torstai 26. joulukuuta 2013

Räyhä-Ralf (Wreck-it Ralph, 2012)

Tuossa olikos se nyt jouluaattona katsoimme perheen kanssa televisiosta Madagascar-animaation ja sen aikana sanoin useampaankin otteeseen kommentteja kuten "toi on American Beautysta", "toi viittaa Chariots of Fireen" ja niin edelleen. Totesin myös, että kun esimerkiksi se American Beauty-kohtaus liittyi alkuperäisessä yhteydessään seksuaalifantasiaan, niin tietävätköhän Madagascarin pääkatsojaryhmän jäsenet sen merkityksen ja vaikka osa elokuvaan tehtyistä viittausvitseistä onkin suunnattu varmasti vain antamaan aikuisyleisölle jotain jonka he ymmärtävät ja lapsiyleisö ei, aivan kuin jonkinlaisina sisäpiirivitseinä, niin kuinkahan moni niistä meneekään hukkaan jos ei tiedä mihin ne liittyvät. Arvattavasti siellä Madagascarissa oli sellaisiakin muualle viittaavia kohtauksia joita en itsekään bongannut, tai ainakaan ymmärtänyt niiden syvempää merkitystä, mutta varsinkin heille jotka eivät ole nähneet edes American Beautyn ikäisiä, saati vielä vanhempi elokuvia meni moni juttu taatusti yli hilseen. Tai ainakin osa esitetystä vitsistä menee tuolloin hukkaan. Yleensähän ne kohtaukset tehdään siten, että siinä voi nauraa jollekin muulle jos ei sitten sille viittaukselle. Niin kuin Ice Agessa jossa jään sisällä on avaruusolento ja kokemuksesta voin kertoa sen naurattaneen silloin sopivan nuoressa iässä olleita serkkujani, mutta itseäni samassa kohtauksessa nauratti enemmänkin sen avaruusolennon Star Trekiin kohdistuva elä kauan ja menesty-käsimerkki. Nuo viittausvitsit ovat yleensä vain satunnaisia tapauksia ja eivät näin ollen peitä pääasiaa, mutta entäpä niissä ilmentymissä joissa hyvin suuri osa komiikasta tukeutuu huomauttamaan muista elokuvista, tms., mutta jotka eivät siis ole parodiaelokuvia kuten vaikkapa Vampyyrien imussa (jep, laatuvalinta). Räyhä-Ralf nimittäin kuuluu niihin elokuviin joita katsoessa tuumii, että jos ei ole retropeleistä kiinnostunut ja tietoinen, niin kuinkahan moni vitseistä menee sen vuoksi metsään, sillä tämä elokuva on aivan pullollaan viittauksia kaikkeen Street Fighter kakkosesta taaksepäin. Ehkei kovin moni, sillä Räyhä-Ralfin menestys osoitti valintojen osuneen maaliinsa. Tosin kyllähän esimerkiksi internetissä olevien retropelin arvostelijoiden ja läpipelaajien suunnaton määrä osoittaa, että kasibiteillä on edelleenkin elinvoimaa uudemmassakin polvessa.

Rampagen ja Donkey Kongin yhdistelmältä vaikuttavassa Fix-it Felix-pelissä pahikseksi ohjelmoitu Räyhä-Ralf on kyllästynyt  olemaan tuhmurin roolissa ja nyt varsinkin pelin 30-vuotisjuhlien aikana masennus alkaa saamaan liikaa tilaa aivoista. Kun kuokkavieraana oman pelinsä juhlissa oleva Ralf päätyy kinastelemaan toisen pelihahmon kanssa asemastaan, vakuuttaa hän olevansa aivan yhtä sankarillinen kuin pelinsä virallinen hyvis, eli Felix ja pystyvänsä ansaitsemaan urheudesta mitalin yhtä lailla kuin hänkin. Niinpä Ralf soluttautuu Halo-tyyliseen räiskintäpeliin todistamaan kuntoisuutensa, eikä välitä siitä kuinka se saattaa koitua hänen lopulliseksi kuolemakseen ilman lisäelämämahdollisuutta. Asia on nimittäin niin, että jos hahmo kuolee oman pelinsä ulkopuolella, kuolee hän oikeasti. Mutta Ralf ei vaaranna vain itseään, vaan kaikki Fix-it Felixin hahmot, sillä poistuessaan omasta pelistään hän aiheuttaa eräänlaisen ohjelmointivian joka tarkoittaa epäkunnossa-merkintää ja mahdollisuutta siihen, että tämä peli siirtyy tyystin unohduksiin. Ja jos se ei vielä riitä, niin ohjelmointinsa vuoksi kömpelöhkö Ralf onnistuu vahingossa päästämään toiseen peliin, karkkiralliaiheiseen Sugar Rushiin sen räiskintäpelin Alienmäisen olennon, joka viruksen lailla rupeaa tuhoamaan kaikkea ja on lisääntyessään vaarassa levitä kaikkiin pelihallin peleihin ja aiheuttamaan myös niiden game overin. Tosin pelien sulkemista enemmän Ralfia huolettaa Sugar Rushissa tapaamansa Nellin ystävyyden menetys. Nellin suurin haave on voittaa karkkikilpa-ajot, mutta pelin kuningas on tarkoituksella vioittanut Nellin ohjelmointia, luoden hänelle maineen häiriönä jonka ei edes luvallista osallistua kisoihin ja Ralf saadaan valheellisesti uskomaan olevan hyvä asia estää Nellin kilpailu.
Joten jos Ralf todellakin tahtoo osoittaa sankarillisuutensa, on siihen nyt valitettavankin monta tilaisuutta.

Aiheensa vuoksi Räyhä-Ralf on tietenkin täynnä peliviiittauksia uudemmista vanhoihin ja ainakin itselleni nämä Q*Bertit ja vastaavat ovat tutumpia kuin Call of Dutyt, mutta varsin hyvin tunnistettavia kaikki tuntuvat olevan. Jopa elokuvaa varten keksityt hahmot ja pelit muistuttavat jotain jo olemassaolevaa sen verran vahvasti, että niissäkin on tarpeeksi vanhaa tuttua tunnistettavaksi. Itse asiassa koska tämä elokuva on niin täynnä Bowsereita ja Pacmaneja, niin yhtä hyvin ne keksitytkin olisivat voineet olla ennestään oikeita, kun kerran jotain muuta jo muutenkin muistuttavat.
Pelivitsien lisäksi elokuva sisältää tietenkin myös muuta huumoria sieltä peruskompuroinnista naamanvääntelyihin ja ääniefekteihin, jotka siis toimivat sisäänheittäjinä heille jotka eivät populaarikulttuuriviittauksia huomaa. Jälkimmäiseen liittyen mukana on myös tosielämän henkilöihin tehtyjä huomioita. Tosin siihen liittyen on pakko sanoa, että missä lie Dance Dance Revolutionin tai vastaavan diskossa Kool & the Gangin Celebrationia soittava Skrillex oli masentava vitsi. Sillä vaikka ilmeisesti aivan erilaisesta tanssimusiikista tuttu dj soittamassa diskoklassikkoa lieneekin vitsin ydin, niin Celebration on todella tylsä valinta. Hyvä biisi, mutta aivan yhtä puhkikulunut vaihtoehto kuin Lipps Inc.:n Funkytown.

SID-musiikki, pikselöinti, jopa tiettyjen pelihahmojen kuten Ninja Gaidenin Ryun asento aiheuttavat positiivisia väreitä ja vaikka ajoittain Räyhä-Ralf tuntuukin vain Toy Storyn peliversiolta, niin huumori on mainiota, animointi sujuvaa ja viihdyttävyysaste kohdallaan.
Olisin tosin toivonut esitettyjen pelihahmojen välille suurempia piirrostyylieroja muistuttamaan niiden alkuperästä, sillä nyt kaikki ovat samankaltaista pyöreälinjaista pehmokuminukkemaisuutta. Kuitenkin siitäkin huolimatta etenkin elokuvan nostattamat nostalgia-aallot tekevät todella hyvää. Retroilijoille suurimman ilon ehkä tuottaakin elokuvan lopputekstianimaatiot ja melkein toivonkin, että koko elokuva olisi toteutettu samalla palikkamaisuudella. Joten ready player one.

Tähdet: ***
Räyhä-Ralf

2 kommenttia:

corum81 kirjoitti...

Heh, meidänkin perhe katsoi Madagascarin ja myöskin kommentoin American beauty viittauksesta.

Tykkäsin kovasti tästä Wreck it Ralphista ja ihmettelen, että miksi tästä ei sen kovempaa hittiä tullut. Mielestäni se oli hulvaton.

...noir kirjoitti...

Taitaapa olla usein niin, että se menestys pitää takoa koko ajan lyhyemmässä ajassa kun uutta elokuvaa pukkaa markkinoille niin nopeaan tahtiin. Animaatioissakin uusin "klassikko" on jo työntämässä teattereissa olevaa pois tieltään ennen kuin se edellinen ehtii tulla kunnolla tietoisuuteen.