Näkymättömän miehen muistelmat (Memoirs of an Invisible Man, 1992)

Minkä lie menestyneen yrityksen pikkupomo Nick Halloway (Chevy Chase) on vahasti laiskuuteen taipuvainen ja tekee näin ollen mahdollisimman vähän niin töissä kuin vapaa-ajallaan. Hän on kuin melkein oikeisiin töihin joutunut Bertie Wooster. Töiden vuoksi Nick osallistuu erään teknologiayrityksen puhetilaisuuteen, mutta liukenee takavasemmalle nukkumaan pois krapulaansa ja toki juuri tuolloin hetkistä aiemmin alkanut kahvikupin kaatumisen aloittama onnettomuussarja muuttaa sekä talon, että vielä sillä hetkellä sisällä nukkuvan Nickin näkymättömäksi. Tämä tapahtui ikävään saumaan, sillä Nick oli juuri päivää aiemmin ihastunut suloiseen Aliceen (Daryl Hannah), jonka tapaaminen voi olla vaikeaa jos toinen treffien osapuoli on näkymätön. Tilannetta ei ainakaan paranna ilkeä valtion agentti Jenkins (Sam Neill), joka huomaa Nickissa potentiaalisen täydellisen salamurhaajan, joten Nick päätyy pakomatkalle, mutta joutuu lopulta kohtaamaan vihollisensa.

Kun tämä elokuva alunperin ilmestyi ihastuin siihen niin, että iskin sen julisteen seinälle (sillä se on hiton hieno) ja koska jostain syystä tein tuolloin eräänlaisena koulutehtävänä videotyön johon leikkasin elokuvapätkiä ja lisäsin musiikin, niin pistin siihen mukaan kohtauksen Nickin unesta jossa hän näkee Daryl Hannahin makaamassa alusvaatteisillaan. Kyllä, aiheeni oli sen hetkisen käsitykseni mukaisesti seksikkäimmät elokuvakohtaukset joihin minulla oli pääsy. Työni oli kakkaa.
Mutta kuitenkin, Näkymättömän miehen muistelmat oli mielestäni todella mainio elokuva ja sopiva filmatisointi H.F. Saintin kirjasta (mielenkiintoisesti hän on kirjoittanut vain yhden kirjan ja ollut hiljaa siitä lähtien, vaikka kirjan suosio ei ainakaan ollut lannistava), kuten myös mainio lisä H.G. Wellsille. Niin ja visuaalisesti elokuva oli mielestäni ällistyttävä.
Siitä nyt on parikymmentä vuotta aikaa, joten tietyt seikat mielipiteissäni ovat muuttuneet, vai sanoisimmeko jalostuneet.
Daryl Hannah on mielestäni edelleenkin kaunis tässä elokuvassa, mutta eipä se kohtaus nyt enää pääsisi parhaimpien listalle, vaikka en tietenkään todellisuudessa potkisi häntä pihallekaan. Efektien puolesta elokuva toteuttaa nytkin katsottuna onnistuneesti näkymättömyyden ja osa kohtauksista saa vieläkin huulet pyöreiksi (kuten se heti elokuvan alussa oleva purukumin jauhaminen), mutta nyt sitä huomaa pienetkin virheet, kuten sen kuinka peilissä näkyvä leijuva puhelin ei ole koko aikaa oikeassa kulmassa. Mitä taas tulee siihen uskollisuuteen kirjalle, niin kyseisen kirjan luin ensikatselun aikoina 90-luvun alussa, joten jätetään se aihe sikseen. Tärkein seikka kuitenkin mikä on ajan myötä tullut esille oli erään John Carpenterin haastattelun myötä tullut tieto, että hän halusi siirtyä pois vakavista elokuvista ja tehdä silkkaa komediaa, kun taas juuri siltä puolelta tuttu Chevy Chase pyrki päinvastaiseen suuntaan. Mikä sitten johti jonkinasteisiin ei nyt varsinaisiin riitoihin, mutta näkemyseroihin elokuvaa tehdessä. Tämä selittääkin paljon, sillä jo silloin joskus ennen ihmettelin hetkittäin elokuvan tiettyjä lajityyppihyppäyksiä jotka eivät tuntuneet sopivan yhteen, mutta ajattelin ainakin koomisuuden tulleen nimenomaan Chasen kautta, koska tuolloin juuri komedian vuoksi hänen elokuviaan pitkälti katsoi. Pidän kyllä siitä pilkkeestä silmäkulmassa jota elokuva tarjoilee, mutta varsinkin tietyissä kohtauksissa, kuten siinä jossa Jenkins kertoo Nickin olleen näkymätön jo ennen fyysistäkin muutosta huomaan kuinka hiton hyvin se vakavampi puoli toimii ja vastaavasti taas esimerkiksi sen näkymättömän nivuskohtauksen aikana kuinka pahasti suorempi huumori kompuroi. Pääosin elokuva kuitenkin on sopivan kevyttä jännitystä jossa lajityyppien välillä ei ole niinkään valtavia kuiluja, mutta hetkittäin saumaus ei ole kovinkaan näkymätöntä.

Chase on tietenkin ajoittain aivan selvä Fletch, mutta osoittaa hyvää draamantajua, ollen varsin oiva valinta slackeriksi joka joutuu ryhdistäytymään muututtuaan näkymättömäksi ja vaikka aiemmin kehuinkin elokuvan efektejä, niin kenties parhaiten Nickin näkymättömyys tuleekin esille kohtauksissa joissa Chase on näkyvissä, mutta hänen tulee eläytyä tilanteisin kuin ei olisi.
Neill on aivan erinomainen ilkeänä agenttina, vaikkakaan rooli ei tunnu vaativan häneltä mitään erityisyrittämistä. Neillin pahisroolin kautta näkee ehkä selkeiten sen, että toinen tekijäpuoli pyrki huumorittomuuteen, sillä hän ei tuo rooliinsa mitään koomista superoistoutta, vaan on nimenomaan vakavaotteinen jännäripahis.
Ironisesti päärooleista se on Hannah joka päätyy olemaan elokuvan oikeasti näkymätön hahmo, sillä ilman vartaloansa esitteleviä alusvaatekohtauksia Hannahin rooli on pitkälti olla vain joku nainen joka tarvitaan romantiikan kohteeksi. Nimellä ei väliä.

Näkymättömän miehen muistelmat on mainiosti viihdyttävä kevyt toimintaelokuva, jossa on hetkittäin epätasaisia askelia komedian ja jännityksen välillä, mutta edelleenkin varsin tyylikkään näköiset efektit ja aiheen kiehtovuus jaksavat pitää katseluintoa yllä.

Tämä on minusta edelleenkin mainio:

mutta nyt ymmärsin myös mihin se Nickin antama valenimi Harvey viittasi. Puolustuksekseni totean, etten ollut tainnut nähdä sitä James Stewartin elokuvaa ennen Näkymättömän miehen muistelmia.

Tähdet: ***
Näkymättömän miehen muistelmat