Porvoolaisena olen luonnollisesti ainakin jossain määrin kiinnostunut tästä paikkakunnasta, sen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Näin ollen luen mieluusti paikalliset lehdet (joskaan en niitä tilaa, mutta sentään lähetän valokuvia yhteen niistä julkaistavaksi), kuten myös olen enemmän tai vähemmän kiinnostunut muistakin ilmentymistä joissa kotikaupunkini esiintyy (esim. ison rahan kakkaelokuva Sakaali ja Reijo Taipaleen kappaleesta Ihan kuin nuo toiset tehty musiikkivideo). Historiakirjat on tullut luettua ja mieluusti kuuntelen vanhempien ihmisten muisteluita, itse jatkaen samaa kohdistaen tarinat nuoremmilleni. Ja kuten mainitsin niin valokuvaan ja usein kohteena on Porvoo. Vaikkakin ehkä aika eri näkökulmasta kuin muilla, sillä minun kaupunkikuvani ovat tälläisiä:
Kuitenkin kun jokin tovi takaperin näin kirpputorilla tämän Kolmen kukkulan kaupunki-elokuvan, ei minun tarvinnut harkita kahdesti sen ostamista, sillä olihan se nähtävä.
Rölliltä näyttävät sormusten ritarit kulkevat vanhan Porvoon idyllin edustalla, pitkin puusiltoja, ylös vihreää nurmirinnettä ja taustalla soi kovasti Noitalinna Huraalta kuulostavaa lauleskelua jolla korostetaan paikkakunnan kohtalon hetkiä. Kyseessä on siis Porvoon palo joka tarkoittaa ajatuksen tasolla Arthur Brown-meininkiä, kun stillkuvat esittävät edelleenkin vain vanhan Porvoon puutaloja ja laulussa kerrotaan kuinka liekit nuolevat taivaita, tuli poppaa ja roihuava sydän tuhkaa maan. Tai jotain.
Nyt heinäpoika hengailee sillalla, tapaa tytön ja sitten ollaan vanhuksia, koska aika kulkee ja he sen mukana.
Istuskellaan nuotiolla, tytsy kävelee ostoksilla ja laiva puksuttaa eteenpäin.
Jos ei ole porvoolainen, niin tämä musiikkielokuva ei varmastikaan juuri saa sydäntä pamppailemaan ja paikkakuntalaiseltakin odotetaan kotiseuturakkautta jotta on mahdollisuus kokea lämpöä sielussaan. Kyseessä kun on joukko muutaman minuutin pituisia lyhytelokuvia, joista valtaosa on enemmänkin power point-esityksiä joissa näkee valokuvia Porvoosta talvella ja ei-talvella. Kuvastossa liikutaan vain vanhassa osassa kaupunkia ja nuotiolla istuskelevat ihmiset ja pitkin mukulakivikatuja talsiva tytteli ovat pukeutuneet menneisyyttä kuvaaviin asusteisiin, mutta näillä ei paljasteta mitään kaupungista. Lauluissa kerrotaan jotain tytöstä joka kupsahtaa ja kummittelee, tai muuten esitellään eräänlaisia paikallisia legendoja, tosiasioitakin, mutta edes lyriikoita puhki pohtiessaan ei tästä voi irrottaa mitään varsinaista faktapohjaista historiikkia, vaan pelkästään kivaa poprallatusta jonka syvällisyydestä voi olla montaa ja ainakin yhtä ainoaa mieltä. Valtiopäivät sentään mainitaan, mutta kuvaosuus esittelee vain J.L. Runeberg-laivan vedessä liplattamista. Joten ulkopaikkakuntalaiselle Kolmen kukkulan kaupunki ei siis todellakaan toimi historiatutkimuksena Porvoosta, eikä se haavekaipuukuvina vanhoista piilopirteistä toimi myöskään minkäänlaisena mainoselokuvana siitä kuinka tänne kannattaisi muuttaa, sillä koulut ja muut palvelut ovat aivan lähelläsi. Porvoolaisena voin todeta, että suurin ilo mitä sain tästä oli tietenkin tuttujen, joskin valitettavan rajatulle alueelle jätettyjen kohteiden bongaamisesta. Toki tässä on miellyttävän kuuloista musiikkia ja vaikka ei tunnistaisikaan paikkoja, niin kyllähän joka kaupungissa on omat vanhat osansa jotka voi nähdä muidenkin kaupunkien kautta, mutta elokuvaksi tätä ei voi kutsua yhtään sen enempää kuin naapurin Tellervon diaesitystä jossa esitellään aurinkorannikon nähtävyyksiä hotellihuoneen parvekkeen kautta. Tunnelma on kylläkin varsin leppoisan mukava, joten kyllähän tässä tarpeeksi hyvin viihtyi, mutta vain samalla tavalla kuin jouluruuan sulaessa pötsissä, lihasten ollessa siskonmakkaraa ja televisiossa pyörii ei-mitään, koska on liian raukea olo keskittyäkseen mihinkään. Sitä vain on ja lepää.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti