Salsa, se polttaa (1988)

Latinomekaanikot kuten Puerto Ricolainen Rico (Bobby Rosa) kuluttavat työpäivänsä öljynvaihtojen sijaan... potkimalla... autonrenkaita ja rummuttamalla pölykapseleita? Ai, he siis tanssivat, minkä vuoksi pitää näköjään heittää kassalippaan rahatkin tuulettimeen. Ymmärrettävää. Rico haaveilee päivät pitkät salsakuninkaan tittelistä, eikä mikään tyhmä pomo voisi sellaista unelmaa tyrehdyttää. Siispä Rico tanssii töissä, kotona ja illat salsaklubilla. Tai no, tanssii sen ajan mitä ei kuluta tuijottamalla peiliin, poseeraten lihaksiaan pullistellen ja antaen lentosuukkoja itselleen. Tottakai hän on kaikkien naisten suosikki ja ihan oikeasti, välillä putosin kärryiltä kuka kukin on, sillä Rico ja paras ystävänsä kuka lienee on niin saman näköinen ja oloinen että toinen on aivan tarpeeton. Samoin Ricoon ihastunut ns. viaton tyttö ja Ricon kaverin kuka lieneen tyttöystävä ovat ihan samanlaisia keskenään (saattoivat muuten olllakin sama hahmo, mutta oli siellä silti toinenkin eri nainen joka oli ihan samanlainen), että toinen on aivan tarpeeton. He tarpeettomat ovat Ricon kuka lienee-kaveri (joka tosin on paljon parempi näyttelijä) ja hänen tyttöystävänsä, vaikka heidän tarinansa onkin olla se pariskunta jossa toinen haaveilee avioliitosta ja toinen ei tajua sitä (vaikka sekin idea unohtuu jossain vaiheessa elokuvaa), ja se kuka lienee riitaantuu icon kanssa kun huomaa, että tämä pistää omat haaveensa ystävyyssuhteiden edelle. Mutta niin, Rico siis unelmoi salsamestaruudesta eikä sitä tavoitellessaan tajua ollenkaan mikä on elämässä tärkeintä: se tyttö vai oliko se tyttöystävä jota hän ei huomioi ja ystävät. En tosin oikein tajua miten jonkin salsakisan voi voittaa bilettämällä ja jossain mainostelineiden edessä tanssimalla. Tokihan sellaista voi pitää harjoitteluna, mutta eikö itse kisaan osallistuminen ja siihen harjoitteleminen auttaisi enemmän. Ai niin, mutta tärkeintähän on täyttää sisältö jatkuvilla tanssikohtauksilla kuin esimerkiksi viedä tarinaa eteenpäin. Hei ihan oikeasti, elokuva just lopussa, missä se tanssikisa ja opetukset ovat? Oho, ei se ihastunut tyttö ollutkaan sillä tavalla rakastunut kuin oletin, vaan neiti onkin Ricon ihaileva sisko jota isoveli koettaa suojella maailman pahuudelta, eli siltä mitä itse harrastaa: tanssimiselta. No, on siellä sentään se hyveelllinen tyttöystävä (joo, hän on eri hahmo kuin sisko) jota Rico ei huomioi tanssikisojen vuoksi. Niin ja ne tanssikisat, tulivathan nekin lopulta eteen ja siellä Rico suuttuttaa päätymään siskonsa auto-onnettomuudeen, joka viimein saa pienen vetkuttelun jälkeen miehen tajuamaan asioiden tärkeysjärjestyksen ja silti hän osallistuu tanssikisoihin ja vähät välittää asioista jotka kärsivät juuri sen vuoksi. JA JOSTAIN HITON SYYSTÄ JOKAINEN JONKA HÄN SUUTTI MATKAN VARRELLA ON SIELLÄ KANNUSTAMASSA HÄNTÄ! Hei, taas ihan oikeasti vaikka olen tätä kirjoittaessani kirjaimellisesti kipulääkkeissä  (terveysongelmia, mutta ei mitään kuolemanvakavaa. Puukon alle silti joudun. Tämän blogin suhteen hyvä puoli on siinä, että nyt tulee ahkerammin päivityksiä kun olen pitkälti pakotettu pysymään paikoillani. Huono puoli, että ne kaikki ovat Salsan tasoa) niin ei se selitä elokuvan tolkuttomuutta. Se on vain kasa irrallisia tanssikohtauksia joiden väliin on ängetty jotain mitä vain, kunhan siellä tanssitaan eikä muusta välitetä.

Vuonna 1989 ilmestyi Sotatanssi (jota btw. vieläkin kaipaan takaisin valikoimiini) ja vuotta myöhemmin ilmoille pukkasi kaksikin Lambada-elokuvaa (joista itse olen törmännyt vain tuossa kuvassa oikealla olevaan, vaikka ilmeisesti molemmat on Suomessa julkaistu)

ja jotakin vuosia aikaisemmin ilmestyivät Flashdance (1983), Footloose (1984), Breakin' ja Breakin' 2: Electric Boogaloo (molemmat 1984) ja kukapa voisi unohtaa Dirty Dancingia (1987), joten tanssidraamat eivät ole olleet koskaan kovinkaan harvinaisia, vaikka ehkäpä trendi ei ollut aivan yhtäjaksoisesti pinnalla kuin uudestaan 2000-luvun alusta, jota se on ollut ainakin melkein tähän päivään kun isompia massayleisön tavoittaneita elokuvia ilmestyi kuin sieniä sateella. Oli Save the Last Dance (2001), Honey (2003), jotain miljoona Step Upia (2006 ja eteenpäin), Turn it Up (2008), jatko-osia noille ja muille mainitsemattomille, remakeja joilekin aiemmin mainituille ja tietenkin joissain vaiheessa jopa 2000-luvun buumille osoitettu parodia Wayans-klaanin tekemän Dance Flickin (2009) avustamana (jep, kuin avustaisi jalkansa katkaissutta murtamalla toisenkin jalan). Vuonna 2000 ilmestyi toinen tanssipainotteinen elokuva nimeltä Salsa, jolla on kuitenkin ehkä enemmän yhteistä Antonio Banderaksen globaalin läpimurtoelokuvan The Mambo Kingsin (1992) kanssa (joka puolestaan on Tom Cruisen Cocktailin [1988] tanssiversio) eikä siten ole ainakaan suoranaisesti nyt vuorossa olevan Salsan uusintaversiointi. Tämä tanssielokuvaluettelointi tuli mieleeni koska vaikka voimmekin uskoa niin sekä Footloosen kuin vielä Dirty Dancingin olleen Flashdancen vanavedessä kulkevia lieviä kopioita niin jonkinlaisina sesonkielokuvina ne ovat aika irrallisia, kun varsinkin Dirty Dancingin ilmestyessä oli aikaa Flashdancesta kulunut jo useampikin vuosi, jolloin kyseessä ei ollut kovinkaan suuri kertarysäys ja 2000-luvun buumi joka vaikkakin on selvästi ollut sittemmin laantumaan päin oli se kuitenkin ajallisesti aika kauaskantava suksee. Kun taas Salsa, Sotatanssi ja molemmat Lambadat ilmestyivät kolmen vuoden sisällä ja kukin niistä oli aika latinopainotteinen, tehden nelikosta eräänlaisen yhteneväisen paketin jotka itse Lambada-hitin tavoin olivat hetken ilmiö (tässä paras Lambada-versio sitten koskaan). Samaan pakettiin voisi pistää myös sen The Mambo Kingsin, joka myöskin oli latinotanssielokuva ja vaikka se osuikin hieman myöhäisemmälle ajalle, oli se edelleen kaukana edeltämässä seuraavaa varsinaista tanssidraamaelokuvakautta. 2000-luvun trendinä oli vastaavasti urbaani katurunollisuus (jep, jos jotain kylven vain shampanjassa-Puff Daddya [nyt Kanye West] pitää sen uskottavimpana esimerkkinä), kun taas se Flashdance-ilmiö taas oli... en tiedä, Kenny Logginsia? Jostain syystä pidän tätä Salsan aikakauden tanssiputkea kiinnostavampana kuin Flashdancen tai Step Upin kautta. Se ei tosin ainakaan johdu siitä, että musiikki olisi minusta parempaa, sillä enemmän kuuntelen edeltävien elokuvien kasaripoppia ja hip hopissa taas en oikein kestä mitään Sean Paulia, Pitbullia tai vastaavia ilman itsemurha-aatoksia. Vaikkakaan en tietenkään väitä etteikö noidenkin elokuvien soundtrackeilla olisi hyviä virsiä, mutta yleisesti ottaen 2000-luvun hip hop niin musiikkina kuin muoti-ilmiönäkään ei maita minulle. Tämä kama on sitä joka minuun puree:

Vaikka ei sillä väliä, kunhan vain halusin laittaa kuvan noista.

Siispä 2000-luvun tanssidraamaelokuvissa minua ei houkuttele niiden atmosfääri, mutta ei se tee myöskään tuossa 80-luvun lopun latinotanssidraamaelokuvissakaan. Flashdancessa ja seuralaisissaan sentään uppoaa musiikki ja ne ovat muutoinkin ehkäpä jotenkin laimeita valkoisia ihmisiä kuvatessaan helpommin samaistettavia, vaikkakaan en ikinä tule olemaan yhtä hekumallinen kuin Jennifer Beals, mutta vastaavasti ne elokuvat eivät viihdyttävydestään huolimatta ole kovinkaan erikoinen ilmiö ollessaan nimenomaan aika keskiluokkaisen oloisia (riippumatta siitä pakollisesta alemman keskiluokan hahmo-valikoimasta). Ja bingo! siinähän se onkin miksi Salsa kavereineen on kiinnostava. Se on yhden hitin ihme (vrt. Lambada) joka koetetaan kaluta lihasta puhtaaksi niin nopeasti kuin mahdollista ja siinä missä Flashdancen kaltaiset elokuvat saattavat ajan myötä vanhentua ja Step Upit samaten, niin aikakin edelliset jäävät elämään positiivisina muistoissa ja jälkimmäiset toimivat varsinkin pitempikestoisena ilmiönä hyvänä ajankuvana, mutta Salsa on vain outo kuriositeetti jota pyörittelee käsissään ja ihmettelee miksi sellainen tehtiin. Kuka tätä ostaa kysyi Las Ketchup. No, se tehtiin tietenkin koska oli sen hetken kuuminta shittiä ja elää koska tuntuu nyt niin oudolta shitiltä. Hauskalta shitiltä, eikä ainakaan oikeasti pelkältä kakalta koska vaikka kyseessä on aika heikkoa näyttelemistä ja samanlaista dialogia sisältävä Saturday Night Fever-kopio joka luottaa hyvin yksinkertaisin temppuihin varsinkin juuri hahmojen suhteen, jonka vuoksi latinot ovat kaikki ovat olevinaan niin kuumaveristä kansaa, että hikoilevat ihan sikana ja ovat valmiita nonstoppina repimään paitansa pois, ilmeisesti tuulettaakseen itseään. Kaikkea tätä korostaa sykkivät punavalot ja muu sellainen muka syntisyyteen viittaava, joka tuntuu kuin Simpsoneiden parodialta.

Niin se vaikka... vaikka noin onkin, on Salsa juuri kaikessa kliseisyydessään ja ihan hillittömässä energisyydessään hauskaa todellisuuspakoa joka saa ajattelemaan, että joo, tuollaisessa maailmassa olisi ihan kiva elää, tai ainakin vierailla. Hahmoilla kenties on joitakin perusstressin aiheuttajia kuten suhdeongelmia, työongelmia, rahaongelmia, tms., niin kokonaisuus antaa kuitenkin sellaisen kuvan, että riittää kun pistää levyn soimaan ja aloittaa hiostavan tanssin koska se on ratkaisu kaikkeen ja hei, niin se tässä tapauksessa onkin. Vaivaako syöpä? Vaivaako parkinson? Vaivaako Sipilä? Tanssi, tanssi hullu tanssi. Eikä sekään tietenkään haittaa, että tässä maailmassa kaikki ovat niin hotteja, että on suoranainen ihme ettei koko maailma syty liekkeihin. Toisin sanoen kyseessä on Harlekiini-kirja.

Tyhmä kuin saapas, mutta sellaiseksi varmasti tarkoitettukin. En siis oikeastaan tiedä pitäisi elokuvaa jopa arvostaa sen vuoksi, mutta kun toisaalta on niin helppo löytää vastaavia elokuvia jotka vaikuttavat tolkullisemmilta kuin Paradison Bailando, niin ehkäpä tämäkin ansaitsee korkeintaan samat kehut kuin ummetuksen jälkeinen helpotus. Tuntuuhan se hyvältä, mutta tie sinne on aika rankka.

Ja Bobby Rosan (nykyään näköjään Draco Rosa) Razzie-ehdokkuus oli varsin ansaittu.

Tähdet: **

Salsa, se polttaa