An Eye For Horror (2000)

Vaikka en mielläkään itseäni Dario argenton faniksi ja pidän useampaakin hänen elokuvaansa nolostuttavana, niin arvostan kuitenkin hänen merkitystään etenkin kauhuelokuvan saralla, pidän siitä kuinka hänellä on erittäin tunnistettava tyyli (joka kyllä suurelta osin on syypää siihen miksi jotkut elokuvistaan aiheuttavat jonkinlaista myötähäpeää ja tämän dokkarin nimi silmästä/näkemyksestä voisikin siten olla negatiivinen kuvaus. Ihan oikeasti, olettteko katsoneet Mother of Tearsin? Huh, vieläkin menee kylmät väreet selkäpiitä pitkin ja se ei ole kehu) ja rakastan hänen kykyään hyödyntää musiikkia elokuvissaan (jos unohdamme esimerkiksi Phenomenassa olleen Iron Maidenin, sillä c'mon, kauhukuvastostaan huolimatta se on aivan liian iloisen reipasta kamaa kauhuelokuvaan). Joten vaikka joskus Argenton elokuvat mielestäni muistuttavatkin liiaksi jotain Dingon musiikkivideota jossa vielä lapsenkengissä olevalta vaikuttava kyky paineleekin kaikkia kameran nappuloita ja jättää seurauksen lopulliseen elokuvaan harkitsematta kahdesti palveleeko se itse asiaa, niin kyllähän Argenton kohdalla pitää nostaa hattua hänen palveluksistaan elokuvakulttuurille sillä jokainen kerta kun Suspirian tunnari lähtee soimaan muistaa miksi. Ajoittaisista hullunkurisuuksistaan huolimatta hänen elokuvansa ovat kuvallisesti rikkaita, niiden monesti mainittu unenomaisuus on nimenomaan sitä ja kokonaisuuksina ne ovat huonoimmillaankin ainakin jonkinlainen kokemus pelkän kelloon katselun ja koulupäivän päättymisen sijaan. Näin ollen tottakai tämä An Eye For Horror herätti aikoinaan kovaakin kiinnostusta ylitse muiden samassa dvd-syssyssä Future Filmin julkaisemien Argentojen. Niin ja Future hei, mistä tuo takakannen valmistumisvuosi on keksitty, kun tätä ei taatusti tehty vuonna 1982. Osa kuvamateriaalista saattaa hyvinkin olla sieltä, mutta esimerkiksi Asia Argento näyttää aikalailla 25 vuotiaalta ollakseen viiden vanha.

An Eye For Horror on varsin mainiota katseltavaa, joka kylläkin 57 minuuttisena jää monelta osin aikalailla puolitiehen, mutta toisaalta kun kyseessä on tyyliltään pitkälti sellainen tavanomainen elokuvan lisämateriaaleista löytyvä kehudokkari niin ehkei ainakaan tämän muotoisena sen tulisikaan olla pitempi. En nyt odottanutkaan mukana olevan soraääniä ja esimerkiksi Asia Argenton lapsuustraumallisen tunnustuksellisilta vaikuttavat kommentitkin vaikuttavat olevan hieman poissa paikoiltaan, mutta kun kollegoiden ja perheen haastattelupätkät koostuvat enimmäkseen maininninnoista että on se Dario vaan aika poika tekemään vaikuttavaa kauhua, niin eipä sellaisesta saa hirveästi muuta kuin odotettua irti. Trailerimaiset ohjaustöiden käsittelyt ovat vain houkuttimia ja on vain luonnollista kuinka sitä jäi janoamaan syvemmälle kaivautuvaa käsitelytapaa, ja tällöin tätä vieläkin enemmän toivoisi oman erillisen julkaisun sijaan vain osaksi jotain Argenton elokuvaa. Sinne vaan Operan tai jonkin muun teoksen valokuvien ja trailereiden sekaan. Omana erillisenä teoksenaan An Eye For Horror on aika hötöä kamaa.
Tokihan mukana on tiivistetysti kaikki tarpeellinen kuten pintaraapaisut esikuvista ja jotenkin kauhugenreen kuuluvat toteamiset siitä kuinka unet inspiroivat (katson sinuun Wes Craven), kaupalliset sekä kritiikkeihin liittyvät nousut ja laskut mainitaan, ja tietenkin muistettavimmista elokuvista esitellään tunnistettavia pätkiä. Kuitenkin ne kaikki rutiinipeukutuksista poikkeavatkin seikat jäävät vain ohipyöräilevän moikkauksen tasolle, mihin haluaisin todeta syyksi vain ja ainoastaan dokumentin pituuden, mutta tosiaan kun tyyli on muutenkin dvd-lisämateriaaliluokkaa niin tuskinpa lisäminuutit olisivat yhtään syvemmälle kaivaneet. Mikä ei siis ole täystyrmäävä kommentti toteutuksesta sillä onhan kyseessä helposti nieltävää ja mukavaa leivonnaista. Joskus ei vain riitä, että on kivaa ja mukavaa kun pitäisi saada sen leivoksen aiheuttamat jäljet pois vyötäröltä. Niinpä kun Argento mainitsee Sergio Leonen eräänlaisen visuaalisena mentorina niin olisi ollut toivottavaa käsiteltävän tätä seikkaa vaikkapa jonkinlaisten elokuvallisten vertailujen kautta eikä ainakaan jättää asiaa vain toteamukseen ja sama pätee myöhemmin esille tulevaan maineesta italian Hitchcockina. Jälkimmäinen kiinnostaa jo siksikin, että molemmille ohjaajille näyttelijät tuntuivat olevan pakollinen paha ja etenkin Argenton kohdalla sen voi helposti nähdäkin sillä suuret osat hänen elokuvistaan toimivat paremmin kun kuvittelee ne ilman kuvassa olevaa näyttelijää. Tietenkin asian suurempi kourinta kiinnostaisi myös siksi ettei heidän elokuviaan ajatellessaan juuri saa mieleen yhtäläisyyksiä ottaen huomioon kuinka Hitchcock panosti tarinaan ja Argento enimmäkseen juuri niihin kuviin joiden tielle tarina ei saa tulla. Lisäksi olisin kovasti toivonut myös hieman laaja-alaisempaa käsittelyä sen suhteen, että vaikka Argento tuntuukin pitävän unenomaisten kauhuelokuvien tekemisestä niin maininta äkkipaluusta niiden pariin flopanneen perusdraamakokeilun jälkeen saa väkisinkin miettimään, että menikö sittenkin hieman pupu pöksyyn ja jos sitä ei olisi tapahtunut niin näkisimmekö nyt enemmänkin muunlaista Argentoa. Eli kyllä dokumentin sisällöstä löytää jyviä joista olisi saanut kasvatettua vaikka kuinka massiivisen vaikuttavan tutkielman ohjaajasta jota kollektiivisesti pidetään oman alansa suurimpiin vaikuttakiin kuuluvana, mutta tyytykäämme nyt ihan kivaan jutusteluun jossa mainitaan, että Argenton elokuvat ovat oopperamaisia.

Suurin plussa tulee siitä, että dokkari alkaa mukavasti Argentoa imitoiden, jolloin hiukan epävakainen nopeahko kamera kuvaa hieman liiaksikin kohteitaan painottaen, värit leiskuvat överisti ja musiikki vain korostaa jonkinlaista kunnianosoitusta. Jopa Argenton haastattelun taustan värivalinta vaikuttaa tarkoituksellisen liian punaiselta:

Joskin tämä argentoaaninen lähestymistapa jää vain dokumentin alkuun. Mikä on varmasti hyväkin asia, sillä kävisihän se nopeasti voimien päälle.

Ai niin, hyvä suomentaja. Carl Muldon? Piper Lawrie?

Tähdet: ***
An Eye For Horror