Ex-kyttä ja nykyinen huonosti töitä saava yksityisetsivä Brita Burrows (Teri Garr) saa toimeksiannon seurata kireältä seurapiirirouva Rhonda Devonilta (Barbara Babcock), että otapa selvää miksi mieheni käy salaa luovuttamassa nesteitään spermapankissa. Brita pyytää avukseen eläkkeelle haikailevaa lakonista alkkispoliisi Lyn Cutteria (Sam Elliott) ja tylsän mustasukkaisuustutkimuksen ohessa he sattumalta huomaavat henkilön joka ei liity asiaan millään tavalla, mutta jota sattuu etsimään nuori virkaíntoinen poliisi Nelson Hareem (Thomas Haden Church), koska tätä nimenomaista ohikulkijaa kaivataan epäiltynä laittomasta maahantulosta ja poliisin pahoinpitelystä. Kuka tuo etsitty mies on ja miksi hän on tänne tullut? Kenties hän liittyy jollakin tavoin siihen spermapankkiaviomieheen. Ehkä, ehkä ei, mutta ainakin nyt Brita, Lyn ja Nelson ovat trio joilla on mahdollisesti yhteinen päämäärä, tai ainakin osittain sama matka.
Sam Elliott on cool tyyppi, mutta kaikki tietävät hänen olevan coolimpi kun hänellä on muhkeat viikset. Tässä elokuvassa hänellä on muhkeat viikset.
...ja siinä taisi ollakin elokuvan tärkein asia.
No okei, uurrekasvoisena mieleen helposti jäävä Thomas Haden Church oli kyllä vuonna 1993 vielä aika siloposkinen nuorimies.
Kyseessä on pinnallisesti ja ei pelkästään vain siten perusjännäri jossa Elliottin (kyyninen veteraani), Garrin (asiallinen ammattilainen) ja Churchin (keltuainen) trio pelaa mainiosti yhteen, jolloin heidän välillä on sopivaa naljailua ja välittämistä ("Se kaveri saattaa olla tavallinen turisti. Ei tapeta häntä vielä", "Kun minusta tuli poliisi, ei kukaan tarvinnut kahta kättä pienen aseen pitämiseen."), mutta itse elokuva kuitenkin jättää vain ja ainoastaan maun ihan ok jännäristä. Sellainen kolmastoista tusinassa. Hieman kuin katsoisi jonkin Etsivä B. L. Strykeria. Ihan mukavaa, mutta jos jakso jäisi välistä ei se haittaisi.
Parasta tässä elokuvassa onkin trio jota seuraa mielellään ja hyvin rento tunnelma, mutta itse jännityksen lähde on kuin pelkäisi suklaalevyä syödessään saavansa allergisen reaktion mahdollisista pähkinäjäämistä, vaikka ei olisi allerginen pähkinöille. Etenkin kun ilmeisesti syy siihen miksei etsitylle pahoinpitelijälle ole edes annettu nimeä johtuu siitä, että hän on lopulta vain jokin keino pitää muut hahmot liikkeessä. Mikä on sääli sillä vaikka motiivi paljastuuksin kostoksi huumekauppiaalle, niin se kuinka tuo nimetön hahmo onkin kaikesta selvästä painotetusta roistomaisuudestaan poliisi, mutta ei edes tästä kostonhalusta huolimatta mikään korruptoitunut, tms. vaan surumielinen ja hyväsydäminen mies joka haluaa vain oikeutta huumekauppiaan tappamalle parilleen, tekee se hänestä vähintään nimen arvoisen. Mainiota on myös se ettei syy tekoihin missään vaiheessa selviä elokuvan sankareilla, vaan ainoastaan katsoja saa tietää millä asialla hän oli. Samalla on pakko myöntää, että osa tarinasta on varsin hauskaa kun se petollinen aviomies josta elokuva alkoi veikin vain hedelmällisyysklikalle koiraansa jotta tämä voisi siittää uuden hauvan ja miehen yhteys siihen pahoinpitelijään on se, että hän oli antanut kyydin liftarille joka sattui olemaan se etsitty mies. Joten kyllä tällä olisi ollut annettavanaan jotain kunnolla mieleen jäävääkin, mutta kaipa se ihan okei riittää, se kun kuitenkin on ihan okei.
Ilmeisesti tätä ei ollut tarkoitettu tv-sarjan pilotiksi vaan kyseessä oli ainoastaan yksittäinen tv-elokuva, mutta Elliottin, Garrin ja Churchin trio olisi kyllä ollut omiaan juuri jonkinlaisen Magnum P.I.:n kaltaisen sarjan päähahmoiksi ja itse elokuvan tunnelma olisi ollut omiaan useamman jakson kepeäksi viihteeksi.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti