Jotain hyvää asiassa kuitenkin on sillä hänen hautajaisensa kokoaa vieraantuneet yhteen ja edessä on viikonlopun vietto jonka aikana keskustellaan ummet ja lammet siitä mitä kasvu on tuonut kullekin muassaan. Nuoruuden nostalgiamusiikki soi, eksistentialistiset kriisit koetaan ja vanhat ihastumiset nostavat päätään.
Hetkinen, miksi tämä kuulostaa niin kovin tutulta?
Kun vielä pistää merkille, että henkilökaartiin kuuluvat muuan muassa edesmenneen poissaolevan tuntuinen nuorikko, saippuasarjanäyttelijä ja juppipariskunta niin tässä ei tarvita edes kohtausta jossa isäntä laittaa vinyylin pyörimään ja porukka bondaa nuoruuden hittibiisin tahtiin, mutta tottakai sellainen kohtaus on laitettu mukaan jotta aivan varmasti tehtäisiin selväksi kyseessä olevan Lawrence Kasdanin Sisärenkaasta lainattu tarina.
Niin tai siis on aina sinne asti kunnes tosi kiukkuiset räjähtävät (jep, räjähtävät) mutanttikärpäset päättävät hyökätä kimppuun ja tehdä ihmisistä zombeja. Tai no, olihan Meg Tilly Sisärenkaassa aika zombiemainen, että ei se nyt niin erilainen tämä Tuholaiset taida ollakaan.
Kun tämän elokuvan kantta katsoo niin ihan ensimmäisenä ei tule mieleen sen lainaavan vahvasti jostain positiivismelankolisesta keskusteludraamasta, mutta niin vain se tekee ja se onkin Tuholaisten ehdottomasti mielenkiintoisin sekä yllättävin osuus. Ilman sitä tämä olisi vain ja ainoastaan yksi tavanomaisista halvoista kuka välittää-kökkökauhisteluista jossa dialogi on suolesta, näyttelijät ovat suolesta ja voi pojat, efektit ne vasta ovatkin suolesta. Nyt tuon sisärengastuksen ansiosta Tuholaiset on kuin normaalia vinksahtaneempi asylummainen mockbuster ja sitä juuri siksi ettei tämä tosiaankaan ole tyypilliseen tapaan pikarahastus kohteesta jättirobottiwillsmithelokuva. Ei se lievä erikoisuus kylläkään tästä hyvää elokuvaa tee, ei edes sillä niin huono että hyvä-tavallakaan, sillä kyllä Tuholaisten vaatimat 80 minuuttia ovat aikamoista suossa tarpomista.
Sisärengas on hyvä elokuva.
Tähdet: *
Tuholaiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti