D.N.A. - viidakon kauhu (DNA, 1997)

Tohtori Mattley (Mark Dacascos) on löytänyt borneonaisen viidakon syvyyksistä koppakuoriaisen, jonka nesteitä uuttamalla hän on kehitellyt lääkettä jolla voitaisiin vahvistaa ihmisen vastustuskykyä suurinpiirtein kaikkia mahdollisia sairauksia vastaan. Hah! ja hahaha! vastasivat lääketehtaat kotona varmaankin amerikassa ja niinpä arvon tohtorimme on jäänyt viidakkokylään ilman kunnollisia resursseja auttamaan köyhiä, kunnes nyt eräänlaisena pelastavana enkelinä paikalle saapuu kollega, tohtori Wessinger (Jürgen Prochnow), joka uskoo Mattleyn olleen oikeilla jäljillä ja yhdessä he voisivat pelastaa ihmiskunnan sitä rappeuttavilta taudeilta. Tarvitsemme vain uuden koppakuoriaisen ja siksi tutkimusmatka vie tohtorimme viidakossa olevan luolatemppelin luokse, joka on tietenkin sinetöity ja täynnä varoituksia sillä sisällä on jotain jota ei saisi päästää vapaaksi. Tottakai Wessinger on roisto joka rupeaa heti kuoriaiset saatuaan tappamaan avustajia ja koettaa ampua Mattleynkin, koska ei tässä ole nyt sijaa millekään syöpäpotilaiden auttamiselle, tms., kun ainahan voidaan herättää henkiin muinainen viidakkodemonilisko.

Pari vuotta myöhemmin Mattley on edelleen samoissa hommissa, ainoa muutos jonka hän on kokenut ajan saatossa on hiusten pituus, mutta samaisena aikana Wessinger sentään on rakennellut... öö... Jurassic Parkia? Ei kun ihan tosi, jos pelkkä samanlainen miljöö ei ole riitttämiin, niin näemme jopa Samuel L. Jacksonia imitoivan ketjutupakoitsijakompuutteriwizardin. NIin ja pimeydessä vaanivaa petoa houkutellaan samalla tavalla kuin ensimmäisessä Jurassic Parkissa: ketjuun kiinnitetyllä syöttieläimellä.

No kuitenkin, Mattleyn kotikylää vaivaa uusi vitsaus ja tällä kertaa kyseessä ei ole vihurirokko vaan jokin silpoo kyläläisiä hengiltä, mutta onneksi CIA-tohtori Sommers (Robin McKee) on saapunut auttamaan Mattleyta ja siispä selvittämään mikä on vialla. Se on se viidakkodemonilisko. Sommers ja CIA tietävät, että Wessinger mielipuolisine kokeineen on syypää kaikkeen pahaan, joten tottakai pahaa tohtoria ja yksityisarmeijaansa kohtaamaan lähtevät selvästi kenttäkokemuksen puutteessa oleva Sommers (joka ei siis osaa edes pukeutua viidakkoon soveltuviin asusteisiin ja hupia syntyykin ainakin nanosekunnin verran), Mattley ja ilmeisesti Short Round. Tässä vaiheessa viidakossa samoileminen muistuttaakin jonkin verran Indiana Jones ja tuomion temppeliä, jolloin esimerkiksi Sommersin avulla tuodaan esille niitä naiskala kuivalla maalla-vitsejä, kuten en huomaa kuinka tappajakäärme aikoo syödä pääni-juttuja.

Pian Mattley seuralaisineen saa huomata, että heitä jahtaa pimeydessä ihmiselle ilkeä otus ja tässä vaiheessa ahtaissa tutkimuslaitoksen käytävissä suoritettu pako on... jep, silkkaa Alienia. Kunhan puolestaan siirrytään viidakon syövereihin ja Dacascos ottaa paitansa pois, voidakseen taistella viidakkodemoniliskon kanssa mano a mano ollaan Predatorin hoodeilla. Dacascos tekee jopa samat köysi kautta tukki-ansat ja itse hirviö muuttuu näkymättömäksi sekä kaiken lisäksi katselee maailmaa lämpövisiolla.

Hitto, siellä välissä on sellaisenaan jopa se Terminator kakkosen kuolettavasti haavoittunut musta mies istuu odottamassa laukaisimen kanssa kunnes sankarit ehtivät tarpeeksi kauas ennen kuin bam!-kohtaus.

Vuonna 1997 Mark Dacascos oli vielä siinä rajalla nouseeko hän isoksi tähdeksi ja hänessä olikin paljon samaa kuin Brandon Leessa, jolloin Dacascos olisi voinut luontevasti liikkua erilaisten elokuvien välillä eikä olla vain jonkinlainen rajoitettu toimintatähti ja sitä nimenomaan alku-uraansa leimanneena lähitaistelevana sellaisena. Brandon Leen itsensätodistaminen jäi lyhykäiseksi valitettavan menehtymisen seurauksena ja Dacascos puolestaan yritti jotain Boogie Boyta, etc., mutta osoitti lopulta juuri DNA:n kaltaisilla elokuvilla tulevaisuutensa olevan Asylum-tason elokuvissa. Sieltä on aika vaikea enää nousta parempaan taikka arvostetumpaan. Yleensähän sellaisiin elokuviin ajaudutaan siinä vaiheessa kun ollaan pudottu sieltä korkealta, mutta vaikka Dacascos onkin tehnyt joitakin erinomaisia elokuvia ei hän koskaan oikein päässyt kipuamaan sinne ylös saakka. Ainakaan pudotus ei ollut suurensuuri, mutta siltikin ikävä.

DNA on perinteinen mörököllielokuva joka ilman Jurassic Park-, tuomion temppeli-, Predator- ja Alien-lainojaan unohtuisi mielestä jo ennen lopputekstejä. Niiden ansiosta DNA:ssa on jotain suht' kivaa vaikka kyseessä onkin ilmeisen vakavissaan tehty hirviökauhistelu ja ne viittaukset muualle eivät täten piirrykään oikeaina humoristisina silmäniskuina, vaan pelkkinä ahneina kopiointeina.

Tähdet: **

D.N.A. - viidakon kauhu