Ylikomisario Harris (G.W. Bailey) on mielestään keksinyt mainion keinon syrjäyttää poliisikoulun komentaja Lassard (George Gaynes) asemastaan ja se on hyödyntää tietoa, että jälkimmäisen tulisi jo ikänsä vuoksi siirtyä eläkkeelle. Joten kun Lassard palkitaan kunnianosoituksella vuosikymmenen poliisina on hän samassa Miami Beachilla pidettävässä tilaisuudessa edustamassa virkavaltaa viimeistä kertaa ja kunhan ollaan ensin käyty läpi surkuttelu uran päättymisestä otetaan tapahtuma viihdyttävän loman kannalta, jonne tietenkin mukaan seuralaisiksi otetaan alaiset kuten ylösnouseva Hightower (Bubba Smith), moniääninen Jones (Michael Winslow), peace through superior firepower-Tackleberry (David Graf), rinnakas Callahan (Leslie Easterbrook) ja pari muuta tuttua naamaa. Samalla lennolla on myös niljakas jalokivivaras Tony (Rene Auberjonois) jonka ryöstösaaliin sisältävä laukku sekoittuu Lassardin ei ryöstösaalista sisältävään laukkuun ja niinpä poliisikomentaja on kaapattava, jonka vuoksi Poliisiopiston entiset oppilaat lähtevät Mahoneyn korvaavan Lassardin poliisiveljenpojan Nickin (Matt McCoy) avustuksella pelastuspuuhiin. Eikä Lassardkaan jää eläkkeelle, että voi voi Harris.
Mainitsin jo aikaisemmin, että Poliisiopisto kolmonen on suosikkini koko elokuvasarjasta ja se on osittain sitä koska teki sarjan perusidean jopa aloitusta paremmalla energialla ja rytmityksellä. Tuon jälkeen kakkossuosikkini on tämä nimenomainen viides osa ja ottaessa huomioon minkä tahansa elokuvasarjan niin aika harvoin kukaan menee kehumaan sellaisen jatko-osaa joka on näinkin kaukana aloituksesta. Huumori sekä hahmogalleria ovat kieltämättä tässäkin osassa hyvin tuttua ja siten jo aika pahasti kulunutta, mutta tehtävä Miami Beachilla on pari seikkaa niin paljon onnistuneemmin tehtynä kuin aiemmilla osilla, että se ansaitsee ainakin niiltä osin jonkinlaisen hatunnoston. Ensinnäkin runsaasta hahmomäärästään huolimatta se ei kompuroi siinä, että jotkut jäisivät toistensa jalkoihin kun jokaisella pitää olla hetkensä tai ainakin sellaisen yritys koska tässä tapauksessa ollaan ymmärretty nostaa joku selkeämmin keskukseksi ja antaa muiden olla enemmänkin vain tukemassa sitä pääasiaa. Tarkoitan tietenkin Lassardin ympärillä liikkuvaa tarinaa jonka ansiosta elokuva kulkee pitkälti hänen mukanaan ja tämä onkin ensimmäinen kerta Poliisiopistoissa kun joku oikeasti tuntuu olevan päähenkilö, miltä ei huvittavasti Steve Guttenbergin esittämä Mahoney vaikuttanut kunnolla kertaakaan, ei edes ensimmäisessä osassa jossa oli taatusti sellaiseksi tarkoitettu. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö tehtävä Miami Beachissakin olisi hahmoja jotka jäävät vahvasti paitsioon ja olisi siten voitu ihan hyvin jättää kokonaan nimeämättäkin. Sellainen ei kuitenkaan ole Rene Auberjonoisin esittämä jalokivivaras jonka kiehuva kiukku onkin loisteliasta seurattavaa kaikesta pihalla olevan Lassardin kanssa toimiessa. Hyvin harvoin muissa kuin ns. asiallisissa rooleissa nähty Auberjonois vaikuttaakin selvästi nauttineen limaisesta pahiksen roolistaan.
Se toinen suuri plussa tämän elokuvan kohdalla verrattuna aiempiin on ymmärtäminen, että tässä vaiheessa Poliisiopisto on vain nimi eikä vaatimus, jolloin tarinan ei tarvitse olla vain sama kuin aiemmin jolloin toistuva idea oli hassut epäpätevät hahmot saapuvat hassujen epäpätevien hahmojen opettavaksi koululle ja sitten surkimuksina pidetyt tyypit nousevat epäonnesta voittoon. Nyt Poliisiopisto ei nimensä mukaisesti vaadi opinahjoa, oppilaita taikka edes opettajia, vaan se on vain titteli jonka ympärille voi laatia jotain ihan muuta pitäen silti mielessä sen miksi siitä alunperin (mahdollisesti) piti: hassut hahmot ja hassut äänet. Joten kun tarina on seurattavien henkilöiden lähteminen jonnekin muualle ja vaikka edelleen lopuksi taas pelastetaan päivä niin enää hahmoja ei esimerkiksi pidetä surkimuksina (paitsi he ovat sitä edelleen Harrisin silmissä) joiden pitää todistaa kykynsä, vaan he ovat hassuista persoonistaan huolimatta ammattilaisia jotka toimivat kuten pitääkin, niin tämä tuntuu tässä vaiheessa jo oikeasti jonkinlaiselta ilmestykseltä heti alusta asti kaavamaisen elokuvasarjan kohdalla.
Muista elokuvan vähäisistä mutta kuitenkin ideoista pidän etenkin siitä kuinka epäonnekkaita ovat pahisten yritykset saada ryöstösaalis ja se kuinka pihalla Lassard on kaikesta silloinkin kun tulee kaapatuksi.
En nyt väitä tehtävä Miami Beachin juonen olevan mikään suuresti innovatiivinen, mutta vertailussa aiempiin sitä voi sellaiseksikin kutsua. Vitsit ovat pääosin kuitenkin jo koettuja, ne ovat nyt vain hieman aiempaa poikkeavassa ilmapiirissä. Yksittäisistä hetkistä hauskimpia lienevät Lassardin laukusta putoavien golfpallojen lentokentällä aiheuttama kaaos (joka tosin on hauska osittain koska näkee kuinka moni ihmisistä lentää nurin olematta lähelläkään palloja) ja se nolostuttava pierukohtaus hississä jonka herättämää vaivautuneisuutta voisi leikata veitsellä. Joskin uskon elokuvan nähneiden muistavan parhaiten kohtauksen jossa Tackleberry pysäyttää hain osoittamalla sitä pistoolillaan. Toivottavasti kaikki kuitenkin pystyvän unohtamaan sen, että taas kerran toistetaan epähauska Hooksin maneeri jossa hän aluksi vikisee hiljaa ja sitten huutaa kuvaa vinkuen.
Uusia hahmoja ei tuoda mukaan kuin oikeastaan yhden verran, sillä esimerkiksi pahiksia esittävät (myös Auberjonois) ovat selvästi tarkoitettukin vain vierailijoiksi ollen siten aika rutiininomaisia, eikä heitä siksi odotakaan enää vastaisuudessa näkevänsä. Samaten Janet Jonesin esittämä kaunotarkyttä Kate on ainoastaan joku joka on vain korvaamassa aiemmin yhden kerran nähtyjä Kim Cattrallin ja Sharon Stonen rooleja, jolloin kyseessä voisi ihan yhtä hyvin olla sama henkilö kuin aiemminkin, mutta pelkäksi sankarin tyttöystäväksi tarkoitettu hahmo on kuitenkin vain kertakäyttökamaa ja siten aina vaihdettavissa. Se ainoa tavallaan uusi hahmo jonka uskoo vielä palaavan (kuten tekeekin) on Matt McCoyn esittämä Nick, joka hänkin on käytännössä jo joku aiemmasta palaava. Jos Steve Guttenberg olisi suostunut toistamaan osansa olisi Nick Mahoney, ei sen enempää, ei sen vähempää. Ja koska kyseessä on uusi Mahoney, on Nick myös samalla tavalla todella harmiton ja valju, olevinaan se hyvä tyyppi johon katsoja haluaisi samaistua ja jollainen haluaisi olla. Ei kukaan oikeasti halua olla Mahoney/Nick, koska kyseessä on Antti Tuisku joka toki vaikuttaa hetkittäin aika coolilta, mutta on lopulta pelkkä paljas paperi vasta odottamassa värejä.
En millään muotoa pidä tätä esimerkiksi huumorinsa osalta parempana kuin aikaisempia Poliisiopistoja ja esimerkiksi hyväksi elokuvaksi kutsuminen tuottaa lieviä vaikeuksia, mutta suhteessa edellisiin on tarinansa puolesta kyseessä ehdottomasti peukuttamisen arvoinen teos. Joskin tässäkin tapauksessa se juonellinen hyvyys ilmenee suurelta osin elokuvasarjaa putkeen katsoessa, sillä yksittäisenä teoksena kyseessä on kuitenkin taas yksi aika pikaisen oloisesti helpolla huumorilla tehty roiskaisu ja nyökkäämisne ohessa ei voi välttyä ajatukselta, että mikä saatana siinä kesti näin kauan. Kyllä Miami Beachille olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin.
Yksi elokuvan pahisääliöistä näyttää Hauskat pojat-duon Norman Pacelta.
Tähdet: **
4 kommenttia:
Tämä on kansssa oma suosikkini. Tätä tuli skidinä katseltua jokusen tuhat kertaa, kun se oli yksi niistä harvoista videolle televisiosta nauhotetuista elokuvista (god, tuntuu kuin siitä olisi tuhat vuotta), joita meillä kotona oli.
Osa esiintyjistä näytti 1000 vuotiailta. Se on varmaan se Miamin aurinko joka kuihdutti.
Käyny niinku sille mummolle Sekaisin Marista leffassa...
Sitä rusinoituu.
Lähetä kommentti