Korppikotkat (Game for Vultures, 1979)

Rhodesiassa käydään sotaa jossa vallankumoukselliset (ts. mustat) haluavat eroon diktatuurista (ts. valkoiset) ja edellisiä edustaa kirjanoppinut eli siten elokuvan ns. humanisti, Marunga (Richard Roundtree), joka sitten sotimisen aikana oppii kuinka paha asia se on. Kun taas pahoiksi luokiteltujen kärjessä on asekauppias Swansey (Richard Harris), joka lähtökohtaisesti on vain paha valkoinen alistaja.

Tai näin ainakin elokuvan aloitus tahtoo katsojan uskovan ja hyvin, hyvin, hyvin harhaanjohtava kansikuva (plus takakannen actionpainotteiset kuvat) vain painottaa jonkinlaista kliseekäsitystä köyhät duunarit vastaan ökyrikkaat keisarit-tarinasta, mutta aika pötypuhetta se on, joten älkää uskoko ketään muuta kuin minua. Tai sitä jotain muuta tyyppiä joka kertoo saman asian.

Koska elokuva vaikuttaisi kertovan sodasta jossa valkoiset ihmiset sortavat mustia niin se antaa automaattisesti kuvan valkoisten edustavan tässä tapauksessa pahiksia, varsinkin kun toisella puolella näkyvin hahmo on nimenomaan muka rauhaisa älykkö, sotimiseen pakon edessä ajautunut Roundtreen esittämä hahmo. Eikä se ainakaan ole mikään valkoisten puolustuspuhe, että ensimmäiset hahmot joita sieltä puolelta nähdään ovat sotilaat jotka ottavat sodan kuin jonkinlaisena lomailuna ja saahan tästä sentään fyffeä mikä on se tärkein juttu ja Roundtree taas haluaa vapauttaa maansa ja kansansa. Eli hän on idealisti. Mutta elokuvan hahmot ja tapahtumat eivät ole lähellekään niin mustavalkoisia kuin jokin lyhyt juonisynopsis antaisi ymmärtää. Swanseyn väitetään olevan asekauppias joka rahastaa kuolemalla. Bullshit! Hän on vain pelkkä bisnesmies joka toki kiertää sääntöjä, eli tässä tapauksessa jotain YK:n asettamia kauppapakotteita jotta saisi toimitettua tuotteensa perille ja siinäkin seikassa hän on itse vain palkattu sivutoimija, sillä helikopterit (huom. ei varsinaisia aseita kertaakaan) joita hän on hankkimassa Rhodesiaan ovat muiden solmima kauppa ja hän on käytännössä vain kuljetusfirman johtaja. Toki hän ymmärtää toimittavansa tavaraa joka rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja tietää mihin tarkoitukseen niitä käytetään, mutta oikeastaan hän itse ei silti tiedä asiasta yhtikäs mitään, sillä on koko elokuvan ajan ihan jossain muualla solmimassa sopimuksia kuten johtajat nyt yleensä tekevätkin. Ruohonjuuritasosta hän on siis yhtä pihalla kuin ne yritysjohtajat jotka pelkkiä papereita katsoen tekevät päätöksiä irtisanomisista, etc. Joten vaikka Swansey on sinänsä se elokuvan pahis hankkiessaan välineistöä joita käytetään sodassa, niin ei ole sitä yhtään enempää kuin jotain rekka-autoja taikka ruokaa sotilaille toimittava yrityskään. Hän on vain välinpitämätön bisnesmies, ei muuta. Samaan aikaan se ns. hyvis, eli Marunga on kyllä sydämestään täysin omiensa puolella ja uskoo asiaansa, mutta ummistaa heti silmänsä kun edessä on omien vapaustaistelijoiden suorittamat raiskaukset taikka lapsikaappaukset, sillä pitäähän niitä uusia sotilaita saada jostain. Suoraselkäinen Marunga jopa ampuu vihollisensa piilosta kuin esitetyn luonteensa mukaisesti antautuisi rehtiin taisteluun. Eikä hän siten siis harkitse hetkeäkään ryhtyä äärimmäisiin toimiin vain puolustaakseen omaa silmälappuista käsitystään oikeasta.

Joten pelkästään elokuvan hahmot jotka esitetään sankarina ja pahiksena ovat väärin ja hölmöä on vieläpä se, että vaikka he (Harris ja Roundtree) isoimpina niminä ovat kenties korostetuimpia, niin merkitykseltään heidän hahmonsa eivät ole suurempia kuin muut elokuvan bisnesmiehet, toimittajat ja vaikka ketkä. Tässä nimittäin on aika paljon hahmoja joilla lähes jokaisella tuntuu olevan joko jotain sanottavaa tai joihin tapahtumat vaikuttavat merkittävästi. Mukana on mulatttinainen jonka veli puolensa valinneena joutuu terrorismista syytettynä vankilaan (tähän liittyy yksi elokuvan heikkouksista) ja koska naisen aviomies on siellä toisella puolella vaikuttaa sota heihin joko osallisuutensa vuoksi taikka sivullisena uhrina. Siellä on toimittajia joihin sota vaikuttaa moraalisesti ja hitto, iso osa elokuvasta kuluu siihen kuinka se yritys joka hankkii helikopterit puntaroi mahdollisia seuraamuksia niin sanktioiden kautta kuin oman hallituksen ristiriitauuksien. Joten kun kyseessä on sotaan liittyvä elokuva jonka kannessa on helikopteritoimintaa, päänäyttelijät aseet tanassa ja äijä kirjaimellisesti liekessä, sekä takakannessa räjähtävää toimintaa osoittavia kuvia ja mainosteksti "armotonta toimintaa ja jännitystä" niin sitä ei kenties odota elokuvaa jossa pääosin istutaan neuvottelupöydässä ja puhutaan kauppapakotteista, miettien porsaanreikiä jotta lain rajamailla oleva toiminta pysyisi laillisena. Tämä ei ole edes ns. sotaelokuvien Blood Diamond vaan tämä on Michael Mannin The Insider. Ja se on hyvä asia, ehdottomasti. Toimintaa haluaville Korppikotkat onkin varmasti pettymys, sillä suurin osa elokuvasta on keskustelua ja vastapuolet eivät edes juuri kohtaa toisiaan, vaan tässä nimenomaan puhutaan omien kanssa välittämättä/tietämättä toisista. Toiset ovat vain eräänlaisia asiakkaita joille koetetaan myydä jotain ja se tehdään keskustelematta heidän kanssaan koska päättäjät tietävät konsulttiensa avulla paremmin. Mutta koska he eivät kohtaa eivät he kertaakaan oikeasti tiedä mistä on kyse ja mitä pitäisi tehdä, jonka vuoksi sokeudutaan omista päätöksistä ja tämä on kiehtovaa. Erityisen hienoa onkin se kuinka siellä bisnespuolella pyritään muokkaamaan sopimuksia omiin kaupallisiin näkökantoihin sopivasti, mutta pysytellen siellä laillisuuden puolella ja kun jotain menee pieleen, joka tässä tapauksessa on vääränlainen mediahuomio, ovat ratkaisut enimmäkseen realistisia: joku pikkujohtaja toimii syntipukkina ja painostetaan eroamaan. Samoin pidin hyvin onnistuneena sitä, että vapaustaistelijat joiden puolella meidän oletettavasti piti olla ovat ihan samanlaisia hyväksikäyttäviä ihmisiä kuin millaisina pitävät vihollisiaan. Tarkoitus pyhittää keinot ja ahneus voittaa aina. Tämä molempien osapuolien esittäminen sekä hyvinä, pahoina että neutraaleina saattaa aiheuttaa ärsytystä siksi, että sen johdosta lopetus on plus-miinus-nolla ja mikään ei oikeastaan edennyt mihinkään, mutta ainakin itse pidin sitä erinomaisena osoituksena siitä kuinka mikään ei oikeasti muutu eikä historiasta opita.

Miinuksina (ja ne ovat aika isoja) pidän kahta asiaa, joista toinen on se terroristiveli (jota näyttelee Tony Osoba) ja toinen liittyy elokuvan tähtiin Roundtreehin sekä Harrisiin. Se terroristiveli on todella ärsyttävästi kirjoitettu hahmo, sillä hän on se pakollinen toimintahahmo joka on mukana vain koska jonkun pitää olla se raivoisa psykopaatti joka vihaa valkoisia ilman perusteluja ja niinpä hän on vain suorittamassa ammuskeluja, puukotuksia, vankilapakoja, etc. Ja ärsyttävää on nimenomaan se, että hahmo näytellään pinnallisen äänekkäästi, kun samaan aikaan hän siskonsa avustuksella näytetään vihjauksia siitä kuinka vaikeaa mulatilla on tällaisessa mustavalkoisessa tilanteessa ja sitä olisi voitu hyödyntää veljenkin kohdalla. Mutta ei, sitä pitää vaan bang! bang! ja bang!

Suurempi miinus ja tämä melkein tappoi elokuvan minun silmissäni oli se, että kun koko tarinan ajan oltiin onnistuneesti pidetty osapuolet erossa toisistaan, sillä eiväthän päättäjät tällaisissa tilanteissa ratko ongelmiaan keskenään vaan antavat duusereiden tappaa toisiaan, on silti pitänyt saattaa Harris ja Roundtree yhteen. Vieläpä hyvin väkinäisesti. Roundtreen Marunga on toki osallisena itse taisteluissa, mutta hän ei tunne Harrisin Swanseyta eikä tosiaankaan tiedä miten hän liittyisi Rhodesian sotaan ja miksi tietäisikään kun Swansey puolestaan ei nimenomaan likaa käsiään, vaan siksi hänellä on omat palkollisensa. Tärkeää on myös se ettei Swanseykaan tiedä kuka Marunga on tai mikä merkitys hänellä on koko tarinan kannalta. Kummallakaan kun ei tavallaan ole merkitystä vaan hekin ovat pelkkiä rattaita koko järjestelmässä, mutta kuitenkin koska Harris ja Roundtree ovat ne elokuvan isot nimet, niin selvästi vain siitä syystä heidät on pitänyt saada mukaan yhteiseen kohtaukseen ja niinpä täysin vastoin Harrisin hahmon luonnetta hän matkaa sota-alueelle osallistuakseen itse helikoptereiden luovutukseen tilanteessa jossa kentälle hyökätään ja samalla kun osapuolet ampuvat toisiaan on pitänyt aiheuttaa tilanne jossa kaikkien kasvottomien ja nimettömien joukossa juuri Swansey ja Marunga päätyvät käsikähmään. Muistutan vielä etteivät he tiedä mitään toisistaan, ole kertaakaan elokuvan aikana edes kuulleet toistensa nimiä ja eivät tiedä miksi toinen on siellä, joten kaiken järjen mukaan he ovat toisilleen niitä samoja nimettömiä ja kasvottomia hahmoja kuin muutkin paikalla ammuskelevat. Ja jos paikalla ammuskelevat ovat toistensa vihollisia ja pelkkä ihonväri riittää syyksi ampua toinen, niin miksi tilanteessa jossa tappelet ns. vihollisen kanssa henkesi edestä päätätte molemmat keskeyttää tapahtuman ja toteamaan, että ymmärrän nyt sotimisen olevan väärin. Juuri siinä nimenomaisessa hetkessä kun henkesi on eniten vaarassa koko elokuvan aikana isketään jarru pohjaan. Erityisen typerää tämä on siksi, että Marunga joka ymmärtää sotimisen olevan kauheaa jatkaa seuraavana päivänä epilogissa sotimista, joten se hetkeä aiemmin tapahtunut ymmärrys oli yhtä tyhjän kanssa. Koko kohtaaminen on siellä vain koska tuottajat ovat taatusti vaatineet saada elokuvan tähdet samaan paikkaan, vaikka tarinan kannalta parasta olisi ollut jos he eivät olisi tavanneet koska niin olisi oikeasti ollut. Toki voin nähdä mielessäni käsityksen jossa väitetään kuinka heidän piti kohdata, sillä täytyyhän pahuuden ja hyvyyden törmätä, valkoisen ja mustan sulautua yhteen ja se on suurta taidetta, sillä näin on hyvä. No eikä ole!

Mutta muutoin elokuva on varsin hyvä kuvaus sodan vaikutuksista enemmänkin kaupallisella ja mielikuvallisella tasolla kuin varsinaisilla jalkautuneilla sodan uhreilla.

Tähdet: ***

Korppikotkat