Mutaa kuonoon! sanoo virtahepo (Io sto con gli ippopotami, 1979)

Oli tästä elokuvasta mitä mieltä tahansa niin kaikkien on parasta olla samaa mieltä siitä, että sillä on yksi kaikkien aikojen parhaimpia nimiä. Tai muuten...

Itse asiassa minusta se aiempi suomennos jossa sanoo oli sano on jostain syystä vielä parempi, mutta pidän myös suuresti sen englanninkielisestä versiosta I'm for the Hippopotamus ja ihan vain siksi, että hippopotamus kuulostaa tosi kivalta.
Tämän dvd:n menuvalikossa nimenä on I'm for the hippos, joka sekin on ihan ok, mutta hieman valju verrattuna hippopotamukseen..

Vapaa sielu Slim (Terence Hill) palaa kotiinsa Afrikan savanneille kierreltyään ja kaarreltuaan ympäri ämpäri maailmaa. Metsästäville turisteille safarimatkoja järjestävä velipoika Tom (Bud Spencer) ei ryhdy muiden kyläläisten iloon Slim paluusta, sillä Slim vain lähti huitelemaan maailmalle jättäen veljensä vastaamaan perheen elättämisestä, sitoen siis hänen mahdollisuutensa muuhun ja mikä pahinta Slim oli lainannut Tomilta rahaa eikä ole maksanut takaisin. Lisäksi heti Slim alkaa palattuaan saarnaamaan veljelleen tämän ammatinvalinnasta ja vaikka Tom pissattaakin turisteja pistämällä aseisiin paukkupanoksia, niin hän silti edustaa sitä vääryyttä jonka perusteella eläinten ampuminen ampumisen ilosta on hyväksyttävää, jonka vuoksi Slim sabotoi veljensä toimintaa. Eläintä ei tule tarhata tai tappaa vain ihmisten nautinnoksi, vaan vangitseminen eläintarhaan on sallittua vain kun sillä estetään esimerkiksi ihmisen toiminnasta ei luonnon valinnasta johtuva sukupuuttoon kuolemisen estäminen ja eläimen tappaminen pelkästään siihen pystymisen vuoksi on väärin. Jos karhut ympäröivät sinut vankilan suihkussa ja hammasharjasta tehdyn pistimen kanssa uhkaavat henkeäsi, niin ammu pois, mutta kun paikallisia kiusaava ja heitä kotoaan pois ajava isorikas ex-nyrkkeilijä ja näköjään myös Leijonan luolan jäsen Ormond (Joe Bugner) haluaa murhauttaa kaikki eläimet voidakseen myydä niiden osat eniten tarjoavalle, ei ainakaan Slim voi olla fatboy sellaista tapahtuessa ympärillä.

Mutaa kuonoon kuuluu ehdottomasti niihin parempiin Hill/Spencer-elokuviin ja kyseessä on duon elokuvien yleiseen tasoon verrattaessa normaalia huolellisempi kokonaisuus. Tietenkin siellä on mukana joitakin hidasteita, leikkausvirheitä ja päällisin puolin kyseessä onkin aivan tavallinen halvan oloinen liukuhihnatuotos, mutta juoni ei ole pelkkää tekosyytä viedä tappelusta toiseen ja elokuva ei sorru sellaisiin päättömyyksiin tukeutumiseen, että se olisi hauska vain ollessaan sekaisin. Toki se on edelleenkin pikaisesti väännetty B-leffa, mutta ehdottomasti tasaisemmin kulkeva kuin monet muut Hill et Spencer-mätkinnät. Se pistääkin pohtimaan, että olisiko kaverusten elokuvat saaneet enemmän arvostusta kriitikoilta jos niissä olisi jaksettu käyttää enemmän aikaa ja vaivaa, eikä vain pukata kaikkea mahdollisimman nopesti ulos nappamaan hilut käsistä. Tämä Mutaa kuonoonkin sisältää oikeasti kiinnostavaa tarinaa kotinsa jättäneestä taivaanrannanmaalarista joka palaa persaukisena takaisin moralisoimaan veljelleen hänen valitsemastaan ammatista ja tätä veljeä suututtaa erityisesti se, että vaikka hän oli se joka jäi kotiin pitämään huolta perheestä niin tuhlaajapoika saa kaiken arvostuksen. Kateus ja löysäily on kuitenkin laitettava sivuun kun itserakkaat ahneuden perikuvat ovat tuhoamassa kaiken sen mitä muut kodikseen kutsuvat ja näin ollen veljeksien pitää keskinäisen nahistelun sijaan toimia yhdessä, ymmärtäen toinen toistaan vioistaan huolimatta. Kun tässä vielä se koti on koti tasavertaisesti myös eläimille jotka eivät esiinny temppuilevina viihdyttäjinä, niin joku on selvästi miettinyt elokuvan tarkoitusta hieman enemmän, eikä vain todennut olevan tärkeintä heittää jotain ajantappoa tappeluiden välille. Itse asiassa minusta on hauskaa se, että tälläisessä ns. roskaelokuvassakin, ihan tavallisessa tappeluviihteessä ollaan jotain enemmän kuin tätä:

Ja jos Hill/Spencer-elokuva herättää tolkullisempia ajatuksia kuin mitä Särkänniemen delfinaario tekee sen kohtalosta päättävissä elimissä, niin jotain se tekee oikein.
Siispä mihin Hill/Spencerit olisivat saattaneet yltääkään jos heidän kohdallaan hyvät elokuvat olisivat huonoimmillaan Mutaa kuonoon? Varmasti suurempi panostus elokuvien laatuun olisi vähentänyt niiden lukumäärää, mutta kenties nostanut keskitason rimaa. Vastaavasti riskinä olisi se, että mitä jos heillä ei riitäkään kykyjä parempaan, oltaisiinko silloin vain saatu hyvien B-leffojen sijaan huonoja A-elokuvia ja mikä pahinta, menetetty se jokin mikä juuri tekee heidän elokuvistaan miellyttäviä. Ehkä siis on turvallisinta vain saada Mutaa kuonoon-kaltaisen elokuvien kautta lupauksia paremmasta kuin tyhjiä sellaisia, mutta siltikin jos tälläiseen pohdintaa ylletään nyt, niin ehkä. Ehkä.

Ei Mutaa kuonoon mikään mestariteos ole, kunhan vain kallistuu vaa'assa oikeaan suuntaan ja tekisi sitä enemmänkin pienellä trimmauksella. Kuitenkin oikeastaan ainoa seikka joka minua häiritsi niin paljon, että olisin toivonut sen jätetyn kokonaan pois, oli kun muutoin ihan hyvällä rytmityksellä kulkeva elokuva kääntyessään loppupuolelle päättää pysähtyä täysin irralliseen osuuteen. Aluksi kaikki hölmöimmätkin tilanteet tuntuvat olevan ainakin jotenkin perusteltuja ja vaikuttavat jollakin tavoin seuraaviin osioihin, mutta sitten tulee kohtaussarja jossa duomme ostaa smokit ja menee kasinolla huijaamaan rahaa. Sitten isorikkaat ihmettelevät kun heiltä lähtee fyffet käsistä, mutta lopulta minuuttien raahauksen jälkeen Hill ja Spencer vain heitetään pois kasinolta tyhjätaskuina. Ei mitään palkkiota sankareille taikka katsojille. Koko tilanne on siis vain pitkä paikkaansa sopimaton irtovitsi samaan tapaan kuin Uuno-leffaan kierrätetty rautakauppasketsi, että omana itsenään se voi olla ihan hauskakin, mutta elokuvassaan se on hyödytöntä ajantappoa joka ei mitenkään edistä tarinaa, eikä lisää siihen muuta kuin puuduttavaa pituutta. Siinä että joku on keksinyt mielestään hauskan vitsin ei pitäisi olla tarpeeksi syytä sen päätymiseen elokuvaan, vaan sen tulisi edes jotenkin kuulua sisältöön.
Jotkut elokuvan virheistä kyllä huvittuvuudessaan ansaitsevat paikkansa, vaikka eivät nyt siihen vihjailemaani syvällisempään, tolkullisempaan puoleen sovellukaan ja niinpä kun eräässä kohtauksessa Hill laittaa rahanipun oikeaan paidantaskuun, mutta ottaa sen ilmeisesti jonkin madonreiän avustamana vasemmasta on se vain loistavaa.

En tiedä johtuuko se Mutaa kuonoon-elokuvan viherpiperrysteemasta vaiko omasta mielikuvituksestani, mutta jotenkin tuntuu siltä kuin tässä korostuisi duon elokuvissa esiintyvä eräänlainen väkivallaton väkivalta. Onhan näillä Hill/Spencer-elokuvilla koomisuuden ohella maine väkivaltaisina olemisesta, sillä mieleenhän nousee aina se turpaan vetäminen, mutta kuten olen aiemmin todennut niin sehän on pelkän luunmurtamisen ja kivun tuottamisen sijaan samanlaista kuin Chaplinin slapstick. Joten kun iso ilkeä köriläs käy päälle muussa kuin homoseksuaalisessa (tai kenties nimenomaan juuri siinä, sillä hitostako sitä tietää mitä Chaplin oikeasti halusi painin olevan) merkityksessä, niin Bournen ja Reacherin keinojen sijaan Chaplinit, Hillit ja Spencerit steppaavat hämätäkseen korstoa ja sitten kiepauttavat ympäri potkaistaakseen kankkuun, ja se oli siinä sitten. Onhan kyseessä edelleen jalan suorittama potku, mutta pikemminkin viatonta jekkuilua kuin nyt saatana jätkä et enää kävele tämän jälkeen-mietintöä ja kun se yhdistetään Mutaa kuonoon-leffan eläintensuojeluideaan, niin se on oikeutetumman oloista kun edessä ovat vastustajat jotka tappavat norsuja vain syöksyhampaiden vuoksi, kuin pelkkä kankuille kenkiminen jonkin materiaalisen ilon kuten rantakirpun vuoksi, kuin se myös tuntuu korostetumman pahuuden rinnalla väkivallattomalta vaihtoehdolta samanlaiseen käytökseen, kuoleman tuottamiseen sortumattomuuden vuoksi.

Näin ollen kyseessä on varsin mukavaa hyvin kasassa pysyvää luonnonsuojeluteemaista muksimiskomediaa, jossa Hill ja Spencer osoittavat jälleen yhteistyönsä sujuvuuden.

Tähdet: ***
Mutaa kuonoon! sanoo virtahepo