Poliisiopisto (Police Academy, 1984)

Kun olin penska 80- ja 90-luvulla oli Poliisiopisto-sarja da shit! No okei, olivat ne muutenkin aika shit...

Mutta niistä pidettiin aika suuresti ja vaikka en rehellisesti sanoen muista koskaan kuulleeni kenenkään oikeasti kehuneen Poliisiopistoja hyviksi elokuviksi niin kyllä ne olivat vielä dvd-julkaisujen tullessakin edelleen ahkerasti vuokrattuja elokuvia ja niiden halvan tuntuisen ulkokuoren, lapsellisen komiikan sekä hutaistujen hahmojen alta löytyi paljon hyvälläkin muistettavaa.  Jonesin ääniefektisuus, Tackleberryn asehulluus ja Lassardin seniiliys olivat hassua, Callahan teki murrosikäiseen poikaan nostattavan vaikutuksen, Blue Oysterin homoseksuaalisen valssin musiikki  päätyi kiusoittelevaksi vitsiksi koulujen pihoille ja sen sellaista. Vaikka kömpelönä halpahuumorina aloittanut sarja päätyi haisemaan jakso jaksolta aina vain pahemmin oli kaikessa siinä typeryydessä tarpeeksi helppoa huvittavuutta viihdyttämään ja vaikkakin vahvasti sterotypioituja niin silti suurelta osin juuri siksi mieleen painuvia hahmoja jotta jokainen osa tuli katsottua liiankin usein. Sille tosin ei olisi ollut tarvetta koska elokuvan alkoivat jo heti toisesta osasta toistamaan muka hyväksi koettuja temppuja ja vaikka osa niistä enemmän tai vähemmän kestikin toistoa niin osa ei todellakaan. Hooksin pieni nainen vikisee kunnes kiljuu kuin syötävä-vitsi kävi rasittavaksi ja vanhaksi jo ensimmäisellä yrityksellä, mutta niin vain sitäkin piti toistaa kuin kyseessä olisi ollut pysäyttämätön Sademies sarjamurhaamassa.

"It can't be bargained with. It can't be reasoned with. It doesn't feel pity, or remorse, or fear. And it absolutely will not stop... ever, until you are dead!"

Nyt kun niitä ei ole tehty enää pitkään aikaan (vaikka remakesta onkin ollut puhetta jo hyvän tovin) niin muille kuin nostalgialaseja silmillään pitäville old school-pieruille Poliisiopistot ovat kenties aika tuntematonta tavaraa, mutta ei huolta, American Pie ja vastaavat ovat saman tason pökäleitä. American Piehin Poliisiopisto-sarja vertautuu jo siksikin, että molemmat ovat jo ensimmäisen osan suhteen aivan liian suosittuja ottaen huomioon kuinka kuluneita molemmat jo sen ensimmäisenkin osan kohdalla olivat, mutta silti molemmat synnyttivät lukuisia imitaattoreita jotka nimenomaan tahtoivat olla juuri se elokuva ei se mistä he itse sumeilematta lainasivat. Molempien jo alunperin hädintuskin keskivaiheilla lillunut taso putosi jatkossa kuin lehmän häntä ja molemmat kuitenkin ovat suosittuja sekä tuotantoportaan silmissä mikä tärkeintä kaupallisesti kannattanut elokuvasarja. Molemmissa vieläpä oli kasa suht' tuntemattomia näyttelijöitä jotka singahtivat kertaheitolla tähtitaivaalle loistamaan. Niin jos jokainen heistä oli Carrie Fisher ja Mark Hamill eikä kukaan Harrison Ford. En tahdo nyt mitenkään vähätellä näiden elokuven esiintyjiä, mutta tottahan se on että valtaosa niistä Poliisiopistosta (pysytellään nyt vain ensimmäisessä, mutta sama pätee myöhempiinkin) muistetuista näyttelijöistä muistetaan nimenomaan Poliisiopistosta ei heidän muista tuotoksistaan. Ei niin etteikö heiltä todellisuudessa muistaisi mitään muuta, mutta kaikki muut ovat vain hiekanmuruja kun Poliisiopisto oli heille tosi iso kivi. Siis niin kuin tosi iso kivi. Sellainen jollaisella Daavid ei olisi Goljatia kaatanut koska ei olisi jaksanut lingota sitä painonsa vuoksi. Steve Guttenberg oli hän josta povattiin superstaraa Poliisiopiston myötä ja tekihän hän joitakin aika korkean profiilin elokuvia pienen tovin, mutta ainoa varsinainen iso hitti Poliisiopiston jälkeen oli se elokuva jossa hän asui kahden miehen kanssa, muutoin Guttenberg oli muuttunut hieman davidhasselhoffmaiseksi populaarikulttuurivitsiksi ja elokuviaan paremmin hän pääsikin esille muun muassa mainintana Simpsoneissa:

Olihan hän toki myös menestyselokuva Cocoonissa, mutta siitä muistetaan kyllä paremmin leikkisät vanhukset ja valoefektit kuin Guttenberg. Mukavan oloinen heppu hän tuntuu olevan ja olen kyllä mielelläni katsonut elokuviaaan, mutta kenties hän vain on liiankin harmittoman oloinen jättääkseen mitään kunnollista jälkeä. Eipä siis Poliisiopisto tehnyt todellista tähteä sen potentiaalisimmasta esiintyjästä, mutta hei, olihan tässä ensimmäisessä osassa myös Kim Cattrall. Hänethän kaikki tuntevat. Kyllä, mutta vasta 14 vuotta myöhemmin kun Sinkkuelämää aloitti taipaleensa ja entäpä sen jälkeen? Aika himmeältä on vaikuttanut.

Poliisiopistonäyttelijöiden kohdalla lähes poikkeuksetta otetaan esille osassa neljä esiintynyt Sharon Stone joka hän sentään nousi supertähdeksi. Joskin sekin vasta viisi vuotta poliisiopistoroolinsa jälkeen, eikä häntä isojen nimien avustuksesta huolimatta saatu oikeastaan pidettyä A-listalla.

Nyt tämä kuulostaa aika masentavalta ja mainittujen näyttelijöiden mollaamiselta, mutta ei kuitenkaan ole tarkoitettu sellaiseksi. Aloin vain miettimään, että miksi joku on Harrison Ford ja kaikki muut ovat Jason Biggs, Carrie Fisher ja Steve Guttenberg ja kuinka moni heistä voisi ollakin Harrison Ford jos jokin tietty rooli/elokuva ei olisi iskenyt esiintyjään niin vahvaa leimaa ettei se lähde ihosta edes teräsvillalla. Guttenberg esimerkiksi aikoinaan lopetti Poliisiopisto-elokuvissa esiintymisen koska halusi eroon Mahoney-maineestaan, mutta ei oikeastaan koskaan päässyt pakenemaan sitä. Ja ilmeisesti tuli myöhemmin sinuiksi sen maineen kanssa, koska on hyvinkin iloisen oloinen puhuessaan tuon 20v-juhlajulkaisun ekstroissa ja on ilmeisen halukas toistamaan roolinsa mahdollisessa remakessa. Kenites se vain silloin suurimmillaan oli liian lähellä rasitteena.

Minä pidän Guttenbergista, Stonesta ja monesta muustakin Poliisiopistoissa olleista näyttelijöistä ja olisin suonut heille enemmänkin kirkkaista kirkkainta auringonvaloa, mutta ei, jonkun Robert Pattinsonin piti tulla työntämään pää eteen ja näin pimeys lankesi koko maahan.

Mutta hei, mitä välii ja niin pois päin. Siirrytään nyt sen ensimmäisen Poliisiopiston pariin.

Uudessa vapaammassa valintojen maailmassa poliisiopistoissa on löysennetty sisäänpääsykriteerejä jonka vuoksi jokainen ihmiskunnan epäsikiö on hakeutunut koulutukseen päästäkseen vastaamaan yhteiskunnan turvallisuudesta. Osa hakijoista on idealistisia vapaaehtoisia kuten vaikkapa muita varjostavan suurikokokoinen kukkakauppias Hightower (Bubba Smith), ylemmän luokan primadonna Karen (Kim Cattrall), psykoottisuuteen keinuva asehullu Tackleberry (David Graf), vinkuääninen nynnerö Hooks (Marion Ramsey), muutama enemmänkin stereotyyppinen ja näyttelijöiltään aika unohdettava tyyppi, joihin sitten lukeutuvat myös ne kaksi fasistikyttäopiskelijaa (Brant von Hoffman ja Scott Thomson) jotka värvätään kylvämään epäsopua. Sitä nimittäin haluaa nestepäinen kouluttajaluutnantti Harris (G.W. Bailey) joka kaipaa poliiseiksi vain arjalaista superrotua ja aikoo siksi kammeta oman etunsa tieltä opiston johdosta sen leppoisan komentajan, Lassardin (George Gaynes). Jos jo aiemmat epäkelpoina pidetyt vapaaehtoiset käyvät Harrisin hermoille niin siihen syyllistyy vieläkin enemmän koulutukseen rangaistuksena lähetetty aikuislapsi Mahoney (Steve Guttenberg) joka itsekin haluaisi pois, mutta ei voi koska ei edes alunperin halunnut paikalle. Mahoney on tietenkin se kaikkien me kolme ja outsidereiden kaveri ja osittain juuri siksi Harris ei voi sietää häntä. Asiaan tietenkin kuuluu se, että juuri Mahoney on hän joka elokuvan aikana aikuistuu kantamaan vastuuta eikä katso lopuksi enää vain omaan napaansa.

Hahmoista on vielä erikseen mainittava myöskin vastentahtoisesti opistoon passitettu tuhannen äänen Jones (Michael Winslow) jonka suurin funktio on toimia sekä Mahoneyn parhaimpa ystävänä että olla myös se Poliisiopiston eräänlainen Cosmo Kramer, joka siis hetkinä jolloin kukaan muu ei keksi mitään niin sanotusti hauskaa tekee hän sen. Toinen merkittävä hahmo on pahiksien puolella aloittava tyly, mutta himoittava kouluttaja Callahan (Leslie Easterbrook) joka siirtyy jo tämän ensimmäisen elokuvan aikana voiman valoisalle puolelle.

Poliisiopisto oli aikamoinen kaupallinen menestys ja tunnettavuudeltaan kuuluukin niihin elokuviin joiden kohdalla voisi sanoa, että kaikki tuntevat sen (miinus kenties alle sanotaan vaikkapa 20-vuotiaat) ja jos eivät niin hyvin mahdollisesti ovat ainakin jonkin popkulttuuriviittauksen kautta saaneet kosketuksensa Poliisiopistoon. Tuoreeltaanhan se synnytti myös imitaattoreita (muun muassa Combat Academy sekä Kyttäkoulun kahelit) jotka paljastivat esikuvansa jo kansikuvillaan ja myöhemminhän Poliisiopisto sai osakseen televisiosarjat sekä oikeilla että piirretyillä ihmisillä.  Jatko-osiakin syntyi kuin sieniä sateella ja suurin osa niistä tuntui jääneen mätänemistilansa perusteella liian pitkäksi aikaa kosteuteen. Enkä minä yhtään ihmettele miksi Poliisiopisto menestyi, sillä vaikka vitsit ovat pääosin yksinkertaisia hassuja ääniä, piereskelyä ja katso kuinka ihminen jonka habitukseen ei seuraava temppu sovi tekee juuri sen tempun (ts. papiljottipäinen kotiäiti hyppii voltteja, hissukka neiti huutaa keuhkonsa halki, tms.) niin niitä on helppo toistaa koska ovat jo entuudestaan tuttuuden vuoksi riskittömiä ja kun peliin pistetään tarpeeksi iso joukko ns. hassuja kliseisiä hahmoja niin samoin kuten musikkiteollisuuden rakentamien tyttö- ja poikabändien kohdalla jokaiselle on tarjolla oma muka samaistumisen kohde. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. On lipevä gigolo, nyhverö pullukka, isotissinen dominatrixkouluttaja, kömpelö nelisilmä, hienostoleidi ja sairaan iso tyyppi  on hauska koska on iso tyyppi sekä hahaha! kukkakauppias. Hyviksistä on helppo pitää ja mulkerot ovat niin ureapäisiä että kun sellainen ajautuu pää edellä vaikkapa hevosen anukseen on se fanfaarien paikka. Hahmot eivät kenties ole älyllä pilattuja, mutta yhdessä he ovat kuin se kuuluisa kynänippu jota ei saa katkaistua kun taas yksittäisen kohdalla sirpaleet vain lentäisivät silmiin ja sieluun. Syvälle, syvälle sieluun, jonne katsoessaan pimeys katsoo takaisin. Kyllä sen siis aika helposti huomaa mitkä hahmot eivät jatko-osaan saakka pääsisi, tai eivät ainakaan ainakaan samoilla näyttelijöillä ja ketkä taas (Mahoney, Hightower, Callahan, etc.) olisivat takuuvarmasti jatkossa.

Siispä hassuja hahmoja ja typeriä vitsejä on tarpeeksi paljon, että jollekin niistä nauraa vaikka sitten edes vahingossa. Kenties sitä ei haluaisikaan myöntää hörähtäneensä jollekin navanaluskaskulle, mutta se Nostradamuksen tahto.

Huumorin puolesta olen hahmoista aina eniten digannut asehullusta Tackleberrysta sekä seniilistä Lassardista. Molemmat kun ovat hahmoja joiden kohdalla toisto ei vain ole hyvästä, vaan mitä enemmän he ajautuvat stereotypiaansa ovat he sitä hauskempia.

Poliisiopiston merkitystä ajatellessa ei saa unohtaa sen korvamatomaisen tarttuvaa tunnusmusiikkia ja makeeta kansikuvaa joka oli yksi niistä seikoista joita perässä tulleet imitaattorielokuvat lainasivat sumeilematta. Muutenhan riitti se, että otetaan vain kasa hassuja hahmoja ja laitetaan heidät joko armeijaan, sairaalaan, kouluun taikka johonkin muuhun vastaavaan paikkaan.

Poliisiopisto on tyhmä elokuva joka oli kuitenkin jo sikiövaiheessaan aika taattu hitti ja vaikka se ehkä värittyy nostalgian ansiosta tai lukeutuu vain jonkinlaiseksi guilty pleasureksi, niin hitot siitä, kyllä minä jälleen tunsin henkeni ja lihani hyväksi katsottuani tämän.

Hauskimpana juttuna taidan pitää sitä puolittain toistuvaa erehdystä jossa Lassard olettaa Mahoneyn olevan homoseksuaali koska luulee saaneensa häneltä poskihoidon. Ei se hirveän hauska ole, mutta aika hyvin aloitettu erhe ja sitä olisi voinut jatkaa pidemmällekin aina farssiin saakka.

Nuori Cattrall näyttää Natalie Dormerilta tai nuori Dormer näyttää nuorelta Cattrallilta.

Tähdet: ***

Poliisiopisto