maanantai 7. toukokuuta 2012

Movie monday: Oheistuote

"Löytyykö sinulta elokuva-aiheisia oheistuotteita? Julisteita, kirjoja, vaatteita, leluja, pinssejä, astioita yms. "

Mistä aloitetaan?

Poislukien soundtrackit en suuremmin keräile mitään elokuvien oheistuotteita, mutta silti niitä on vuosien mittaan kertynyt runsaasti, vaikka ahkerasti eteenpäin niitä lahjoitankin.
On tietenkin lelut, kuten Tähtien Sota-legoja, iso edelleen pakkauksessa oleva Megatron (huom. tiedän että Transformersit ovat olleet ensisijaisesti juuri lelusarja, jolloin leffat ovat pikemminkin niiden oheistuotteita. Tämä Megatron on kuitenkin Michael Bayn leffaversiosta, joten nyt se puolestaan on elokuvan oheistuote), Muppet-pehmolelut, etc.
Koska minulla on vain filmikamera (kyllä, filmikamera) käytössäni, niin en valitettavasti ota tietenkään kaikesta kamasta kuvaa, mutta toista kautta edes joistakin. En ikinä käytä läppärini kameraa ja kuvien heikosta hapesta voitte päätellä miksi ja pahoittelenkin ettei kaikesta saa kunnolla selvää. Asiaa olisi saattanut auttaa valojen päälle laittaminen, mutta miksi ihmeessä olisin niin tehnyt?

On siis kuten mainitsin leluja

sitten on vaatteita ja muuta sen suuntaista tavaraa, kuten vaikkapa Road Trip-laukku. ROAD TRIP-LAUKKU! Hahaha!


Normaalisti minulla on Suede-yhtyeen logolla varustettu laukku käytössäni ja se on niin pirun kulunut, että olen joutunut kursimaan sitä kokoon kuin Rambo itseään.
Ai niin, jos jotakuta mietityttää nuo Road Trip-laukun pinssit, niin siinähän on kaksi New Kids On The Block-merkkiä, oma kunnallisvaalimerkkini, kasipallo, rykäys Porvoon Kauppiksen logoja ja Pelle Miljoona-sitaatilla varusteltu merkki.
Niin ja se kasetti sen Shrek-pannan edessä on Star Wars epishit ykkösen kasettikirja. Ja ei, ei se ole yhtään parempi kasetilta kuunneltunakaan.

Luonnollisesti jokaisella pelikoneen omaavalla on joitakin leffoihin tai tv-ohjelmiin liittyviä pelejä. Myös minulla.

Sitten on tietenkin kirjoja, sarjakuvia ja sen sellaista. Kuten myöskin sitä oikeaa krääsää, joista esimerkiksi tuosta Disturbia-kiikareista on oikeaa hyötyä, mutta Da Vinci-krypteksi on vain nätti koriste. Hyödyttömin oheismateriaali jollainen minulla on koskaan ollut, oli Heartbreak Kid-aurinkorasva. Ja aikana jolloin käytin rannekelloa, oli kelloni Citizenin sijaan Charlien Enkelit.

Ja itseään kunnioittavilla ihmisillä on aina rintamerkkejä. Vaikkapa sitten David Hasselhoffista.

Noiden edellä olevien lisäksi samankaltaista kamaa löytyy vaikka kuinka, aina Leijonakuningas-soittorasiasta Darth Vader- ja Drew Barrymore-standeihin, Gonzo-alushousuista Transformers-paitaan ja näin pois päin. Niin ja eikä saa unohtaa valomiekkaa, jollainen tulisi olla kaikilla kilteillä tytöillä ja pojilla.
Hassua on se, että teininä minulla oli leffajulisteita esillä vaikka kuinka paljon. Kuinka paljon? No sanotaanko näin, että joihinkin julisteisiin oli pakko leikata pienet aukot jotta valokatkaisijat ja pistokerasiat löytyisivät. Joten ne peittivät aika suuren osan huoneestani ja käytävästä sinne. Nykyään minulla on muutama juliste, mutta vain Kadonneen Aarteen Metsästäjät on esillä kehystettynä.

Niin ja sitten on tämä

Cool-a-mundo dudes, cool-a-mundo.

8 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Oi, siulla on Rambo kirjana. Koittanut tuota jo pidemmän aikaa löytää, mutta vielä ei ole osunut kohdalle...

...noir kirjoitti...

Mitä? Se pitäisi löytyä joka hotellihuoneesta.

Tuoppi kirjoitti...

No enpäs ole tajunnut hotellihuoneita läpi kiertääkkään. Heti huomenna teen niin... :D

Lokitar kirjoitti...

Itse löysin kadulta tuon Comedian-pinssin keskellä kerrostalolähiöö... Pakko oli katsoo ylöspäin ja vilkuilla näkyisikö rikkinäistä ikkunalasia jossain.

...noir kirjoitti...

Hienoa kuinka tuossa löytötavassa on suora yhteys Watchmeniin.

Tuoppi kirjoitti...

Höh, olispas minunkin comedian-pinssillä noin hieno tarina. Sain omani nimittäin varsin tylsästi videovuokraamosta...

Sivustakatsoja kirjoitti...

Ihan kiitettävästi kaikkea. Minä en kunnioita itseäni lainkaan, sillä en vain ymmärrä rintamerkkejä. Ne ajoivat varmaan jotain asiaa hippikaudella, mutta ei oikein enää. Tästä huolimatta mullakin on muutamia merkkejä, jotka vaan homehtuu tuolla laatikossa. Jotain heräteostoja jostain. :D

...noir kirjoitti...

Ymmärrän täysin, sillä jotenkin minullekin aina tulee ensimmäisenä hipit aatteineen mieleen ja varsinkin kun minullakin on näitä rauhanmerkkejä ja muita asiaan kuuluvia sellaisia.

Vastaavasti siellä on rauhanmerkin vieressä Spice Girls-pinssejä, että enpä voi pahemmin itseäni minkään tietyn asian edistäjäksi.

Yhtäkään merkkiä en ole tainnut ostaa, vaan ne kaikki ovat olleet lahjoja, tms.