Kuolema silmästä silmään (The Quiller Memorandum, 1966)

60-luvun Länsi-Berliinissä tapetaan kaksi brittiagenttia, johon syyllisiksi uskotaan uusnatseja ja siksipä paikalle kutsutaan ilmeisesti parempaan agenttiluokkaan lukeutuva Quiller (George Segal), joka saa tehtäväkseen etsiä äärioikeistoryhmittymän päämaja ja lopettaa haitallinen toiminta. Nämä natsit eivät tietenkään pidä univormuja taikka kiillota päitään autovahalla, joten tunnistaminen jää tylyyn käytökseen sekä kireisiin ilmeisiin, joten nähtävästi joka toinen suomalainenkin on epäilyksen alainen.
Quiller kiertää siellä ja täällä esittelemässä vihjailevia kysymyksiä sekä olettamuksia, mutta ei oikein tunnu valitsevan kohteitaan millään logiikalla, mutta kaipa pääasia on että vastustajat tietävät hänen läsnäolostaan, johon kyllä varmaan olisi riittänyt baarissa tissuttelu. Pääasia on, että kuvaan astuu huumaus, kidnappaus, kidutus ja natsijohtaja Oktober (Max von Sydow) jolle kettuilla epäonnistuneesti. Ollakseen jokin superagentti Quiller ei löydä taikka selvitä oikeastaan mitään, vaan esimerkiksi pahisten päämaja paljastuu hänelle vain koska pahikset kaappaavat hänet, vievät tukikohtaansa, kertovat missä ovat ja sankarimme ei edes ole läsnä kun pahuuden tekijät kukistetaan. Bravo!

Elokuvan pohjana toimiva alkuperäiskirja oli ilmeisen menestynyt niin kaupallisesti kuin arvosteluissakin ja päähahmo Quiller saikin ajansaatossa 20 agenttiseikkailua osakseen (19 romaania, yksi novelli), ja vaikkakaan ei ollut rahallinen lottovoitto niin tämä ensimmäinen filmatisointikin keräsi kuitenkin joitakin palkintoehdokkuuksia, että on pienoinen ihmetyksen aihe miksi ei Quilller-elokuvia ole ilmaantunut sen enempää. Vuonna 1975 kyllä ilmaantui 13-osainen televisiosarja, jota ei sitäkään ole ilmeisesti sittemmin uusittu kertaakaan saati että olisi saanut osakseen fyysistä julkaisua. Mielenkiintoista! Varsinkin siinä vaiheessa kun Matt Damonin Bournet aloittivat voittokulkunsa, Daniel Craigin myötä uudistettiin 007 ja Tom Cruisen Mission Impossible kiipesi koko ajan korkeampaan torniin olisi ollut varmasti otollista kaivaa Quillerkin uudestaan esiin, mutta hiljaisuus on ainoa ääni jota on sieltä suunnalta saanut kuunnella. Mistä tulikin mieleeni, että eipä Michael Cainen tutuksi tekemä agentti Harry Palmerkaan ole elokuvissa esiintynyt sitten vuoden 1996, joka on toki huomattavasti lähempänä kuin Quillerin kohdalla, mutta aika kaukana kuitenkin. Nykyään kun viikon vanhoistakin elokuvista tehdään uusintaversioita valinnan helppouden vuoksi, niin uskoisi olevan jokseenkin riskittömämpää tehdä filmatisointeja myös jostain Palmerin ja Quillerin kaltaisista hahmoista joilla on taustamateriaalia ja jonkinlaista nimeä hyödynnettäväksi. Vähän vaan uusitaan hahmoja nykyhetkeen sopivammaksi, että pääosaan joku öljytty paidaton nuorukainen, käteen tuoreinta mallia oleva älypuhelin, dialogiin termejä kuten "bae" tai "kanye" ja vastustajaksi kotona viihtyvä Anonymouslainen aikeenaan suorittaa palveluestoiskun Kelan sivuille. Tai hei, missä ihmeessä kuppaa uusi Remo-elokuva?

Kuolema silmästä silmään on perustoimiva old school-jännäri joka ei luonnollisestikaan tekoaikanaan ollut vanhan koulun teos, mutta nyttemmin katsottuna on esimerkiksi visuaalisuuden ja kiireen sijaan juuri toteutustyylinsä vuoksi mukavan dialogi- ja tunnelmapainotteinen. Teksti ei nyt ehkä kaikkein terävintä taikka yllättävintä ole ja hyvät näyttelijätkin ovat tehneet väkevämpiäkin roolisuorituksia, mutta kaikkiaan osa-alueet ovat kelvollisen toimivia ja enimmäkseen suht' varmaotteisia, vaikkakin elokuvan tuntuukin paljastavan korttinsa jo puoliväliin tullessa ja siten loppuosa ei ole niin pulssianostattava kuin arvatenkin tarkoitus olisi ollut. Joskin tässä ei tosiaankaan ole fyysistä toimintaa edes karateiskun vertaa, että jännitys pyritään luomaan pelkkien vihjailujen sekä kuvan ulkopuolisten tapahtumien avulla ja se on toki toisenlaiseen toteutukseen verrattaessa virkistävä poikkeus, mutta vastaavasti sen vuoksi on alttiimpi antamaan ajatusten harhailla ja muussa tapauksessa sitä estämään olisi kaivattu avuksi vahvempaa dialogia sekä intensiivisempää esiintymistä. Lisäksi kun aiemmin mietin miksi ei Quiller-elokuvia ole tehty enempää, syynä lienee nimenomaan tämän filmatisoinnin tapa esittää sankari joka ei hirveästi anna mahdollisuuksia rakentaa lasten hiekkaämpäriä suurempia pilvilinnoja. Quiller on aivan liian saamaton ja vahingossa sankariksi päätyvä jotta sitä jaksaisi katsoa elokuvasta toiseen ja jos hahmo on oikeanlaisesti siirretty kirjasta elokuvaan, pistää se miettimään oliko niitä kirjojakaan nyt syytä tehdä enempää. Ehkäpä kyseessä onkin jokin agenttien Bertie Wooster?

Erityisen mielenkiintoista on se, että kymmennen vuotta myöhemmin ilmestyneen Maratoonarin kuuluisa is it safe?-kidutuskohtaus on hampaat poislukien varsin samanlainen kuin tämän elokuvan vastaava ja voisin uskoa etenkin Max von Sydowin olleen jonkinlainen esikuva Laurence Olivierin roolisuoritukselle (joskin Olivier parantaa juoksua von Sydowista). Näin ollen kun vuonna 1997 Patrick Stewart käytännössä toisti Olivierin Maratoonari-osan Salaliittoteoriassa, pitänee kenties kunnia kuitenkin antaa von Sydowille Olivierin sijaan. Mutta niinhän se on, että taide jäljittelee taidetta ja nämä muuten muistuttavatkin toisiaan sen verran paljon, että olen oikeasti yllättynyt ettei yhdenkään elokuvan trivioissa tehdä mainintaa yhtäläisyyksistä.

Tähdet: ***

Kuolema silmästä silmään