Tedin (Donald Sutherland) sijoitusyritys on kokenut viimeaikoina normaalia enemmän muutoksia kun muun muassa entinen luottokollega on osoittautunut väkivaltaiseksi huijariksi ja verovirasto on rehdin yrittäjän kimpussa, mutta positiivisina yllätyksinä on vaimo Sandyn (Lesley Ann Warren) raskaus ja vast'ikään firmaan palkattu sijoittamisen ihmelapsi Jeremy (William McNamara). Kaiken lisäksi Jeremy on auttanut Tedin teinipoikaa voittamaan uintikilpailussa ja on muutoinkin niin läsnä kaikessa pomonsa elämässä, että lähettelee Sandylle kukkia Tedin nimissä ja kohta jo asuukin heidän vierastalossaan. Hmm, voisikohan olla niin, että Jeremy onkin oikeasti jotenkin haitallista seuraa? En tiedä, ehkä se kuinka hän lavasti tuon Tedin kollegan huijariksi ja hakkasi naamaansa seinään jotta voisi syyttää samaista miestä väkivallasta kertovat jotain oleellista tästä ihmelapsesta. Entäpä se kuinka Jeremy tarkoituksella pilaa Tedin bisneksiä, tuhoaa hänen toimistonsa, mätkii tyttöystäväänsä, tappaa tyttöystävänsä ja aiheuttaa Sandylle keskenmenon. Mutta hymy siellä ja täällä eikä kukaan huomaa mitään.
Vuorossa siis Douglas Jackson-trilogian viimeinen osuus ja äkkiseltään katsottuna kyseessä taitaa olla tähtisikermältään suurin elokuva jonka hän on tehnyt. Ei tämä nyt mikään Avengers: Endgame ole, mutta melkein ainakin kun onhan tässä Donald Sutherland, Tia Carrere ja jopa Joe Pantoliano.
Käsikirjoituksestakin vastaa Kevin Bernhardt, jonka nimi ei varmaankaan sano kovinkaan monelle mitään, mutta hän oli Hellraiser kolmosessa se limainen yökerhon pitäjä jota oli helppo vihata ja sen elokuvan nähneet varmasti tietävät ketä tarkoitan.
Mutta ei näkemistäni vain ns. isoin vaan taatusti myös paras elokuva mitä Jackson on saanut aikaan. Sinänsä ihan perinteinen jännäri psykopaatista joka jälleen kerran tunkeutuu johonkin perheidylliin ja pilaa ilon kaikilta, mutta esimerkiksi suhteessa muihin näkemiini Jacksonin elokuviin (ja nyt eritoten aikalailla vastaavaa ideaa hyödyntävää Christie's Revengea ajatellen) Veren vihollinen hyötyy vahvasti pätevämmistä esiintyjistä eikä ole rytmitykseltään laisinkaan löysä, vaan onnistuu jännityksen kuljetuksessa varsin kelvollisesti. Hassusti tuntuukin siltä kuin joku olisi huomauttanut Jacksonille elokuviensa olevan liian laiskoja, sillä tämä vaikuttaa hyppäävän tarinassa kokonaan ensimmäisen vartin ylitse eikä esittele Jeremya kilttinä heppuna joka pikkuhiljaa hivuttautuu uhriensa läheisyyteen, vaan sen sijaan ollaan jo tilanteessa jossa hän on jo paikalla ja valmiiksi sekaisin. Hänen ei tarvitse kutoa juontaan kun se on jo jaloissa. Kyseessä on ratkaisu jonka muutoin katsoisin aikamoiseksi aukoksi juonessa, mutta ainakaan tässä tapauksessa ei menetä mitään johtuen tavanomaisesta kertomuksesta jossa tietää ilman erillistä selvitystäkin mistä on kyse ja siten se hyppy keskelle jopa auttaa pitää vauhtia paremmin yllä. Lisäksi vaikka itse tarina kulkeekin perinteisiä latuja ja sisältää suurelta osin samanlaisia kliseitä kuin "perinteisiä latuja" niin tykkäsin siitä mikä oli Jeremyn side Sandyyn (sori, spoileri [jep, aivan kuin joku teistä koettaisi löytää tämän katsottavakseen]: hän on Sandyn aikoinaan adoptoitavaksi antamansa jälkeläinen) koska se toi motiiviin normaalia vahvempaa katkeruutta kuin vain perinteisempi ihastusfanaattisuus.
Joskaan tämä kaikki ei tarkoita ettäkö kyseessä olisi jotenkin erinomainen elokuva taikka edes varsinaisesti hyvä, ainakaan jos jälkimmäinen tarkoittaa jotain muutakin kuin vain kelvollista ajantappoa noin 90 minuutin edestä. Mutta Veren vihollinen on kuitenkin ihan perushyvä psykojännäri, että kyllä sen noin 90 minuuttia siihen suosiolla uhraa.
Sivumainintana se, että niin sekä Carrera kuin Pantoliano ovat sitten aika pienissä rooleissa ja etenkin edellisen vieläkin pienemmän roolin vuoksi on aikalailla kohtuutonta että hän on saanut kasvonsakin elokuvan kanteen.
Ja toisena mainintana se, että Veren vihollisen lopputeksteissä on tahattomaan koomisuuteen johtava vastuuvapausilmoitus adoptiosta ja siitä miten se ei tosiaankaan ole vaarallista eikä johda kuin korkeintaan parissa tapauksessa kuuluisuuteen sarjamurhaajana. Öö, okei.
Ja jos ei muuta niin ehkäpä nämä tuoreimmat blogipostaukset tuovat Douglas Jacksonille ansaittua taikka ansaitsematonta huomiota ja hänet muistaa aina siihen saakka kunnes unohtaa.
Tähdet: **(*)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti