Rautainen Coogan on ihan mainio huumorilla ryyditetty toimintaelokuva, mutta jotenkin se tuntuu turhaan säästelevän ruutiaan, sillä tarina antaisi enemmän myöten kuin elokuvassa on viitsitty.
60-luvulle sijoittuvassa tarinassa Eastwood on Arizonalainen apulais-sheriffi nimeltä Walt Coogan, joka on vanhakantainen cowboy, maailmasta jossa miehet ovat rautamiehiä ja naiset toimivat patjoina. Luonnollisestikin Coogan toimii kaikessa oman päänsä mukaan ja tämä saa Cooganin pomon repimään hiuksiaan, mutta hän ei voi oikein mitään asialle, sillä Coogan saa toivottuja tuloksia aikaan. Coogan lähetetään New Yorkiin noutamaan rikollista oikeudenkäyntiä varten ja Coogan huomaa New Yorkin olevan aivan omanlaisensa maailma.
Buutseissaan ja stetsonissaan Coogan pistää silmään kuin Kykloopin silmä, mikä tarkoittaa että kaikki kuvittelevat Cooganin olevan vain jokin juntti Teksasista. Tämä johtaakin toistuviin vitseihin siitä että minne Coogan unohti hevosensa, tai muuta vastaavaa nerokkuuden edellistä terävämpää huipentumaa. Toistuvana vitsinä elokuvassa on myös New Yorkilaisen poliisipäällikkö McElroyn (Lee J. Cobb) tapa kommentoida Cooganin olevan Teksasista, johon Coogan joka kerta ohimennen mainitsee olevansa Arizonasta.
Koska Coogan on tottunut toimimaan omilla ehdoillaan, niin hän aikoo toimia samoin ollessaan New Yorkissa. Mutta ison kaupungin moderni byrokratia ja ihmisten asenteet eivät ole aivan sellaista johon Coogan olisi tottunut. Niinpä ääliötä joka kourii naisten rintoja ei saakaan hakata ja sairaalaan pistettyä vankia ei saa hakea valehtemalla poliisipäällikön odottavan ulkona. Oli kuitenkin maailma millainen tahansa ja ihmiset minkälaisia ovatkaan, niin aina jäyhä mies saa naisen vain kouraisemalla tämän syliinsä ja toteamalla että nyt bylsitään niin että naapurit muuttavat toiselle paikkakunnalle.
Coogan ei jaksa odottaa paperitöiden valmistumista, vaan lähtee omin päin noutamaan vankiaan vankilasairaalasta jonne tämä on joutunut LSD-tripin ansiosta. Tämä vanki, Ringerman (Don Stroud) järjestää Cooganille ansan vihreistä hohtavista madoista puhuvan tyttöystävänsä avulla ja kohta Coogan huomaa makaavansa lentokentän lattialla kuhmu kallossaan ja ylpeys loukattuna.
Päällikkö McElroy tietenkin kiukuttelee Cooganille Ringermanin paon vuoksi ja Coogan saa kutsun palata kotiin kuuntelemaan lisää nuhteita. Coogan näkee asian hieman toisin ja vaikka hänellä ei olekaan poliisivaltuuksia New Yorkissa, niin mikään ei estäisi häntä hakkaamasta hippejä jäljittäessään Ringermania.
Siispä Coogan aloittaa järjestelmällisen juonensa hakata ihmisistä tietoja ja siinä sivussa tulla itse hakatuksi kuin se kuuluisa vieras sika.
Lopulta Coogan löytää Ringermanin ja seuraa takaa-ajo ilmeisesti samoilla kuvauspaikoilla joissa kuvattiin osa ensimmäisestä Väkivallan Vihollisesta.
Coogan saa Ringermaninsa ja oppii samalla jotain itsestään, ja siitä kuinka ihmisen täytyy sopeutua paikkaan jossa hän on, eikä pakottaa muuta maailmaa elämään omien tapojensa mukaan. Nyt Coogan tietää että jopa rikollinen kuten Ringerman on vain ympäristönsä uhri ja ihminen kuten kuka tahansa muukin. Edistys voi olla olla hieno asia ja jossain vaiheessa teollinen sivistys ulottuu vielä Cooganin omaan Arizonalaiseen cowboymaailmaankin. Ja kaikki tämä kerrotaan siten, että Coogan tarjoaa Ringermanille savukkeen.
Rautainen Coogan melkein rautainen elokuva. Ei siitä löydy oikein mitään suurempaa närkästyksen aihetta, mutta jotenkin se tuntuu jäävän joka matkallaan puolitiehen.
Eastwoodin ystävät tuskin pettyvät hänen työskentelyynsä, sillä hän esiintyy varman Jakke Jäyhästi, mutta ei kurottele tähtiin.
Juoni oli ihan hauska ja potentiaalia täynnä. Eli tämä vanhoillinen cowboy tulee nykyaikaiseen kaupunkiin ja koettaa pakottaa kaupungin ilmapiiriä sopeutumaan häneen, eikä päinvastoin.
Mutta elokuvan idean tarjoamia mahdollisuuksia ei oikein hyödynnetä kunnolla. Cooganin pitäisi olla hahmona kova oman tiensä kulkija, mutta hän on elokuvassa liian lepsu ja aivan liian helposti hämättävissä. Tämä on sinänsä hassua, että muutamaan kertaan elokuvassa koetetaan oikein painokkaasti osoittaa kuinka Lone Wolf McQuade Coogan oikein on, mutta sitten hän onkin enemmän Walker Teksasista. Cooganin olisi pitänyt olla elokuvassa sovinistisempi, kovanyrkkisempi ja moukkamaisempi, jotta se kontrasti hänen ja nyhveröNew Yorkin kanssa olisi vahvempi.
Sama pätee Ringermaniin. Tämän hepun pitäisi olla ihan superpaha jäbä, koska Coogan ottaa hänen kiinnisaamisensa niin kovin henkilökohtaisesti. Mutta sitten paljastuukin että Ringerman on lähempänä Dr. Evilia kuin Skorpionia. Ringermanista olisi pitänyt tehdä niin ilkeä, että kun vanhemmat peittelevät sinut yöllä sänkyysi, niin he varoittelevat että jos et syö aamupuuroasi ja juokse kentän ympäri, niin Ringerman tulee ja vie maitohampaasi. Ringerman ei vain ole tarpeeksi ilkimys.
Ja tämänkaltainen ei tarpeeksi-seikka vaivaa koko Rautaista Coogania. Kun kerran idea on vieraasta kalasta vieraalla maalla, niin vieraantuneisuuden tulisi olla korostuneesti vänkää, eikä vain sellaista ”olet siis teksasista?” ”En, vaan arizonasta.” Muy Bien! Ja maailma sortuu ja ufot lentävät ikkunaa vasten!
Mutta se on vain hyvin tehty, ei erinomaisesti tehty.
Rautainen Coogan on ihan hyvä lisä Eastwoodin elokuviin, mutta siinä on kieltämättä liikaa välityön makua. Hauskoja ideoita täynnä, mutta kukaan ei ole näköjään jaksanut panostaa niiden toteutukseen enempää kuin on ollut tarpeen.
Hyvin viihdyttävä se kyllä on, mutta se ei saa valjastamaan hevosta ja ratsastaman auringonlaskuun.
Tähdet: ***
Rautainen Coogan
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti