976-Evil: puhelu helvetistä (976-Evil, 1988)

Hoax (Stephen Geoffreys) on nykivä, hermostunut nynnerö jonka koulupäivät kuluvat pitkälti saniteettitiloissa... pää upotettuna pönttöön. Onneksi hänellä on kannustavana esikuvana cool kapinallinen moottoripyöräserkku Spike (Patrick O'Bryan) jonka tulevaisuus on kirjoitettu ennenaikaiseen hautaan, mutta hei, onhan hänellä sentään nahkatakki ja sliipatut hiukset. Spikella on tuntunut olevan hieman onneakin viime aikoina ja luonnollisesti kaikkien kiusaama Hoax haluaisi osansa siitä, ja kenties siten maksaa kalavelat kaikille niille jotka hänelle ilkeilevät. Ilmeisesti Spiken onnen takana on puhelinpalvelu 976-EVIL jonne soittamalla saa eräänlaisen ennustuksen, horrorskooppinsa jota voi hyödyntää vaikkapa rahapeleissä. Hoax päättää myös soittaa samaiseen numeroon, mutta kuten ilmeisesti kaikki muutkin jotka ovat sinne soittavat ei hänkään tule huomioineeksi sitä, että kaikestahan on maksettava eikös juu ja kuten Ringin videokasetin kohdalla, Hoax huomaa ettei halulle ja uteliaisuudelle tulisi aina antaa valtaa. Vaikkakin tässä tapauksessa kyseessä on jonkinlainen seksilinjamodernisointi, on se lopulta aika klassinen apinankäsi-tarina jossa oman edun tavoittelu aiheuttaa aina murhetta. No, ihmishenkien menetykset tulevat kuitenkin edelleen edullisemmaksi kuin Soneran puhelinjonotus. Ba dum tss!

Jos ollaan hivenen kylmiä ja kyynisiä niin mitä oikeasti merkittävää tai muistettavaa Robert Englund on urallaan tehnyt jos poistetaan yhtälöstä Elm Street-elokuvat ja siten myös Freddy Krueger? Älkää ymmärätkö väärin, ei tuo ollut mitään pään aukomista, tms., vaan rupesin sitä oikeasti miettimään tämän 976-Evilin kohdalla. Minä pidän Englundista ja esimerkiksi aikoinaan Nightmare Cafe-sarjaakin tuli seurattuva vain hänen ansiostaan, joten kyllä varsin mielelläni valitsen ja olen usein valinnutkin elokuvat sun muut katsottaksi hänen ansiostaan, Mutta kun miettii hänen elokuviaan Elm Streetien ulkopuolella niin aika harmittomia ja jopa mitäänsanomattomia ne suurelta osin ovat. Ja jos unohdetaan vielä ne hänen nykyiset elokuvansa joissa hän on mukana pitkälti kauhuikonistatuksensa vuoksi (ts. nimenä, ei niinkään esiintyjänä) kuten vaikkapa 2001 Maniacs tai Zombie Strippers ja mietitään elokuvia/tv-sarjoja joissa hän on ollut mukana koska pääsi esittelemään näyttelijäkykyjään eikä vain tuomaan yksinomaan vain sitä mitä imago vaatii, niin eipä siellä ole juuri mitään ihmeellistä. Monet noista muista rooleista kun ovat juurikin Kruegerin jälkeläisiä siinä mielessä, että niiden kohdalla tuntuu kuin Englundia olisi pyydetty uudestaan ja uudestaan esittämään jotain ilkeän humoristista friikkiä ja vaikka hän tekeekin sen varsin hyvin niin missä ovat hänen vakava narkkarialkoholistiroolinsa, sademiehensä, romanttisen komedian herkkiksensä ja kaikki muu. Tiedän että hän on kyllä tehnyt muunlaisiakin rooleja kuin sen Kruegerin ja esimerkiksi minusta hän oli mainio V-sarjassa ollessaan sellainen lapsekas hissukka hiirulainen, mutta en millään saa mieleeni niitä friikin ulkopuolisia esiintymisiä joissa hän olisi ollut samalla tarmolla mukana kuin juuri niissä ja siten osoittaisi olevansa monipuolinen ja siten mieleenporautuva esiintyjä. Silti en äkkiseltään saa myöskään mieleeni haastattelua jossa hän ei muistaisi huomauttaa olevansa klassisesti koulutettu näyttelijä, joka ainakin luo jonkinlaisen käsityksen monipuolisuudesta.

Kuitenkin jos sieltä otetaan pois Elm Streetit ja kaikki Freddyn jälkeiset roolit joissa hän tuntuu vain jollakin tavalla toisintavan koomista tappavaa friikkiä niin Englund taitaa olla muutoin vain persoonallisen näköinen kaveri, mutta ei laisinkaan sellainen näyttelijä. Minkä ei pitäisi olla totta sillä nimenomaan yhdessä Elm Street-elokuvassa hän osoittaa, että voisi jäädä mieleen myös muustakin kuin vain yhdestä roolista ja pysyä ajatuksissa nimenomaan monipuolisena näyttelijänä jonka kohdalla odottaa pikemmin sitä, että miten hän nyt yllättää kuin sitä, että katson tämän koska siinä on Englund esittämässä luomaansa populaarikulttuuri-imagoa. New Nightmaressa Englund on kaikkein lihallistetuin ja monipuolisin esittäessään uskottavasti Robert Englundia ihmisenä, Robert Englundia esittämässä kaikkien tuntemaa ja rakastamaa Freddya, kuten myös uutta helvetillisen ilkeää Freddya. Kaikki nämä selvästi erilaisina toisistaan, mutta tunnistettavissa yhden henkilön useampana puolena ja kun se onnistui niin hyvin, miksei hän tee sitä muulloin? Ei niin, ettäkö hänen olisi syytä aina yhden elokuvan aikana vaihdeltava tyyliään, vaan osoittamalla valinnoillaan pystyvänsä olemaan se monipuolinen, muistettava ja vaikuttava näyttelijä joka oli ainakin yhden elokuvan ajan. Joka sekin oli jo sarjansa seitsemäs ja viimeistään siinä vaiheessa urautumisen tiettyyn esiintymistapaan olisi luullut olevan mahdoton ravistaa niskoilta. Siihen urautumiseen hän palasikin seuraavassa osassa.

Tämä kaikki tuli siis mieleeni katsoessani 976-Evilia joka oli Englundin esikoisohjaus ja vaikka kyseessä onkin ihan ok-tason elokuva, on se nimenomaan samalla myös juuri sellainen elokuva minkä voisi olettaakin Freddyn ulkopuolisen Englundin tehneen: se olisi voinut olla joku muukin. Englund kun 976-Evililla korkeintaan todistaa olevansa ohjaajana aivan yhtä huomaamaton kuin joku Mick Garris, jolloin itse elokuva voikin olla ja onkin ihan kelvollista viihdettä, mutta mitään todellista persoonaa ei se tuo ohjauksellaan esille. Se on vain kuin jotain pikaruokaa. Ihan syömäkelpoista, mutta tyhjää sisältä. Siis vähän niin kuin sieluni. Ei ehkä olekaan ihme ettei Englund ole suuremmin ohjaajanpallilla istunut jos kerran ainoa myyntivaltti on laittaa kanteen maininta miehen esittäneen Freddya.

Lopulta kiehtovinta 976-Evilin kohdalla onkin se, että pääosan Stephen Geoffreys joka aloitti uransa eräänlaisena Jon Cryerin kaltaisena hassuna teininörttinä ja jäi genrefanien mieleen etenkin Fright Nightista, meni sitten tunnetusti 90-luvussa alussa osoittamaan kykyjään homopornonäyttelijänä. Enpä pahemmin miehen uraa seurannut muutoinkaan joten en osaa sanoa oliko siirto hyvä, mutta ainakin filmografiansa perusteella töitä riitti sillä saralla vielä viime vuosiin saakka, jolloin hän näköjään alkoi tekemään paluuta muunlaisiin elokuviin (näköjään pääosin B-kauhuun).

976-Evil on aika kehnosti näyteltyä B-kauhua jossa hauskasti kyllä mennään välillä sen verran parin white trash-hahmon kanssa yli, että mieleen tulee positiivisessa mielessä jopa John Watersin elokuvat ja kun mukana on joitakin suht' veikeitä koomisia hetkiä niin sitä oikeastaan toivoo, että Englund olisi täysillä vienyt teoksensa ylilyödyn kauhukomedian suuntaan eikä vain jättänyt sitä niiden parin hahmon/hetken varaan. Itse kauhutemppujen suhteen ollaan ollaan aika turvallisilla vesillä jolloin tarvittavat kuminaamaritehosteet, valon välkkymiset, vinot kuvat ja verenvuodatukset (onneksi sensuuri on vienyt osan niistä omaan kokoelmaansa) ovat mukana, joten ei niistä mitään todellista valittamista löydä, mutta vastaavasti ne eivät myöskään herätä halua kehuihin. Joita ei todellakaan voi antaa Englundin rytmitykselle jonka vuoksi kestää yli tunnin ennen kuin mitään oikeaa kauhuun liittyvää tapahtuu ja sanokaa mitä sanotte, se on aika huono juttu kun on kuitenkin kauhuelokuvasta kyse. Sittenkin on aika vaikea innostua mistään kun hahmoista ei välitä tai ole edes kaikesta tästä hitaudesta huolimatta ehtinyt tutustumaan heihin. Heillä kun ei ole todellisuudessa mitään muuta kuin läsnäolonsa jos sitäkään annettavanaan.

No, Robert Picardoa katselee aina mielellään ja hänen pikkuroolinsa horrorskoopin ja muiden puhelinpalveluiden hämärän limaisena ylläpitäjänä on ehdottomasti elokuvan hauskin ja kuten loppukohtaus osoittaa niin myös kiinnostavin.

Kuin jonkinlaisena todisteena en tiedä sitten oikein mistä, mutta jostain on se että kasetin aloittaa traileri Elm Street vitosesta:

Ja tietenkin itse Jim Wynorski ohjasi 976-Evilille jatkoa vuonna 1991.

Tähdet: **

976-Evil: puhelu helvetistä