Tosi tuhma terroristi Malak Al Rahim (Gene Simmons) on saapunut yhdysvaltoihin räjäyttelemään taloja sekä ihmisiä, joten entinen CIA-agentti ja nykyinen palkkiometsästäjä Nick Randall (Rutger Hauer) palkataan etsimään hänet. Tottakai entiset kollegat tahtovat käyttää Nickia syöttinä, että taaskaan ei voi kehenkään luottaa.
Välihuomautuksena se, että pientä lisämaustetta tuo kyllä Hauerin fanitus/elokuvahistorian tunteminen, koska joitakin vuosia aikaisemmin hän teki Sylvester Stallonen kanssa elokuvan Nighthawks (1981) jossa esitti pahamaineista importterroristia jolla oli jano räjäytellä paikkoja ja Stallone oli kyttä hänen perässään. Wanted: Dead or Alivessa Hauer on tuo lainausmerkeissä oleva kyttä ja Gene Simmons ulkomaalainen pommittajaterroristi. Ja siltä varalta jotta sen kuittaisi vain sattumaksi ja varmasti sitä onkin, eivät elokuvantekijät kuitenkaan selvästi jättäneet tätä yhteyttä huomioimatta koska ensimmäisen Amerikan kiertueen pommi-iskun Simmons suorittaa elokuvateatterissa jossa esitetään Ramboa.
Mutta niin, muutoin kyseessä on kuitenkin hyvin tutunoloista kasaritoimintaa jossa ei olla poliittisesti korrekteja, hahmot pidetään suht' mustavalkoisina, sankari on vahvasti lain rajoja venyttävä kovaotteinen kyynikko ja ilmeeltään ollaan Cobran tavoin siellä hieman synkemmällä puolella. Vastaavasti sama ilme joka vanhentaa Wanted: Dead or Aliven tekoaikaansa on myös nyttemmin jopa virkistävää vaihtelua, varsinkin kun se ei jää pelkkään estetiikkaan jota saa kyllä ihan tarpeeksi kaikenlaisesta nostalgiaa lainaavasta kasaritributoinneista, vaan elokuva ei edes tunnu koettavan olla ajaton. Toisaalta taas tarinan, hahmojen taikka toteutuksen suhteen kyseessä ei ole keskitasoa korkeammalle nouseva elokuva ja jos nimenomaan ajattelee tätä aikansa tuotteena, on varsin ymmärrettävää miksi se ei ole hirveän hyvin erottuva: näihin aikoihin kun kuitenkin luotiin aika rutosti elokuvia joiden hahmot ja repliikit ovat vieläkin muistettavia sekä toistuvien siteerausten kohteina. Wantedilla on kyllä edellytykset samaan, mutta missään vaiheessa ei olla kuitenkaan aivan niin iskeviä jotta se olisi tapahtunut. On tässä toki yksi sellainen hetki minkä takia elokuva muistetaan, antaen sen helposti värittää näkemystä koko teoksesta. Tarkoitan siis lähes meemimäisen kuuluisaa tilannetta jossa sankari taluttaa pahista suuhun tungetun käsikranaatin sokasta pitäen.
Yksi askel voi toki olla matkan aloitus, mutta ei se perille vie (ellei tietenkin aio kulkea vain askeleen päähän) ja näin ollen Wanted: Dead or Alive on ihan mainiota katseltavaa jos ei odotuksissa ole mitään perushyvää parempaa, mutta uskallan olettaa monen luulevan jo pelkkää kantta katsoessaan sekä isojen poikien puheita kuunnellessaan, että nyt on aika bad ass-leffa vuorossa eikä toteamus siitä kuinka oli se ihan ok.
Loppuun vielä jonkinlainen maininta näyttelijöistä, joista pääosassa oleva Hauer on perinteisen hyvä karismaattinen itsensä, mutta ei ehkä tee kuitenkaan niin väkevää suoritusta kuin mihin hän parhaillaan pystyy (esim. Liftari, Blade Runner, etc.). Kenties mielenkiintoisempaa onkin seurata pahista esittävää Gene Simmonsia, tai oikeastaan hänen poissaoloaan elokuvasta. Minusta Simmons on aivan kauhea näyttelijä, että sinänsä en kaipaisi hänelle lisäminuutteja, mutta myönnettäköön hänen olevan persoonana varsin vahva, jolloin on kiintoisaa se kuinka vähällä käytöllä hän on Wantedissa. Malak kuitenkin esitetään heti alussa ylimielisenä hahmona joka haluaa näkyvyyttä teoilleen ja siinä suhteessa Simmons on yleisimagonsa vuoksi varsin ymmärrettävä valinta, mutta sitten suurimman osan työstä tuntuvat tekevän Malakin kollegat kun herra itse vain hengailee takana katsomassa missä mennään ja ajallisesti häntä näytetään sen verran harvakseltaan, että voi helposti unohtaa hänen olevan pääpahis. Kuitenkin silloin kun hän on äänessä huomaa ettei Simmons ole roolissa ollakseen hiljainen uhka, joten tässä tulee esille epätasaisuutta hahmon ja hyödyntämisensä suhteen. Varsinkin kun pitkään syrjässä oleva pääpahis kuitenkin saa sitten sen huipuksi tarkoitetun loppumatsin sankarin kanssa, joskin on tässä tapauksessa Malak on yhtä hyödytön kuin Tommy Lee Jones puukkotappelemassa Steven Seagalin kanssa (ts. Kaappaus merellä). Eli pahiksen uhka nostetaan puheissa korkeammalla kuin mitä se lopulta on (joskin Seagalin tapauksessa syynä lienee aina hänen oma halunsa näyttää olevansa muita parempi). Siispä tässäkin kohdin tulee esille se, että ei mennä aivan tarpeeksi pitkälle jotta todellinen ansaittu muistettavuus jäisi elämään. Enkä oikein ymmärrä miksi oltaisi jarruteltu, kun ainakin ohjaaja Gary Sherman jo Dead & Buriedilla (1981) osoitti pystyvänsä tekemään kiinnostavampaa jälkeä. Välillä kävikin mielessä, että oltaisiinko nyt kaavailtu mahdollista alkuperäisen tv-sarjan reboottaamista ja siksi ajoittain vähän nyhveröitiin. Siihen oletukseen ei taas istu muutamat elokuvan kivuliaan väkivaltaiset kohtaukset, että toiseenkaan suuntaan ei mennä tarpeellisella tarmolla. Olisi kenties ollut hyväksi tuottaa ainakin sankarista persoonallisemman oloinen ja siinä mahdollisesti olisi auttanut vaikkapa suurempi yhdistäminen edeltäneestä tv-sarjasta tuttuun isoisään, jolloin Hauerille siistin nahkatakin oheen stetson, ehkä buutsit ja aseistukseksi samanlainen katkaistu kivääri. Sitten ehkä nyt mieleen tulisi suussa olevan käsigranaatin ja kansikuvan ohella ajatus, että se siinä oli se cowboy modernissa maailmassa. Tiedäthän, vähän niin kuin Eastwoodin Rautainen Coogan, mutta käsigranaatti suussa.
Tähdet: **(*)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti