Elokuvatuottaja Roy (Martin Landau) on aikeissa lähteä johonkin pippaloihin jossa hänet palkittaisiin ansioista elokuva-alalla, mutta matka tyrehtyy hissiin kun aloitteleva käsikirjoittaja David (Gabriel Bologna) tulee "vahingossa" painaneeksi hätäjarrua ja tottakai hissi jumittuu kerrosten väliin eikä talossa tunnu olevan enää ketään kuulemassa kaksikon hätää. Tappaakseen aikaa rupeaa David lukemaan käsikirjoituksiaan ja käy jatkuvalla pulinallaan Royn hermoille.
Ensimmäisessä tarinassa tietokonekauppias Phil (Richard Lewis) käy läpi jotain keski-iän kriisiä kuunnellessaan päänsä sisäisiä ääniä miettiessään lopettaako työnsä ja lähteä runoilemaan jonnekin hevonkuuseen.
Toisessa tarinassa graffitimaalari Malcolm (Bokeem Woodbine) päätyy jutustelemaan veteraanikytän (Martin Sheen) kanssa ja pottuilun ohessa rupattelu johtaa keskinäiseen arvostukseen kun ilmenee, että poliisi osaa piirtää muutakin kuin luonnoksia epäillyistä.
Aina välissä palataan hissiin Davidin ja Royn pariin ja siihen kuinka edellinen koettaa vakuutella olevansa täynnä hyviä ideoita kun taas jälkimmäinen pitää niitä idiotismin esimerkkeinä.
Kolmannessa tarinassa näyttelemisen opettaja (Paul Bartel) antaa oppilaillaan tehtäväksi näytellä eläimiä ja Katy (Athena Ashburn) saa osakseen opetella dingon käyttäytymistä, joten luonnollisesti hän päätyy tohtorinhattua tavoittelevan Moshen (Arye Gross) puhtaaksikirjoittajaksi sekä yrittämään itsemurhaa.
Lopuksi David rupeaa kertomaan tarinaa käsikirjoittajsta joka jää elokuvatuottajan kanssa jumiin hissiin.
Elokuvan kirjoittanut ja hissiin leffamogulin kanssa jumiin jäävää käsikirjoittajaa esittävä Gabriel Bologna on kertonut saaneensa idean The Elevatoriin tosielämän kokemuksesta jossa jäi kaksin hissiin Ron Howardin (tiedättehän, Richie Cunningham?) kanssa, jolloin oli tuuminut tyrkyttävänsä elokuvaideoitaan hänelle, mutta jänisti ja siten siis kirjoitti sen pohjalta tämän elokuvan. The Elevatorilla on siis ihan kiva syntytarina ja pidän ajatuksesta jättää tuottaja sekä kirjoittaja suljettuun tilaan lukemaan jälkimmäisen käsikirjoituksia, joka on ihan mainio tapa toteuttaa eräänlainen antologiaelokuva, mutta voi hyvä luoja kuinka kömpelösti kaikki tehdään. Peukutan kyllä ideaa sisällyttää The Elevatorin kertomiksi tarinoiksi eri lajityyppejä (no, komediaa ja draamaa) jolla osoittaa kuinka käsikirjoittaja omaa mielikuvitusta yli genrerajojen, mutta Bolognalla ei selvästikään ole lahjakkuutta hyppiä tyylilajista toiseen koska jokainen on kirjoitettu liiaksi yhdeltä ääneltä kuulostamaan. Toisin sanoen vaikka näyttelijät vaihtuvat ja lajityyppi samaten ei sitä oikein huomaa kun kaikki puhuvat samalla tavalla, jolloin ne muutokset koetetaan toteuttaa visuaalisen ilmeen vaihdoksilla... joka sekin on samanlainen jokaisessa tarinassa. Pelkkä kuvan muuttaminen värillisestä mustavalkoiseksi ei ole juurikaan muutos jos samanlaiset äkkiväärät kuvakulmat, vikasilmäiset rajaukset ja räikeät valaistukset kulkevat naulittuna mukana.
Jokainen osuus hissistä sen ulkopuolelle vaikuttaa huonolta farssilta, mutta se ei selvästikään ole ollut aikeena. Bologna koettaa tunkea omaan roolihahmoonsa jonkinlaista Woody Allen kohtaa Michael Moorea ja samaten tarinoiden välillä yritetään olla ajoittain tiukan vakavia niin ihmissuhdedraaman kuin poliittisten kannanottojen osalta, kun toisaalla taas halutaan olla puhtaasti romanttisen komedian taikka jopa sen mainitsemani farssin seurassa, mutta vakava draama sekä poliittinen uskottavuus ovat kuin BB-kisailijan seksinukkebordelli ja siten naamapalmuilevan nolostuttavaa jolloin humoristisuus jää korkeintaan tahattomaksi. Tämä on erityisen ikävää The Elevatorin lopetuksen kannalta joka koettaa olla alleviivaavasti moraalisaarna ja päätyy siinäkin vaiheessa korkeintaan Bolognan vaivaannuttavaksi yritykseksi olla itseään nokkelampi.
Landau tai muut pätevät näyttelijät eivät siis pääse pelastamaan mitään koska kisa oli jo hävitty ennen kuin he saivat edes munasuojuksensa päälle ja kaiken kruunaa musiikki joka on ilmeisesti luotu raapimalla haarukoita liitutaulua vasten.
Idea oli kyllä ihan mainio ja ehkä se vain olisi pitänyt antaa jonkun toiseen hoiviin.
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti