Hiidenpata (The Black Cauldron, 1985)

Hiidenpata on mielestäni ollut aina jonkinlainen väliinputoaja Disneyn animaatioelokuvien joukossa. Disneyn syövereistä on sukeutunut huomattavasti heikompiakin animaatioita, mutta Hiidenpataa ei kukaan tunnu muistelevan samalla lämmöllä kuin jotain Dumboa, Tuhkimoa, tai edes tuoreemmasta polvesta Leijonakuningasta.
Johtuneeko Hiidenpadan pienempi profiili pääosin siitä seikasta että sitä on vaikea mieltää Disneyn tekeleeksi, koska puhutaan lainausmerkeissä lastenelokuvista ja Hiidenpata on lastenelokuvaksi aika erikoinen tapaus.
Vai eikö se vain ole kovinkaan hyvä elokuva.
Yksi asia minkä moni muistaa Hiidenpadasta on se, että se pelotti penskana. Ja hitto! Hiidenpata on yhtä paljon lapsille oleva elokuva kuin mitä Pan's Labyrinth on. En ole katsonut Hiidenpataa valehtelematta ainakaan yli kymmeneen vuoteen, mutta edelleenkin se kylmää selkäpiitä.

Eletään jossain Hobittilassa jossa nuori sikopaimen Taran hoitaa sikaa nimeltä Hennikki, mutta Luke Skywalkerin tapaan ei halua viettää aikaansa korjailemalla droideja, vaan heiluttelemalla miekkaa.
Sialla, Hennikillä on jotain mystisiä voimia ja siksi possua ei saa syödä.
Sika kaapataan ja Taran lähtee Purrin kanssa pelastamaan sikaa. Purri on jonkinlainen Aku Ankan ja Klonkun sekasikiö.
Sian kaappauksen takana on luurankohirviö nimeltä Hornansarvi ja Hennikkiä tarvitaan löytämään Hiidenpata niminen pata. Katsokaas kun joskus muinoin on ollut ihan superpaha kuningas joka valettiin rautaan ja siitä tuli pata johon superpahan kuninkaan sielu muodostui. Hornansarvi tarvitsee padan jotta voisi herättää kuolleiden armeijan ja orjuuttaa koko maailman. Siis sellaista ihan rutiinikamaa lastenelokuvassa.
Sika pääsee pakoon, mutta Taran vangitaan. Kauaa Taran ei kuitenkaan tyrmässä viihdy, vaan tavattuaan prinsessa Elenan ja taikapallon (taikapallo?) hän pakenee.
Sitten etsitään sikaa, etsitään pataa, herätellään kuolleita ja yritetään estää maailman tuhoutuminen.

Eipä Hiidenpata nyt kovin kummoinen elokuva ole.
Juoni on suoraa kopiointia näkökulmasta riippuen joko Sormusten Herrasta tai Tähtien Sodasta ja animaatio on niinkin uudeksi kuin vuoden '85 elokuvaksi aika mitäänsanomatonta. Tosin, silloin kun on animoitu niitä kauhuelementtejä (luurakoja, etc.) niin animaattorit ovat panostaneet niihin huomattavati muita osia enemmän.
Designpuolella etenkin Hornansarvi on vaikuttava otus, mutta kaikki ne Smurffimaiset keijut ja muut ovat tehty ilmeisesti hieman pakon edessä. Tuntuukin että tässä on selkeästi lähdetty tekemään aikuisten animaatiota, mutta sitten Disneyn pukumiehet (ja pukunaiset of course) ovat panikoineet ettei kukaan katsoisi elokuvaa jos ei siinä ole välillä kirkkaita värejä ja nasaaliäänisiä hepsankeikkoja. Ääninäyttely onkin pääosin aika kömpelön kuuloista,,, joskin jälleen Hornansarvi tulee ja pelastaa, sillä hän kuulostaa todella pahaenteiseltä ja onnistuneelta.

Koska Hiidenpadassa ei ole oikein osattu päättää kenelle sitä oltiin suuntaamassa, niin samoin katsoja tuntee olonsa hieman eksyksissä olevalta. Eikä elokuvan loppuhuipennus auta ketään, koska sellaista ei ole. Juuri kun itse päätarina pääsee vauhtiin, päätetään tarina lopettaa kuin seinään.
Hiidenpadassa on joitakin erinomaisia kohtauksia, mutta kokonaisuutena se on aika epämääräinen sillisalaatti. Ei siis liene ihme ettei kyseinen elokuva tule ensimmäisenä mieleen kun puhutaan Disney-animaatioista.
On kyllä myönnettävä että silloin kun elokuvassa esiintyy niitä aikuisempia kohtauksia, niin ne ovat sen verran onnistuneesti toteutettu ettei katselukokemus jää miinusasteisiin. Kokonaisuus vain on,,, no, olisivat vain tehneet rohkeasti aikuisten elokuvan, niin varmasti olisi Hiidenpata paljon lihaisampi kokemus.
Tähtensä elokuva ansaitsee siitä, että ollessaan pelottava, se tottavie on pelottava.

-Verenhimoisia koiria.
-Verilammikoita.
-Luurankokuningas.
-Kuolleiden armeija.
-Kannibaalinoitia.
-Pizzicatoviuluja.
Ja ikäraja vain seitsemän vuotta.

Tähdet: **
Hiidenpata
...NOIR