lauantai 22. marraskuuta 2008

Tarzan Viidakon Valtias (1932) / Tarzanin Pako (1936)

TARZAN VIIDAKON VALTIAS (Tarzan The Ape Man, 1932)

Kyllä bwana, Tarzan Viidakon Valtias on se kenties tunnetuin Tarzaneista. Tai no, ainakin heille jotka ovat Tarzaninsa kokeneet ennen Disneyn epäsymmetristä versiota.
Tämä on myös varmaan tarinana tunnetuin ja käytetyin Tarzanointi, eli ollaan siellä ”minä Tarzan, sinä Jane”-tarinassa. Ei siis siellä "tohtori Livingston otaksun"-tarinassa.

Ollaan siis jossain syvimmässä viidakossa ja paikalle saapuu Jane Parker (Maureen O'Sullivan) hengailemaan isänsä James Parkerin (C. Aubrey Smith) luokse. James Parker on jonkinlainen kauppamies joka kumppaninsa Harry Holtin (Neil Hamilton) kanssa haaveilee,,,
no, periaatteessa ruumiinryöstöstä.
James ja Harry kun haluavat löytää salaperäisen norsujen hautausmaan ja keikata luut sieltä. Jane lähtee poppoon mukaan ja kohta paikalle saapuu Tarzan (Johnny Weissmuller) joka nappaa Janen mukaansa.
Kuka nimesi Tarzanin Tarzaniksi, jos hän kerran kasvoi apinoiden seurassa?
James ja Harry lähtevät Tarzanin perään ja samanaikaisesti Tarzan hurmaa Janen.
Jane saadaan takaisin ja tässä vaiheessa aluksi niin mukavalta vaikuttanut Harry alkaa osoittaa väkivaltaisen käyttäytymisen merkkejä. Tässä kohdinhan Harrylle on kasvanut sänki, joka luonnollisesti osoittaa hänen olevan paha tyyppi. Tarzan joka on tietenkin se hyvä heppu, ei osoita karvoittumisen merkkejä ikinä.
Pygmit kaappaavat Janen, Harryn ja Jamesin, ja aikovat heittää nämä apinalle. Tarzan tulee paikalle, tappelee apinan kanssa ja kutsuu lopulta norsut paikalle tallomaan pygmien kylän matalaksi.
Tarzan vie kolmikon sinne norsujen hautausmaalle, jossa James päättää sitten kuolla ja yllättäen aiemmin hullun kiiltoa silmissään potenut Harry vain päättää olla taas se sama kiltti heppu kuin elokuvan alussa.
LOPPU!

Nämä vanhat Tarzanit ovat kovin suloisia elokuvia.
James Bondin tapaan Tarzanin kampaus pysyy kondiksessa koko ajan, mikä on sinänsä hassua ajatellen että tämä karvaton apinamies asuu viidakossa, heiluu puusta toiseen, möyrii leijonien kanssa, mutta omistaa ilmeisesti kamman veitsensä lisäksi.
Huvittavaa on myös arkistomateriaalin käyttö elokuvassa. Eli sen ajan ns. blue/green-screen. Kertaakaan ei taida taustakuvana käytetty materiaali istua muun kuvan kanssa yhteen. Esimerkiksi alkupuolella osoitetaan että ollaan tiheässä viidakossa, mutta kun kuva siirtyy kuvaamaan paikallisia heimoja niin ollaan suurinpiirtein autiomaassa, mutta takaisin siirryttäessä ollaan taas viidakon syvyyksissä. Ja koko ajan tälläisiä vastaavia yhteensopivuusongelmia ilmenee. Ne eivät kuitenkaan mielestäni pilaa elokuvaa, vaan tekevät niistä rakastettavan kömpelöitä. Samaan sarjaan kun kuuluvat elokuvan apinat, jotka eivät vain ole ihmismäisiä fysiikaltaan, mutta myös liikkuvat ihmismäisemmin kun itse Tarzan.
Eikä saa unohtaa Tarzanin liehakointia liiaaneissa, jotka sokeakin näkee tavallisiksi trapetseiksi.

Vaikka sanoin Tarzanin olevan suloinen elokuva, niin se on myös hämmästyttävän väkivaltainen. Jotenkin sitä mieltää Tarzanit lasten jutuiksi, mutta tämä elokuva osoittaa että kyllä Tarzan ihan muuta on kuin muksujen elokuva. Tarzan hukuttaa ihmisen hyökkäämällä raukkamaisesti selkäpuolelta, Tarzan kuristelee leijonia, eläimiä lahdataan kuin parhaimmassakin teurastamossa, valkoinen mies osoittaa että ravintoympyrä koostuu kaikenlaisesta lihasta.
Mutta väkivallastaan huolimatta Tarzanissa on jotain viattomuuden tuntua ja siinä osoitetaan että kunhan yleistunnelma saadaan kohdalleen, niin elokuvasta voi nauttia sen ajoittaisesta tarinallisesta ja teknisestä kömpelyydestä huolimatta.

Erityisen hauskaa on se kuinka helpolla Jane ihastuu Tarzaniin.
Nainen tulee jostain suurkaupungin vilskeestä keskelle metsää, jossa puolialaston mies nappaa hänet ja vie apinoiden keskelle.
Siinä vasta rakkautta ensisilmäyksellä.
Olisipa se noin helppoa todellisuudessakin. Ajaisin vain polkupyörällä jonkun kissan viereen, iskisin tarakalle (pyörässäni ei ole tarakkaa) ja veisin tapaamaan apinoi,,, ystäviäni. Ja hokkus pokkus, olen naimisissa ja unelmoimassa avioerosta.

Eihän tämä nyt mikään täydellinen elokuva ole. Weissmuller ei ole kovin hyvä näyttelijä, kunhan vain näyttää patsaalta ja ui nopeasti. Weismuller kuitenkin sopii Tarzaniksi paremmin kuin yksikään muu samaista hahmoa näytellyt ihmisolento. No, Christopher Lambert oli hyvä Greystokessa, mutta se on jo aika eri tyylinen Tarzan. Älkääkä vain mainitko Joe Laraa.
Mutta vaikka muidenkaan näytteleminen ei hirveän mainittavaa ole, niin eivät he kuitenkaan pahemmin elokuvaa heikennä.
Suurin miinus elokuvassa on sen pituus, joka ei kuitenkaan ole kuin noin päälle puolitoista tuntia. Elokuva kun kulkee erinomaisesti noin tunnin ajan, sitten se jää jumittamaan lähes pariksikymmeneksi minuutiksi, mutta taas loput sellaiset kymmenisen minuuttia se jaksaa taas viedä tarinaa eteenpäin.

Mutta sitten se seuraava Tarzanointi.

TARZANIN PAKO (Tarzan Escapes, 1936)

Rita (Benita Hume) ja Eric Parker (William Henry) saapuvat viidakkoon etsimään serkkuaan Janea, kertoakseen tälle kotona odottavasta suuresta rahallisesta perinnöstä. Avukseen he palkkaavat metsästäjä Kapteeni Fryn (John Buckler.)
Fry puolestaan haluaa vangita viidakon kuuluisan apinamiehen Tarzanin, pistääkseen tämän häkkiin.
Jane ja Tarzan löydetään, ja sitten hetken aikaa jammaillaan viidakossa.
Janen pitää lähteä käymään perintönsä vuoksi Lontoossa, mutta Tarzan ei halua lähteä mukaan.
Fry kusettaa Tarzania luulemaan että Jane ei aio palata ikinä takaisin viidakkoon ja Jane haluaa Tarzanin häkkiin. Tarzanin arvomaailma mullistuu ja hän menee itse vapaaehtoisesti häkkiin. Siispä nyt Tarzan on häkissä, mutta kuten elokuvan nimi paljastaa, niin Tarzan pakenee.
Tällä välin Fry on koettanut tehdä kauppaa jonkin paikallisen häirikköheimon kanssa. Heille hän aikoi vaihtokaupata Tarzanin, Janen, Ritan ja Ericin, saadakseen keihäitä ja kanootteja.
Keihäitä? Kanootteja?
Häirikköheimo kuitenkin vangitsee Fryn ja muut.
Tarzan tulee paikalle, vapauttaa vangit ja he kipittävät jollekin sumuiselle suolle jonne häirikköheimo ei uskaltaudu.
Fry uppoaa suohon.
LOPPU!

Tarzanin Paossa on esillä ne kaikki perinteiset Tarzan-elokuvien tunnusmerkit:
-Valkoinen metsästäjä jolla on pahat mielessä.
-Joku putoaa vuoren reunalta.
-Huonosti muuhun kuvaan istuvaa arkistomateriaalia.
-Tarzan rikkoo kiväärin osoittaakseen ettei pidä aseista (puukolla vastaantulevien tappaminen puolestaan on ihan okei.)
-Niin ja tietenkin se Tarzanin ulina, jota ilman Tarzan ei ole Tarzan.
Eli Tarzanin Paossa saa nähtäväkseen kaiken mitä Tarzanilta kaipaakin.
Kukaan tosin ei ihme kyllä uppoa juoksuhiekkaan, mutta onneksi sentään suohon.
Elokuvana tosin tämä on aika tylsä. Suurin osa elokuvan pituudesta kuluu siihen kuinka Tarzan ja kumppanit notkuvat viidakossa, uivat ja ovat muutenkin kuin kesämökillä ikään.

Näistä kahdesta Tarzanista ensimmäinen on parempi, mutta ei Tarzanin Pakokaan mikään varsinaisesti huono ole (ei se kyllä kovin hyväkään ole.) Molemmat ovat auttamattomasti kömpelöitä, mutta myöskin rakastettavia. Niitä on ihan mukava katsoa koska niitä katsoessa tuntee itsensä lapseksi jälleen, mutta yleisesti katsoen kovin onnistuneita elokuvina ne eivät ole. Molemmissa on pökkelömäistä näyttelemistä, välinpitämätöntä ohjausta ja karkkipaperiin mahtuva juoni ja. Itseasiassa niiden kömpelyys tekee niistä mukavaa ajanvietettä. Jos ei samalla levyllä olisi kahta elokuvaa, niin erikseen arvioituna Tarzanin Pako saisi saman tähtimäärän kuin Viidakon Valtias. Nyt putkeen katsottuna näkee kuinka Paossa toistetaan Viidakon Valtiaassa jo kertaalleen käytettyjä ideoita.
Molemmat kuitenkin ovat ihan kivoja viihde-elokuvia.
Näiden elokuvien ajoittainen pahakin kompurointi aiheuttaa kyllä sen, että niillä on varmaan aika vaikea saada nykynuorisoa (puhutaan siis isommista massoista kuin sinä siellä) kiinnostumaan niistä. Kaikki joiden mielet ovat rappeutuneet Disneyn animaatioTarzanin vuoksi, eivät ehkä saa samanlaista sokerihumalaa näistä, mutta meille ikäihmisille nämä vanhat Tarzanit tuovat samanlaisen lämpimän tunteen kun yökastelu.
En ehkä antanut kovin suurta pistemäärää, mutta tähdissä mitattuna ne saavat sen mitä ansaitsevatkin. Nämä elokuvat katsoo kuitenkin ihan mielellään alusta loppuun.


Tähdet:
Tarzan Viidakon Valtias ***
Tarzanin Pako **
...NOIR

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jee. Lisää. Ja lisää havaintoja hassuista yksityskohdista. Hei, luitko aikoinaan Tähtivaeltajista "Kalkkunalla on asiaa"? Olen ihan harmistunut, kun sitä juttusarjaa ei enää ole. Tapasin lukea niitä kymmenittäin, jos joskus flunssan iskiessä jäin sängyn pohjalle makaamaan. Tai no, luen kyllä vieläkin, mutta nyt ne on aina samoja... Mä toivon, että sun blogista voi muodostua uusi "Kalkkunalla on asiaa" -palsta elämääni.

...noir kirjoitti...

Se oli hyvä palsta. En ole ajatellutkaan että kirjoittaisin samankaltaista tekstiä, mutta jos näin teen niin hyvä vaan.
Sarjainfossa on hieman samankaltainen palsta, muistaakseni nimeltään Sitä sarjakuvaa en ikinä unohda. No okei, se ei aina käsittele roskasarjakuvia (kuten Kalkkuna roskaelokuvia) mutta siitä tulee samanlainen tunne. Mojossa puolestaan on palsta (jonka nimeä en muista laisinkaan) jossa puolestaan esitellään ns. "outoja" levyjä. joka myös muistuttaa hieman Kalkkunaa,,, tosin ilman huumorintajua.
aah! nyt tekeekin mieli katsoa jotain puhdasta roskaa

Unknown kirjoitti...

Aika hyvää huumoriahan monesti syntyy silloinkin, kun tehdään ilman huumoria... En tiedä, minkä ihmeen syyn takia en ole koskaan lukenut Sarjainfoa, vaikka olenkin tietoinen kyseisen julkaisun olemassa olosta. Pitäisi kai joskus katsoa löytyykö niitä kirjastosta.