Gladiaattorien valtakunta (Kingdom of Gladiators, 2011)

Kuningas Wolfkahn (Bryan Murphy) teki aikoinaan sopimuksen jonkinlaisen paholaisen kanssa päästäkseen nykyiseen asemaansa ja vaikka ajan myötä kuningas onkin unohtanut pahuuden työnsä, uskoen olevansa oikeamielinen hallitsija ei menneisyyden synnit jätä rauhaan. Nyt on aika juhlia vuosien jälkeen kadoksista palannutta tytärtä Lunaa (Suzi Lorraine) ja siksi järjestetään suuret gladiaattorikisat, joihin osallistuu ainaski viisi tai kuusi henkilöä. Kyseessä on siis suuren juhlan tuntua. Samanaikaisesti nousemassa on ilmestyskirjan peto joka saa voimansa juurikin ihmisuhreista joita gladiatorismi aiheuttaa ja siksipä juurikin kolme kyseisen lajin taitajaa (runsaspovinen neiti, L.A. Inkin asiakas ja Teal'c) lähetetään noutamaan taikamiekkaa jolla taistella vastaan. Luonnollisesti kuninkaan tytär ei olekaan kuninkaan tytär vaan joku demoni tai jotain.

Italialainen gladiaattorielokuva vuodelta 2011, mutta valitettavasti fiilikset noudetaan aivan muualta kuin vanhoista peplumeista ja niinpä esimerkiksi Ridley Scottin sekä Zack Snyderin modernimmat miekka ja sandaali-teokset ovat olleet selkeämpinä esikuvina. Gladiatorista tuntuu lainatun musiikkia (menuvalikossakin soi jotain joka viittaa Now We Are Free-kappaleeseen) ja vaikka 300 tulee mieleen myöskin musiikin kautta niin vahvemmin se esiintyy alkutekstien piirroksissa, jotka tosin ehkä tarkemmin ajateltuna tuovat Frank Millerin sijaan mieleen Mike Mignolan:

Luonnollisesti moderneista lihasseikkailuista Spartacus-sarja tuntuu olleen myös kovasti tämän gladiaattorielokuvan tekijöiden katselulistalla.
Tietenkin on tärkeää huomauttaa, että vaikka tästä elokuvasta voikin löytää viittauksia edellä mainittuihin tuotoksiin niin toteutukseltaan emme ole lähimaillakaan niiden suurellisuutta ja visuaalista harkitsevaisuutta, saati sitten tarinallista tehokkuutta taikka jopa kriittisin katsein arvioituja näyttelijäsuorituksia. Gladiaattorien valtakunta onkin tavaraa suoraan niin huono että hyvä-kategoriasta saaden sillä saralla jopa Uwe Bollin In the Name of the King-trilogian vaikuttamaan Arabian Lawrencelta. Valtaosa puvustuksesta näyttää koostetun UFFin laatikoista kaivetuilta lumpuilta (joita ei muuten niihin saisi laittaa) ja asusteiden metalliosat kuten kypärät ovat ilmeisesti vain tavallisia peltiämpäreitä joita niitäkin kyllä suomalaiset jaksaisivat odottaa jos ilmaiseksi saisivat. Näyttelijät vaikuttavat toistuvasti muistelevan paperista lukemiaan repliikkejä ja lausuvat kaiken niin monotonisesti, että ääniala lähentelee ruskeaa nuottia (erityisen riematuttava esiintyjä on kuningasta esittävä Bryan Murphy joka tuntuu koko ajan katsovan ohi kaiken ja puhuu shatneriaanisesti ollen samanaikaisesti sekä jylisevä vuolas koski että seestynyt staattinen rasvatyyni) ja tottakai ye olde english on kielivalintana paitsi heillä jotka puhuvat niin paksulla modernilla jenkkiaksentilla, että sitä luulee joutuneensa keskelle monsteriautokisoja grillaamaan viiden kilon kyljystä.
Asiaankuuluvasti kaikki vaikuttaa kuvatun arvattavasti rakennettujen lavasteiden sijaan aivan oikean linnan pienimmässä mahdollisessa nurkkauksessa (ilmeisesti jotta info- ja wc-kyltit eivät näy) ja suunnaton ihmispaljous koostuu ainakin kymmenestä toistuvasti käytetystä statistista. Nautin suuresti myös kehnoista tietokone-efekteistä joista etenkin supersoakerverisuihkut ovat hölmistystä aiheuttavia ja lopun jättihirviön näkeminen saattaa aiheuttaa sellaisen nolostumisen punan, että itse Punakallo olisi kateellinen siitä sävystä.
Luonnollisesti taistelukoreografiat saavat Stephen Hawkingin vaikuttamaan b-boylta.

Olen syvästi pahoillani tuosta.

"We can do it together, man!" sanoo yksi maagista miekkaa etsivistä gladiaattoriurhoista ja minäkin olen syöksynyt henkisesti jonnekin Julius Caesarin vierelle katsomaan kuinka kaikki tiet vievät Roomaan.
Tosin rehellisyyden nimessä lienee syytä mainita se, että jos tekijät eivät ole olleet täysin pihalla kaikesta niin he ovat pitäneet ajoittain kielen myös tarkoituksella poskessa, siitä esimerkkinä muun muassa tälläiset siirtymät:

Ehdottaman suositeltava elokuva kaikille roskan ystäville. Muut voivatkin sitten katsomattakin kutsua elokuvaa suolistokaasuksi, sillä sitähän se on, mutta hieman niin kuin märkien sukkien kohdalla pieni nuuhkaisu ei koskaan ole pahasta.

Mukana showpainija Annie Social.
ANNIE SOCIAL!
Mikä on, eikö Terence Hill ollut enää käytettävissä.

Tähdet: ~
Gladiaattorien valtakunta