perjantai 13. huhtikuuta 2012

Junakytät (Money Train, 1995)

John (Wesley Snipes) ja Charlie (Woody Harrelson) ovat metrokyttiä ja velipuolia, mistä sitten tehdään elokuvassa tarpeettoman monta muka hauskaa oottekste veljeksii-huomiota.
John on se hyvä ja tunnollinen ihminen, kun Charlien otsaan on lyöty luuserin leima ja kun jäkimmäisellä alkavat pelivelat painaa päälle, niin hän saa mielestään loistoajatuksen ryöstää ns. Rahajuna, eli monenmoisia palkkarahoja ilman välipysäkkejä kuljettava metrojuna.
Suunnitelman odottaessa toteutustaan koetetaan kestää ureapääasemapäällikkö Pattersonia (Robert Blake) joka inhoaa erityisen suurella tarmolla Charlieta, jäljittää metropolettien myyjiä hengiltä polttavaa Torchia (Chris Cooper) ja Charlie saa huomata uuden kollegan, Gracen (Jennifer Lopez) rakastuvan Johniin.
Ja se Torchin jahtaaminen on aivan turha kasvain elokuvassa, sillä vaikka Cooper esittää roolinsa ihan kelvollisesti, niin juonellisesti Patterson on elokuvan ainoa tarpeellinen pahis ja se junaryöstö on selvästikin polttomurhaajaa tärkeämpi idea kuvatessaan päähenkilöiden välejä.

Uskon että pääsyy tämän elokuvan olemassaoloon, ainakin tässä muodossa, on ollut halu toistaa Woody Harrelsonin ja Wesley Snipesin kemian toimivuus elokuvasta Mustat Donkkaa Tykimmin ja jos jossain, niin juuri sillä osa-alueella Junakytät toimii parhaiten. Muutoin kyseessä on samankaltainen buddyelokuva kuin mitä tuo aiemmin arvostelemani Rankka Keikkakin on, eli "hyvä, mukava, kiva, yllätyksetön." Eikä siinä siis mitään, sillä kyllä tämän elokuvan parissa viihtyy mainiosti ja juuri Harrelsonin ja Snipesin bromance toimii niin hyvin, että voisi uskoa heidän oikeasti olevan veljeksiä / parhaita kavereita. Lisäksi tämän elokuvan avulla on hauska muistuttaa itselleen, että nykyään kun Jennifer Lopez on enemmän tunnettu diivamaisena pintaliitojulkkiksena, niin joskus muinoin hän oli ei-ehkä-niin-hyvä, mutta varsin mukavan oloinen näyttelijä.

Ai niin ja koska Junakytät kuuluu niihin elokuviin jonka naispääosan esittäjästä on vasta tovi sen jälkeen tullut hyvin tunnettu, niin tuo samainen naispääosan esittäjä ei varmastikaan pahemmin halua keskustella tästä kyseisestä elokuvasta. Ei siksi että se olisi huono, vaan koska Lopez näyttää tässä elokuvassa tissinsä ja sehän ei nykystaran imagoon kuulu, siitäkin huolimatta että samainen täti on nykyimagossaan huomattavsti pornahtavampi kuin mitä oli tämän elokuvan kiltissä rakastelukohtauksessa. Eli vanha tuttu "pyrin julkisuusammattiin ja otatan itsestäni alastonkuvia jotka koetan piilottaa tullessani tunnetuksi."

Harrelsonin ja Snipesin olisi aika tehdä jälleen yhdessä elokuva, sillä he sopivat yhteen kuin suklaalevite Mariekeksille.

Ja enpä ollut aiemmin pistänytkään merkille, että Enrico Colantoni on yksi rahajunan vartijoista.

Tähdet: ***
Junakytät

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Eikös Snipes ole vankilassa? Vai joko pääsi poikkee?

...noir kirjoitti...

Alunperin kirjoitin, että "Harrelson ei ehkä tarvitse Snipesia avukseen, mutta jälkimmäinen olisi varmasti iloinen nähdessään edellisen odottamassa vankilan porteilla."

Mutta sitten en enää ollut varma, onko Snipes vielä vankilassa. Muistaakseni vapauden pitäisi koittaa vasta 2013, mutta ottaen huomioon kuinka hellästi Lohania, Hiltonia ja Nykästä kohdellaan rikoksissa joista tavikset saavat selvästi ankarampia tuomioita, niin saattaa olla että Snipeskin on tällä hetkellä Bulgarissa tekemässä uutta toimintapätkää.

corum81 kirjoitti...

Vielä oli ainakin maaliskuussa, kun Spike Lee kävi Snipesiä moikkaamassa!