Pidän todennäköisempänä, että viihde-elämyksistä musiikki toimii elokuvaa suurempana vaikuttimena siihen, miten pukeutua ja miltä näyttää. Siksi meillä ovat lähibaarit täynnä Irwineitä ja siksi ostareiden oviaukkoja peittävät teinitytöt jotka näyttävät Nikki Sixxilta, pojat jotka haikailevat Bruce Dickinsonin kasarihiuksien perään ja ne pandasilmät jotka ennustavat päivittäistä maailmanloppua. Tiedättehän, Azraelit ja Morfeukset.
Emmekä tietenkään saa unohtaa näitä Suomen getoissa kasvaneita Tupaceja, joiden ketjuilla pysyy tämäkin maailma paikoillaan.
Saati sitten pottakampauksen omaavia indielapsia joiden runollisissa silmissä tuorein quiet is the new loud on hillityllä tavalla coolein juttu ikinä, kunnes se seuraava on NME:n kannessa.
Mutta toki elokuvillakin on vaikutuksensa ja muistankin erään ystäväni menneen parturiin Grosse Pointe Blankin kannen kanssa ja pyytäneen John Cusack-leikkausta. Ja samainen kaveri osti pitkän takin The Matrixin ansiosta. No, hän on sittemmin lihonut niin, että Michelinmiehen puku on enemmän mieleensä.
Toinen kaverini puolestaan kilahti The Crown ansiosta niin, että imitoi Eric Draven-ulkoasua jopa siihen saakka, että rei'itti paitansa ja veti teippiä sen ympärille.
Itse en muista pukeutuneeni minkään elokuvan mallin mukaisesti, saati sitten vaihtaneeni hiusmallia sellaisen vuoksi. Ja tiedän että moni ei tätä usko, sillä jo pelkästään profiilikuvani ansiosta moni vetää yhtäläisyyksiä The Crow-elokuvaan. Eikä siinä mitään, sillä en minäkään täysin immuuni elokuvavaikutteiden suhteen ole. Pidän Christian Slaterin Heathers-lookkia aivan fakin kuulina, Travoltan Pulp Fiction-kampaus on siisti, Stallonen Cobra on ältsin makee, etc.
No, minulla on tapana teipata kenkäni jos ne ovat rikki, kuten Don Johnson tekee Harley Davidson & Marlboromiehessä ja silloin yleensä mainitsenkin tuon elokuvan, mutta en nyt tiedä onko se varsinainen vaikute kuin pikemminkin pakon sanelema seikka.
Tästä kuitenkin pääsemme siihen, mikä on toiminut suurimpana vaikuttimena pukeutumiseeni ja vaikka nyttemmin lihavuusgeenieni lähdettyä Run Lola Runiin, niin enää se ei samalla tavalla ole dominoiva kuin mustan värin suhteen.
The Cure ja Robert Smith
Tosin poislukien ne lenkkarit ja hei, Smith oli jossain vaiheessa fat-Bob, joten kaikki hyvin.
Ehkä vertailu Smithin ja oman vuoden '98-luokkakuvan kanssa kertoo jotain. Minä olen sitten se siinä oikealla oleva.
2 kommenttia:
Joo kyllähän sitä ihmiset ehdottomasti enemmän musiikista ottaa vaikutteita pukeutumiseen ja mahdollisesti löytää sen oman tyylisuunnan. Mutta ehkä oikeanlaisesta leffasta ja hahmosta voi sitten löytää ideoita siihen jo "valittuun" tyyliin. Näin ainakin omalla kohdallani.
Itselleni tuli tästä haasteesta eniten mieleen useiden ikätovereiden vanhojentanssimekot, jotka olivat kummasti hyvin LoTR-henkisiä vuonna 2003...
Aivan, sillä jos se ei olisi ollut The Cure, olisi se sitten todennäköisesti ollut The Crow.
Luulenpa että juuri kaikenlaisiin juhlallisuuksiin, varsinkin naisille löytyy elokuvista paljon vinkkejä. Sillä kuten mainitsit, niin yhdistelmä vanhojentanssit ja joku Lard ovat luonnollinen yhdistelmä.
Lähetä kommentti