Venäläinen mafioso Konali (Ron Perlman) on teetättänyt pahasti addiktoivan pelin nimeltä Peli ja nyt se on ottanut maailman haltuunsa, joka on paha asia koska... en minä tiedä... ihmiset eivät liiku luonnossa tai jotain?
No kuitenkin, Moskovaan päätetään lähettää poliisin erikoisyksikkö jota johtaa poliisikoulun komentaja Lassard (George Gaynes) ja mukanaan hänellä ovat ne näyttelijät jotka eivät ehtineet pakoon kun tuottajat saapuivat saalistamaan verkkoineen.
Tassut irti senkin törkyinen apina!
Mukaan siis joutuvat aseintoileva Tackleberry (David Graf), rinnakas Callahan (Leslie Esterbrook), äänitaiteleva Jones (Michael Winslow), Mahoneyn ja Nickin korvaava Connors (Charlie Schlatter) ja nyt jostain syystä välttämätön osa tiimiä, eli kaikkien kaveri Harris (G.W. Bailey). Heti russlandiaan saavuttaessa kaikesta pihalla oleva Lassard eksyy vieraan perheen luokse hengailemaan ja yhtä ulkosalla olevat alaiset koettavat puolestaan jallittaa Konalia miliisikomentaja Rakovin (Christopher Lee. Jep, se Christopher Lee) avustuksella. Samaan aikaan Konali suunnittelee julkaisevansa uuden pelin joka sisältää jonkinlaisen hakkerointiviruksen ja sen avustuksella hän saisi tietokoneita haltuunsa jotta voisi... en tiedä... jotain tällaista:
Onneksi elokuva ei muutu yhtään se hauskemmaksi, vaan saa katsojansa vajoamaan sellaiseen pimeyteen ettei edes se kehtaa katsoa takaisin.
Perlmanin katse on paljonpuhuva.
Ei ole mitenkään tavatonta että komediat eivät suuremmin panosta erikoistehosteiden, maskeerausten ja oikeastaan ylipäätään kuvallisuuteen samalla tavalla kuin esimerkiksi toimintaelokuvat. Kenties jonkinlaisena poikkeuksena komediat joissa on tarkoituskin tukeutua jonkinlaisiin tehosteisiin, yms., mutta siltikin harvassa ovat esimerkiksi sotakomediat jotka visuaalisesti näyttäisivät sotaelokuvilta. Esimerkiksi Tropic Thunderin yksi suurimpia etuja oli se, että asiayhteydestä irroitettuina, yksittäisinä kuvina se näyttäisi ihan samalta kuin jokin Platoon tai vastaava ns. vakava sotaelokuva. Jos taas katsoo etupäässä Tähtien sotaa parodioivaa Spaceballsia, huomaa sen heti komediaksi riippumatta siitä kuuleeko yhtäkään hassua pierutehostetta tai näkeekö tarkoituksella ylivedettyjä hahmoja kuten Pizza the Hutt. Ja vaikka unohdettaisiin komedian lajityyppi jossa tahdotaan vaikuttaa samalla tavalla vakavasti otettavalta kuin genre jota parodioidaan (vrt. Police Squad) niin siltikään komediossa ei suurelta osin tunnuta juurikaan välittävän siitä onko kumikala elävän näköinen ja vähät siitä liikkuuko sen suu kun se puhuu. Metalli ei näytä metallilta, jatkuvuusvirheet kuten paidassa olevan tahran siirtyminen ei haittaa, kuminaamarin sauman esiintyminen on ihan sama hei ja ylipäätään komedioissa tuntuu näkyvän enemmän tällaisia kuvallisia erheitä jotka eivät vaikuta läheskään aina sellaisilta etteikö olisi ollut mahdollisuuksia korjata niitä ja tehdä kokonaisuudesta aukottomampaa, vaan niistä ei vain olla välitetty. Ei niin ettäkö tämä olisi jokin absoluuttinen totuus ja tokihan komedian vertaaminen muihin lajityyppeihin joissa visuaalinen tarkkuus on tärkeämpää saattaa olla tarkastelussa kaltevalla pinnalla, tai ehkä se vain tuntuu siltä koska komediaa ehkä katsoo eri tavalla kuin toisia lajityyppejä, mutta valitettavan usein kun komediassa näkee jotain sen kaltaista kuin Meet the Spartansin muodonmuutosrobotti ei sitä kyllä mene kehumaankaan tekijöitä muusta kuin kahvitaukojen pitämisestä.
Mainittakoon, että vuoden 1987 Robocop maksoi 13 miljoonaa dollaria.
Meet the Spartans maksoi 30 miljoonaa.
Eipä se raha tainnut ainakaan tehosteisiin/maskeeraukseen upota.
Mutta niin, mitäpä tässä tuon tason tehosteista puhumaan kun valtaosa komedioista ei kuitenkaan edes pyri samaan koska sellainen ei ole edes tarkoitustakaan. Kuten nyt esimerkiksi tämä Poliisiopiston seitsemäs osa. Mitä sitten vaikka siinä ei ole kiiltäviä kromibotteja taikka avaruusölliäismaskeja, kun sehän on kuitenkin vain kyttäelokuva ja riittää että siinä on enemmän realistinen lookki johon upottaa ne riemastuttavat vitsit.
Kuitenkin vaikka Poliisiopisto seitsemän tai yksikään niistä aiemmista ei ole mitenkään tehostepainotteinen ja piereskeleminen ei nyt ruskean värin ohella tarvitse hirveästi maskeerausta niin mainitsin Meet the Spartansin ihan syystäkin, sillä juuri tämä nimenomainen seitsemäs osa on kuin katsoisi Meet the Spartansia Robocopin (tai ajallisesti sopivampana kohteena, Transformersia) jälkeen koska niin kova se pudotus on. Ei vain efektien tai muun vastaavan kuvallisen osalta, vaan myös tolkun suhteen (vrt. Terminatorista hyppy suoraan Salvationiin). Olen oikeasti hämmennyksissä siitä miten se on mahdollista. Eihän Poliisiopistojen taso aikaisemminkaan ollut mikään järin korkea, mutta ne olivat sentään aina tähän mennessä ihan kelvollisia elokuvia, mutta Moskovan keikka on hyppäsi suoraan ihan ok:sta voi jumalauta mitä sontaa!-sarjaan. Ei välimuotoa, vain ääripää. Ja vaikka antaisi anteeksi sen ettei sillä niin väliä jos jokin kuminaamari on epäaito taikka aseen suuliekki näyttää sytkäriltä niin elokuva on vastaavien kehnouksien ohella täpöten täynnä esimerkiksi kuvassa näkyviä jatkuvuuteen liittyviä huolimattomuusvirheitä joita ei uskoisi tapahtuvan edes tarkoituksella ja niinpä jokainen sellainen saa vain olettamaan, että he eivät enää välittäneet. Sama se, en mä edes haluu olla täällä.
Se, että Gameboyssa ei ole peliä sisällä on vain noloa, sillä vaikka tuottajat eivät olisikaan mitään oikeaa peliä teettäneet olisivat he voineet edes laittaa jonkin etiketttömän pelin käsikonsoliin. Tai sitten kuvata pelaamista kulmasta josta sitä ei näe.
Ja se muuten oli ihan puhdasta huolimattomuutta, koska myöhemmin he tekevät juuri neuvojeni mukaisesti.
Se, että Callahanin nimeä ei osattu kirjoittaa oikein
ja se että Connorsin roikkuessa auton päällä ikkunan aukioloaste vaihtelee ovat samanlaisia laiskuuden esimerkkejä.
Ja lisää löytyy sillä Moskovan keikka on malliesimerkki elokuvasta miten ei pidä toimia jos haluaa tehdä ihan tahansa muuta kuin reikäjuustoa.
Rumaan ulkoasuun ja yleiseen huolimattomuuteen kun lisätään vielä hyvin selvästi väsyneet näyttelijät tulee Moskovan keikkaa katsoessa esille tunnetiloista pikemmin sääli kuin ilo. Puolet tutusta porukasta puuttuu ja osa vieläpä muusta syystä kuin omasta halustaan. Marion Ramseyn Hooksille ei kirjoitettu (mahdollisesta lupauksesta huolimatta?) osaa, jonka vuoksi Hightoweria esittänyt Bubba Smith jättäytyi lojaalisuudesta pois ja vaikka mukana onkin edelleen Tackleberry, Callahan ja pari muutakin perushahmoa niin jäljellä olevien kohdalla voi naamasta nähdä maininnat "olen täällä vain koska olen rahapulassa" ja "Phil Spector osoittaa minua aseella." Mikä muu syy olisi siihen, että Christopher Lee saatiin huijattua mukaan.
Huvittavaa on se, että Steve Guttenbergin laimeuden korvannut vielä valjumpi Matt McCoy loistaa poissaolollaan ja hänen tilallaan on uskokaa tai älkää, vielä McCoytakin haaleampi Charlie Schlatter. Joo, minäkään en uskonut sen olevan mahdollista, mutta niin vain Schlatter tuli ja vesitti rasvattoman maidon.
Mikään, ei siis mikään tunnu olevan kunnossa tässä osassa ja jos edellinen elokuva jäi vain hivenen tappiolliseksi oli Moskovan keikka kaupallisesti niin suuri floppi, että se juoksu loppui tähän.
Maksava yleisö kun ei enää niellyt mitä tahansa ja vaikka aiempien kohdalla saattoi ihmetellä, että miten näitä vielä tehdään niin juuri tämän kohdalla ainakin ymmärsi miksei niitä enää tehty.
Poliisiopisto 7 sai mitä ansaitsi. Tai, ehkä hieman liikaakin.
Silti,,, tämä on kenties PARAS Poliisiopistoista. Ihan oikeasti. Koska kaikki Poliisiopisto-elokuvat ovat yksittäisistä hauskoista jutuista huolimatta enemmän tai vähemmän huonoja ja kun sivuuttaa esimerkiksi nostalgiapisteet niin ne ovat miellyttäviä enimmäkseen jonkinlaisina guilty pleasureina, mutta Moskovan keikka on niin uskomattoman huono, että se vaikuttaa juuri sen vuoksi kaikista aidoimmalta/rehellisimmältä/petollisimmalta Poliisiopistolta ja kun ne muut ovat, pyh! ainoastaan huonoja on Moskovan keikka niin huono, että se on jo hyvä. Toisin sanoen muut jäävät yrityksissään puolitiehen, mutta Moskovan keikka on täysillä roskaa.
Minä (itku)nauroin sille kuinka elokuvan alussa toimittaja on koukussa Gameboy-peliin jota ei edes pelaa. Lisäksi pidin huvittava sitä kuinka koko addiktiivinen peli-idea vedettiin väkisin mukaan kun eihän siinä ollut mitään tolkkua, että toimittaja rupeaa pelaamaan Gameboyta kesken uutislähetyksen, mutta se oli varmasti nopein tapa vääntää juoni rautalangasta. Plussaa myös siitä, että keltamustaruutuinen Gameboy sisältääkin neliväristä pelikuvaa. Ekstrabonus siitä, että tämä kovasti painotettu juonikuvio unohtuu lähes tyystin siinä vaiheessa kun poliisiopistolaiset rupeavat töihin, koska silloin pahiksesta huomioidaan vain perinteiset suojelurahojen keräämiset, tms.
Hörähdin hyväksyvästi myös sille, että kun Connors roikkuu sen auton päällä ja kaukokuvissa auton ikkuna on sopivan avonainen jotta ei olisi mitään ongelmia pitää katosta kiinni niin lähikuvissa ikkunat ovat kokonaan auki. Veivaa vain ikkuna kiinni ja Connors putoaa. Niin ja eikö sen olisi pitänyt olla toisinpäin, että lähikuvissa ikkunat olisivat rakosallaan ja kaukokuvissa kokonaan auki?
Mielenkiintoista Moskovan keikan kohdalla on se, että nyt kun porukkaa on vähemmän niin voisi luulla tekijöiden panostaneen kunnolla jäljellä oleviin. No, toki Winslowin Jones saa äänijänteilleen enemmän tilaa, mutta mitään hauskaa hän ei saa tehdä, vaan samoin kuten elokuva muutoinkin jatkuvilla bojojojoing-ääniefekteillään on Joneskin vain tekemässä irrallisia päälleliimattuja muka hassuuksia.
Se bojojojoing-juttu ei ollut vitsi, sillä Moskovan keikka on ihan täynnä sellaisia animaatiokliseeäänitehosteita. Aivan kuin joku olisi laittanut vahingossa elokuvan oikean soundtrackin tilalle jonkin äänitehostelevyn soimaan. Kuule, nyt kuuluu kriik koska ovi avautuu ja onko tuo pianokipitys kertomassa hiiviskelystä?
Ihan kauhea elokuva. Siksi aika hauska. Mutta todella kauhea.
Tähdet: ~ tai *****
2 kommenttia:
Jokunen vuosi tämän jälkeen joku valopää sai päässään idean, että Poliisiopisto töllösarjan muodossa on nyt sitä kuuminta hottia, ja se on pakko saada heti ruutuihin ihmisiä viihdyttämään. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Sama henkilö varmaan ideoi Poliisiopiston animaatio- ja sarjakuvaversionkin.
Lähetä kommentti