Peckinpahin elokuva (mitenkään vähättelemättä Aldrichia) ja myöhemminhän hän tekikin oman hyvin nihilistisen WW2-elokuvansa Rautaristi joka oli sävyltään yhtä rujo.
Likainen tusina onkin verrattaessa muihin aikalaiselokuviinsa kuin yllättävä isku vatsaan sen vaikuttaessa päällisin puolin samanlaiselta hivenen seikkailulliselta ensemblesotaelokuvalta kuin mikä tahansa Navaronen tykit, jolloin taas kerran tunnetuista näyttelijöistä on kasattu erikoisryhmä joka lähtee suorittamaan salaista tehtävää jolla sabotoidaan natsien mitä lie superpommia, tms., mutta harvemmin niiden kohdalla epäilee hetkeäkään tehtävän onnistumista koska hei, natsit ovat pahoja ja meillä on Gregory Peck, mutta koostetaanpa se porukka nimekkäistä esiintyjistä joista kukin esittää raiskaajaa, murhaajaa tai perussuomalaista ja alkaakin olemaan aika vaikea kannustaa heitä voittoon kun ovat yhtä pahoja kuin vihollinen. Sitten annetaan tämän hahmoihin liittyvän asenteen luoda elokuvan tunnelma ja saadaan kaikkea muuta kuin sankarillinen kertomus vaikka nyt niin sanotun hyvän puolella ovatkin. Se vastenmielisyyden löyhkä joka elokuvaan on saatu onkin aivan täydellinen siihen (toki siellä on huumoriakin mukana) ja vaikka osa esiintyjistä ajoittain tarpeettomasti ylikorostaakin omaa vaarallista hulluuttaan (ts. maanista naurua on välillä liikaa) niin nimenomaan esiintyjiensä ansiosta Likainen tusina on parasta mitä lajityyppi tarjoaa. Sitä ajatellen jo vertailussa mainitsemani Suicide Squad olisi ideaa lainatessaan saanut myös huomioida tunnelman sekä asenteen, sillä jos päähenkilöt ovat kaikki paskiaisia niin heidän tulee myös olla sitä vaikka kuinka olisivat sankareita. Siinä on jotain mitä niin moni Likaista tusinaa kopioinut ei ole uskaltanut tehdä eikä varmasti uskalla tehdä vastaisuudessakaan, kaikki kun haluvat antaa itsestään hyvän kuvan ja siten saastaisten sikojen tulee olla sööttejä possuja. Saman tulee tekemään myös suunnitteilla oleva remake.

Tähdet: *****

Koska tämän julkaisun lisämateriaaleissa on mukana elokuvan kakkososa niin käydään sekin nyt läpi.

Likainen tusina 2 - viimeinen tehtävä (The Dirty Dozen: Next Mission, 1985)

Edelleen vuosi 1944 ja majuri Reisman (Lee Marvin) on ikääntynyt ainakin 18 vuotta, että sen se huono elämäntyyli aiheuttaa. Vaikka Reismanin johtama murhaajista sun muista tuhmureista koottu likainen tusina-ryhmä heittikin lähestulkoon kokonaisuudessaan veivinsä niin tehtävä oli menestyksekäs ja siten on syytä takoa kun rauta on kuumaa. Ilmenee että osa natseista on huolissaan Saksan tulevaisuudesta Hitlerin käsissä joten he aikovat salamurhata hänet, mutta amerikkalaisten mielestä se ei ole kovinkaan nasta juttu juten Reisman lähetetään vankilaan noutamaan sotilaita jotka ovat tehneet pahoja ja kokoamaan heistä uuden likaisen tusinan joka sitten salamurhaisi salamurhaajan. Vaikka joitakin aiemman elokuvan kohtauksia kopioidaankin surutta ja dialogia toistellaan uskoen ettei kukaan ole niitä ennen kuullutkaan on huomioitavaa, että A. yksikään vangeista ei ole tehnyt oikeastaan mitään pahaa, koska olivat korkeintaan vain puolustaneet itseään jossain leivänheittokisassa (he ovat siis kaikki Nicolas Cage Con Airissa) ja B. likaisiksi he ovat puhtaampia kuin vastapesty saippua. Luojan kiitos kenraalilla on leikkijuna ja buldoggi.

Ottaen huomioon Likaisen tusinan menestyksen kesti yllättävän kauan ennen kuin jatkoa seurasi, mutta heti tämän tv-elokuvan myötä niitä tehtiinkin useampi putkeen ja yhden kauden pituinen tv-sarjakin. Ilmeisesti ensimmäisen osan ohjannut Robert Aldrich kuitenkin piti vuoden 1970 elokuvaansa Too Late the Hero jo Likainen tusina kakkosena.
Ajatus jota näemmä kääntäjäkin kannatti koska kotimaisittain kyseinen elokuva on Likainen partio. Mutta tämä '85 tehty Next Mission on se virallinen jatko-osa ja koska se palauttaa mukaan joitakin samoja hahmoja samoilla näyttelijöillä, kuten myös samalla juonella tuntuu se läheisemmältä. Hauskaa on se, että suomalaisena nimenä on viimeinen tehtävä eikä seuraava kuten alkuperäinen titteli toteaa, koska vielä tosiaan kaksi osaa ja tv-sarjan peräänsä saanut kakkonen on kaikkea muuta kuin viimeinen tehtävä ja aika varmasti se oli tiedossa jo kakkososaa tehtäessä. Niin ja siellähän on tekeillä remake ensimmäisestä elokuvasta, että se siitä sitten.
Sinänsä ymmärrän sen, että koska ykkös- ja kakkososan välillä on noinkin pitkä aika niin käytännössä toistettiin sama tarina vain vaihtamalla kohde natsiantennista natsi-ihmiseen ja siten tämä onkin enemmän remake kuin jatko-osa. Ymmärtäisin kierrätyksen vielä enemmän jos tämä olisi sen pari elokuvaa myöhemmin tapahtuneen tv-sarjan pilottijakso kun kerran oli muutenkin televisioon tehty tuotos. Mitä en kuitenkaan ymmärrä on se, että koska ajallisesti tämä ei tapahdu kuin hieman ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen niin saman tarinan toisto noin nopeasti tuntuu turhalta, joten miksi ei esimerkiksi voitu ymmärtää ettei nimen tusinan tarvitse tarkoittaa muuta kuin nimeä. Se olisi voinut olla vaikkapa Likainen tusina: Ernest Borgnine Story, koska rajoittamalla elokuva nimensä kahteentoista päädytään liian helposti siihen ettei enää osata muuta tehdäkään kuin mielikuvitukseton tusinajoukon kokoontumisajot.

Tämä Likainen tusina 2 on...
se on vitsi.
Ihan oikeasti, samalla tavalla kuin Force 10 from Navarone vetää tämä peliin hassuja hahmoja tekemässä hassuja juttuja ja molempia niin paljon, että sitä on todella vaikea ottaa tosissaan. Kun jokainen hahmoista kuulostaa Peter Sellersilta Vaaleanpunainen pantteri-elokuvissa ja käyttäytyy kuin Leslie Nielsen golf-kentällä alkaa taipumaan siihen käsitykseen, että jep, tämä oli tarkoitettu komediaksi jota kukaan ei vain kertonut Lee Marvinille, jonka vuoksi hän on ainoa joka esiintyy pirun vakavissaan. Mikä tekee esiintymisestä vieläkin hauskempaa, koska nyt elokuva hänen osaltaan vaikuttaa Hei me lennetään-tyyppiseltä jossa koomisuus tulee nimenomaan siitä, että esiinnytään vakavissaan kun koko muu maailma heittää häränpyllyä. Hitto, tässä on saksalaista syntyperää oleva amerikkalainen sotilas jonka nimi on Deutsch. Missä oli Meksikolainen nimeltä José Latino tai irlantilainen Joe McIrish? Varmasti suuri syy elokuvan kevytmielisyyteen tulee siitä, että se on televisiolle tehty ja siten tarkoituksella välteltiin pahoittamasta kenenkään mieltä kello 18:00. Joten luonnollisesti jokaisen vangin kohdalla varmistellaan sympatiat siten, että syyt vankilaan päätymiseen olivat itsepuolustusta tai jotain muuta joka oikeutti toiminnan eivätkä he ansainneet vankeutta vaan tekivät kuten kuuluikin ja nyt ikävä valtio alistaa heitä. Toisin sanoen he ovat samanlainen sankarijoukko kuten Suicide Squad eikä tällöin olisi edes tarvinnut koettaakaan väittää heidän olevan muka pahiksia.
Tusina kakkosen televisiototeutus aiheuttaa myös sen, että ei tämä näytäkään elokuvalta vaan tyypilliseltä aikansa tv-sarjan rutiinijaksolta, eikä mikään saa uskomaan tapahtumien sijoittuvan studioyleisön ulottumattomiin.

Elokuvan idea lähettää salamurhaaja estämään salamurhaajan toimet on varsin hyvä, koska kun kohteena on Hitler ja tapposuunnitelma on häntä pelkäävien natsien niin miksi sitä pitäisikään estää jolloin siten saadaan ainakin ajatuksen tasolla hieman pohdittavaa. Ilmeisesti syy siihen on enemmän siinä ettei tämä koeta kirjoittaa historiaa uusiksi ja siten Hitler ei voi kuolla ennen kuin oikeasti kuoli, mutta olisivat nyt kuitenkin ottaneet sitten sen verran vapauksia, että olisivat antaneet tarinan pysyä muuten samana mutta antaa likaisen tusinan epäonnistua. Tai hitot mitä väliä, tämä on elokuva jossa on saksalainen nimeltä Deutsch, joten yhtä hyvin siellä olisi voinut olla aikamatkustusta ja tyrannosauruksella ratsastetaan robottihitlerin perässä.
Siihen kapinallisten natsien suunitelmaan (mikä tietenkin oli viittaus operaatio Valkyriaan) liittyen oli jotenkin koomista, että kun aivoriihi kokoontui päättämään salamurhasta Hitleriä kohtaan niin silti he päättivät kokouksen tervehtimällä heil Hitler! kun eikö sen olisi pitänyt olla vaikka nein hitler!
Valitettavasti niin tyhmästi kuin se toteutettiinkin oli salamurha kuitenkin ideana niin hyvä, että se pilasi tämän elokuvan päätymisen Force 10:n rinnalle niin huono että hyvään, jolloin kohtalona on oleminen pelkästään huono.
Huh, onneksi siellä on sentään muutama naurettava hetki.

Likainen tusina kakkosen ohjannut Andrew V. McLaglen luotsasi tätä ennen jatko-osan toisellekin tunnetulle sotaelokuvalle ja vielä jälkeen päätti osoittaa kolmannen kerran toden sanovan jolloin vuonna 1979 ilmaantui Rautaristi 2 ja 1989 Kwai-joen vangit joka ei muka ollut millään tavalla yhteydessä Kwai-joen siltaan, mutta hei, tottakai se oli, vaikka se olisikin sitä vain nimessä samalla tavalla kuin Creepshow kolmonen kahdelle edelliselle, silti väkisinkin se yhdistetään samaan sarjaan.

Tähdet: *

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Ken Wahl on muistaakseni mukana menossa tuossa kakkosessa.

...noir kirjoitti...

On. Hän on se tiimin niin sanottu päähenkilö/sankari.