Oblivion (2013)

Aikoinaan Carrols-purilaisketjun mainoksessa soi Terrorvisionin kappale Oblivion.
Se ei soi Oblivionissa.

Vuosi 2077 ja taas kerran maailma on tuhoutunut kun avaruuden mörököllit menivät ja pistivät Kuun pirstaleiksi. Jäljellä olevat vähäiset ihmiset asuttavat väitetysti joko Maata kiertävää kolmiota taikka Saturnuksen kuuta joiden energia synnytetään entisen kotiplaneetan vesivoimaloilla, joita valvomaan on sitten jätetty huoltoteknikko Jack (Tom Cruise) sekä jonkinlainen moderaattorioperaattiadmin Victoria (Andrea Riseborough). Robottiluotaimien avustuksella tehtävä on pala kakkua. Mitä nyt silloin tällöin pitää luotaimien pamautella hengiltä avaruusmölliäinen siellä tai täällä, mutta Jackille itselleen työ on enimmäkseen rennosti ottamista ja karun planeetan ainoalla ruohotilkulla kellimistä. Elämä on siis kaikesta maanpintaisesta kurjuudesta huolimatta yhtä auvoa kun kotina ympärillä on sairaalakliininen futumiljöö, apuna kaiken taitava teknologia, mielessä viheriöivät muistot ajasta ennen nykyistä ajanlaskua ja kiertoradalla asustavat hymynaamat tsemppaavat selvän petollisina. Hetkinen, voisiko siis ollakin niin ettei kaikki olekaan kuten on Jackille uskoteltu? Ei siis varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä, että tuttuun tapaan paljastuu jotain joka rupeaa avaamaan orjuuttavaa totuutta päähenkilöllemme ja tällä kertaa se jotain on 60 vuotta staasissa uinunut Julia (Olga Kurylenko) jota kuljettava avaruusalus palaa nyt kotiin ja luotaimet rupeavat ammuskelemaan kaikkia hengiltä. Pian ilmeneekin, että täällähän asustaa runsaastikin piilottelevia ihmisiä joita johtaa ei-niin yllättäen morganfreemanmaisessa roolissa oleva Morgan Freeman ja he ovat ne isoveljen pelotuksena käyttämät muka avaruusolennot. Nyt kuten arvattua Jackia tarvitaan kansakunnan vapahtajaksi.

Visuaalisesti (odotetun) kaunis elokuva, tarinallisesti kelvon onnistunut (odotettu) hienoinen moraalisaarna, näyttelijät suoriutuvat (odotetun) rutiininomaisen mainiosti ja kokonaisuutena Oblivion onkin viihdekokemuksena varsin (odotetun) maittavaa toimintascifistelyä. Teemoiltaan ja tuhotun maan estetiikaltaan mieleen tulee toinen vuoden 2013 iso toimintatieteilyopetus eli Elysium ja jos Oblivionin ohjanneen Joseph Kosinskin edellinen aikaansaannos Tron: Legacy maittaa niin tässä on mukana samanlaista elektrosinfoniamusiikin käyttöä (Tronissa Daft Punk, tässä M83) ja tulevaisuusteknologisesti Oblivion on samanlaista internetvirtuaalisen visioista lakattuja lasipintoja kuin vaikkapa jossain Futuramassa.

Samanlaista persoonallisuuden ja ultracooleuden tunnetta ei Oblivion tarjoile kuin tuo Tron: Legacy, mutta on varsin kelvollinen Elysiumin seuralaiseksi. Joskin tällöin mieleen nousevat helposti samanlaiset ajatukset tarpeellisuudesta kuten jollaisia herättivät aikoinaan vuoden 1997 elokuvat Dante's Peak ja Volcano sekä vuoden 1998 elokuvat Deep Impact ja Armageddon kun niitä rupesi ajattelemaan yhdessä. Eipä niistä kenties todellista haittaa toisilleen ole, mutta kuten innovatiivisuuksista kärsivien uusintaversioidenkin kohdalla ongelmaksi muodostuu se, että samanhenkisyyden vuoksi ei tunne katsovansa kahta eri elokuvaa kuin yhtä kahdesti. Joskin minun on todettava ettei täma aivan Elysiumin tavoin kuitenkaan koeta olla niinkään yhteiskunnallisesti tiedostava, vaan koulutusmateriaalin sijaan liikuskellaan ehkä enemmänkin Twilight Zonessa jossa oli enemmänkin esillä kertomuksia siitä kuinka päähenkilö onkin elänyt koko ajan juuri Oblivionin esittämän kaltaisessa harhassa. Mutta ei se juuri poista sitä ajatusta, että oli kyseessä sitten ihmisten taikka superhumanoidien muodostama suuri valtiomahti niin viherpirerrys sekä minuuden pois pyyhkiminen on aina läsnä ns. tiedostavuutta tarjoilevissa tieteisepookeissa.
Sinänsä minulla ei ole itse elokuvan suhteen mitään pysäyttävän merkittävää valittamista, sillä tämä näyttää ja kuulostaa hienolta ja tosiaan tarjoilee kaiken sen mitä siltä odotinkin. Siinä se suurin ongelma onkin, kaikki on presiis niin kuin odottaa ja täten yllätykset ovat luokkaa vesi kastelee ja tuli poppaa.

Erehtyminen lukemaan takakannen teksti-informaatiota rupeaa kylläkin aiheuttamaan jonkinasteista kiukkua:
"Tässä elokuvamaailman uraauurtavassa merkkitapauksessa..."
Uraauurtava merkkitapaus kestää "vain" kaksi tuntia, mutta rupeaa aika pahasti nykimään polttoaineen vähyyden vuoksi jo jossain 80 minuutin kohdalla (heti sen ns. twistin jälkeen). Lisäksi minun on todettava miinukseksi se, että lopussa yritetään ehkä liikaakin viitata 2001: Avaruusseikkailuun ja etenkin tähtivauvaa muistuttava Cruise (se ei ehkä tuosta kuvasta niin piirry, mutta kun sen näkee itse elokuvassa niin ymmärtänette mitä tarkoitan) menee jo liiaksi koomisuuden puolelle.

Lyhyesti: Wall-E ihmisillä.

Tähdet: ***
Oblivion