Minä en juhli mitään vappua taikka uutta vuotta, sillä en juhli niitä. Joulu kuitenkin on sellainen jota mieluusti vietän. Siis en kulje joulun vuoksi kaupungilla ilman paitaa vatsaan maalattuna den glider in ja pärisyttämässä vuvuzelaa, mutta jouluaatto on sellainen päivä joka minustakin tuntuu erilaisesta kuin muut päivät. Vappu, pääsiäinen ja muut ovat minun silmissäni vain viikonpäiviä joilla on keskiviikon taikka sunnuntain ohella alanimike kuten Wolf - Peto on irti, mutta jouluaatto on päivä jolloin koen kehossani sekä mielessäni jotain sellaista tiettyä rauhaa jota en muulloin tunne. Rauhaan kuuluu hiljaisuus ja näin ollen ainakaan aattona ei oikeastaan koskaan tule katsottua mitään muuta kuin mitä tylsyyttä televisiokanavat tarjoavat. Muutenkin joulun aikana sitä on jotenkin kaiken kiireen jälkeen niin kovin raukea olo, että ei sitä oikein haluakaan keskittyä seuraamaan kuinka Elliot Gould ja Donald Sutherland puhuvat toistensa päälle, vaan sitä lojuu kuin sisälmyskasa sohvalla ja antaa heikkoja elonmerkkejä.
Vaikka sitä joka joulu valittaakin, että aina sieltä tulee omasta mielestä vain tylsiä ohjelmia, kuten jotain Salattuja elämiä, Kauniita ja rohkeita, tms. (eikö nämä muutenkin joka hemmetin päivä tulevat saippuasarjat voisi olla tauolla edes joulun ajan?), jotain vuodesta toiseen keskenään samanlaisia joulukonsertteja joissa ovat joko Jari Sillanpää, Katri Helena taikka Mattilan demonisiskokset ja tietenkin joulujumalanpalvelukset ja joulusaatananmessut, niin jotenkin ne vain vain sopivat jouluun. Siis kaikki muut paitsi ne saippuasarjat. Koska sitä ei kuitenkaan oikeasti jaksa painavien silmäluomien alta suuremmin keskittyä näkemäänsä, niin minulle kelpaavat hyvin se tsiljoona kertaa nähty Samu Sirkan joulutervehdys ja Joulupukin hottislinja jossa pikkuveikkojalmari lausuu keksimäänsä runoa ponihevosesta joka laukkaa laivalla Narniaan.
Kauan sitten äitini kaipasi muutosta jouluohjelmistoon ja pyysi minua tuomaan töistä jonkin elokuvan mukanani ja minä vein Michael Biehnin Asteroidin. Kyllä, siinä sitä joulutunnelmaa kovasti olikin. Joten pysytellään mielummin niissä jouluisemmissa ilmentymissä, mistä päästäänkin tämänkertaisen Movie mondayn seuraan.
Jouluelokuvasuosikkejani ovat kenties hieman yllätyksettömästi Joulupuu on kärvennetty, Painajainen ennen joulua ja Ihmeellinen on elämä. Vaikka niitä tuleekin yleensä katsottuna vuodenaikana jolloin ainakin pitäisi olla lunta maassa, niin vain Ihmeellinen on elämä on sellainen jota en pysty katsomaan muulloin kuin jouluna. Minulla oli aikoinaan se kasetilla, koska ajattelin katsovani sitä aina silloin tällöin riippumatta siitä onko joulu vai ei, mutta kertaakaan en saanut elokuvaa katsottua muulloin kuin juuri jouluisin ja silloinkin aina televisiolähetyksenä. Joten juuri tuo elokuva jotenkin kiteyttää minun mielessäni ajatuksen täydellisestä jouluelokuvasta ja kun muita saman teeman elokuvia voin katsoa milloin lystään, niin Ihmeellinen on elämä on vain ja ainoastaan joulun elokuva.
.JPG)
2 kommenttia:
Olen lähinnä samaa mieltä. En oikein ymmärrä näitä kaikkia muita juhlia kuten Halloween tai joku Venetsialaiset, kun ei niitä oikein koe samalla lailla kuin joulua. Ne tuntuvat vähän ihmisten yrityksiltä luoda jotain väkisin. Joulu on kansainvälinen juhla, joka tunnetaan kaikkialla ja se on vain rauhallista aikaa, ja joulun ajan tuntee.
Jouluhan on kanssa imagoltaan hyvin vahvasti kaupallistettu, mutta juuri juhlien kaupallisuus, niiden suunnaton lukumäärä, pyhien arkipäiväistyminen ja oma ikääntyminen ovat varmasti osaltaan aiheuttaneet sen, etteivät mitkään pääsiäiset sun muut juuri liikuta. Joulu sitten saa yhdistää kaikki yhdeksi juhlaksi ja kantaa ne niskassaan.
Lähetä kommentti