sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Dead & Buried (1981)

Tässä teos jonka kansikuvaan ihastuin muksuna ja myöhemmin itse elokuvaan.

Tervetuloa Potters Bluffiin, pieneen mukavaan merenrantakaupunkiin. Meillä on kauniita naisia ja sinut sytytetään palamaan. Eikä se Helsinkiläinen vieraanvaraisuus siihen pääty, sillä kyllähän aina kun joku viillellään hengiltä, muistetaan ottaa tapahtumasta valokuva. Oi niitä muistoja.
Jossain vaiheessa sheriffi Gillis (James Farentino) rupeaa sitten ihmettelemään, että mitenköhän täällä pikkukaupungissa nyt näin paljon tapahtuu raakoja murhia. Onko ongelma juomavedessä, vaiko Perussuomalaisissa? No, ei nyt tällä kertaa kummassakaan, sillä kun nämä kuolleet eivät suostu pysymään kuolleina, vaan ottavat paikkansa yhteisössä ja jatkavat elämäänsä uusissa ammateissaan. Jep, kuten kyltissä sanotaan "A new way of life."
Ja mitä Gillisin vaimo Janet (Melody Anderson) tietää kaupungin murhatapauksista, noituudesta ja aaltoilevista tikareista?
Varmaa on vain se ettei meikki peitä kaikkia kuoleman merkkejä, mutta kuolleet on runneltava, jotta heidät voi muotoilla kauniiksi.
Mitä jos minäkin olen kuollut?

Dead & Buried on mukavan hämärä elokuva. Enkä tarkoita sillä dvd:n valitettavan huonoa kuvanlaatua, vaan sitä että vaikka se ei varsinaisesti vaikeaselkoinen elokuva olekaan, niin siinä on koko ajan sellainen tunnelma että what the fuck? Vähän niin kuin aivan loistavassa Carnival of Soulsissa.
Kun Potters Bluffin Stepfordmaiset asukkaat toivottavat turistit tervetulleiksi ja samalla lähestyvät veitset käsissä ja hymyillen, niin sitä miettii että kuinka pahoissa kuumehouruissa itse oikein onkaan. Ja kun tämä tyhjät silmät-hymyhuulet-tunnelma pysyy koko elokuvan ajan päällä, niin pian sitä luulee olevansa Sam Neill Hulluuden Syövereissä.

Pidin erittäin paljon siitä, että kaupungin asukaslukua kasvatettiin tappamalla sinne tulevat, herättämällä heidät aivopestyinä henkiin ja antamalla heille uusi elämä vaikkapa huoltoasemalla, tms. Aivan kuin joku olisi yhdistänyt Dark Cityn Night of the Living Deadiin ja vienyt ne Peyton Placeen.
Ja kun mukana on Dr. Phibes Vahakabinetissa-meininkiä, niin miten ihmeessä tämä elokuva ei ole kovinkaan tunnettu? Synti ja häpeä.

"This is the road to Potters Bluff.
There is no road out."

Tähdet: ****
Dead & Buried

Ei kommentteja: