sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Fireball XL5: Planet 46 (1962)

"Alla kauniin kuoren, kauniin pedon tunnen."
Ei kun sori, se oli väärä XL5.

Muistatteko kuinka jossain vaiheessa jonkun tietokoneaiheisen lehden mukana tuli yleensä jokin demokorppu ja se tuntui ihmeellisen houkuttavalta, kun yleensä jos lehtien mukana tuli jotain kylkiäisiä niin ne olivat naistenlehtien rasvanäytteet, taikka Aku Ankan jouluna mukaan pistämä B-numero. Sitten yllättäen rupesi tuntumaan siltä, että joka toinen lehti pisti mukaansa cd-levyn taikka jotain muovirannekelloja (jälkimmäistä harrastivat ainakin älykkyyden multihuipentumat 7 Päivää ja Hullu hullu maailma) ja ainakin lehtihyllyjen yläriville vilkaisu paljastaa erotiikkamakasiinien olevan nykyään enemmänkin elokuvajulkaisuja. Vaikka ajatus cd-levystä jonkun Soundin mukana tuntui aluksi veikeältä, niin se into lopahti nopeasti kun huomasi lopputuloksen vaikuttaneen aika vasemmalla kädellä tehdyltä. Ei niin ettenkö olisi joitakin hyviä biisejä löytänyt esimerkiksi niiden Soundi-levyjen kautta, mutta kyllä esimerkikiksi Mojon tapa teettää teemallisia tribuutti-, tms. levyjä on oikeasti enemmän peukut pystyyn-ratkaisu. Suurin osa kylkiäisistä kuitenkin muissakin tapauksissa oli sitä laatua, että osta kaksi Flora Culinesse-putelia ja saat muovilastan joka jä keräämään pölyä. Ne saattavat olla suht' houkuttelevia, mutta ehkä enemmänkin vain jotain jonka ottaa vain koska saa ilmaiseksi, mutta jolla ei lopulta tee juuri mitään. Vähän niin kuin ne Bonus cd:t. Muistatteko ne? Koeta viedä sellaista levykauppaan vaihdossa ja saada siitä muutakin kuin surumieliset naurut. Niin jos nyt ensinnäkään tänä päivänä löydät levykauppaa.
Tämä tuli mieleeni kun mietin mitä katsoa ja jostain syystä silmäni nauliintuivat yhteen tuollaiseen kylkiäislevyyn joka tuli aikoinaan DVD Monthlyn mukana ja ajattelin, että ilmestyyköhän se lehti enää. En ainakaan ole vuosiin nähnyt sitä missään myynnissä. Who cares.
Sen mukana tuli tuli aina videocd, mikä nyt ei ole aivan sama kuin dvd jolla koko huussia mainostettiin, mutta väliäkö sillä. Kyseessä tuntui yleensä olevan aina jokin tv-sarjan jakso, eikä mikään kokonainen elokuva, sillä ymmärrettävästi se oli pikemminkin makupala kuin täysi ateria ja yksi näistä oli Fireball XL5-sarjan jakso Planet 46.

Vuonna 2003 jolloin tämä levy lehden mukana julkaistiin, ei Fireball XL5 ollut itselleni juurikaan tuttu kuin vain Barry Grayn tosi tarttuvan tunnusmusiikin kautta, mutta sarjan luojien Gerry ja Sylvia Andersonin kenties tunnetumpi, samanlaisella nukkeanimoinnilla tehty Thunderbirds sitten olikin tutumpi. Kuitenkin Thunderbirdsin ansiosta Fireball XL5 tuntuikin tutummalta mitä oikeasti oli, sillä vaikka jälkimmäinen sijoittuikin avaruuteen kotipallomme kamaran sijaan, niin tyyli ja tunnelma olivat sama. Niin ja oikeilla näyttelijöillä tehty Avaruusasema Alfa oli tietenkin tuttu ja siinähän pienoismallianimoinnit ovat aivan samanlaisia kuin esimerkiksi Thunderbirdsissa. Joten samaan tapaan kuin Ray Harryhausenilla ja vaikkapa Jerry Bruckheimerilla Andersonien kädenjälki oli aika helposti tunnistettavissa oli ohjelman nimenä sitten mikä vain. Ja jos edellä mainitut eivät sano mitään, niin ehkäpä Trey Parkerin ja Matt Stonen Team America kuulostaa uudempana tutulta, ja vaikka se nyt ei olekaan Andersoneja, niin ainakin siinä ollaan erinomaisesti onnistuttu imitoimaan samaa lookkia.

No mutta kuitenkin, itse jakson pariin:

Jälleen kerran avaruusalus Fireball XL5 kapteeninaan Steve Zodiac (siis niin kuin coolein nimi melkein ikinä) matkaa atmosfäärin tuolle puolen, sillä siellä odottaa vieras avaruusalus jolla on muassaan jokin atomihärvelisuperpommi joka uhkaa kotiplaneettaamme. Steve Zodiac vitsailee pilleriruuasta ja sitten pamautetaan vieraan vallas alus tuhannen päreiksi. 'MURICA!
Sitten matkataan planeetalle 46, josta tappolaite joka ei ole V'ger oli lähetetty. Siellä pahat arabimaailman Bela Lugosilta kuulostavat peltipäät aikovat lähettää uuden pommin kohti Maata, mutta Steve Zodiac näyttää että jumalauta nyt tulee niin pahasti pataan, ettei sen jälkeen ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä friikkisirkukseen. Näillä lakeuksilla eivät vääräuskoiset esitä omia mielipiteitään.

Planet 46 on näköjään Fireball XL5:n pilottijakso ja sellaiseksi se selittelee vähän, mutta ilman pään rasittamistakin tajuaa sekä sarjan maailmanpelastus-idean että myöskin millaisia hahmoja kukin on. Eli hirveän vaikeasta sarjasta ei ole kyse ja täten uskaltauduin todeta jo ensimmäisen jakson alkajaisiksi, että "jälleen kerran". Jykeväleukainen sankari, blondi tiedenainen, Woody Allenin ja Judd Hirschin yhteensulautumalta vaikuttava Einstein, kylmää metallia jalkojen välissä ja ruokalistalla on joka kerta eri uhka voitettavana ja se voitetaan.
Pirun hienoa nukkeananimaatiota jossa lankojen näkyminen ei haittaa laisinkaan, vaan se oikeastaan tekee ulkoasusta hyvinkin viehättävän.
Hahmot ovat elävän oloisia samalla pelottavalla tavalla kuin ne vatsastapuhujanuket jotka kaikenmaailman kauhuleffoisssa heräävät kuristamaan viattomia ihmisiä ja musiikki on tosi funkya sillä mennen ajan käsityksellä futuristisuudesta joka sai Leonard Nimoynkin levytyspuuhiin. Joten käsityöltä tuoksuva sarja on ihailtavaa, mutta tarinallinen sisältö on silkkaa tavanomaista sokeripurkkaa, jonka jauhaminen saattaa pidemmän päälle sattua leukaperiin..
Mutta vaikka tarinallinen tavanomaisuus saattaisikin käydä tylsäksi, niin sarjan lopputunnari ei missään nimessä.

Palatakseni sen väärän XL-vitosen seuraan, niin on tässä jotain epäilyttävää:

Tähdet: ****
Fireball XL5: Planet 46

3 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Heiii, mä kuule diggailin niitä bonus cd-kokoelmia.

Writer kirjoitti...

Hieno blogi sulla! Oisko sulla linkinvaihdolle tarvetta/halua? Voisin lisäillä sun blogin osoitteen omalleni.
www.leffailublogi.blogspot.com

...noir kirjoitti...

TC heiii, minä taisin kuulla Valtavaa kääpiötä ensimmäistä kertaa juuri yhden Bonus cd:n kautta, joten oli niistä jotein hyötyä.

Kiitos Write ja olin kyllä käynyt aiemmin jo katsastamassa blogisi ja tuuminkin pistäväni sen lukulistalle, mutta ei tässä nyt mitään linkkivaihtoa kalastella. Joten en harrasta mitään raaputa minun selkääni niin minä raaputan sinun-juttuja, enkä näin ollen odota kenenkään "mainostavan" minun blogiani jos minä heidät nyt omalle listalleni lisäänkin.