Kilpajuoksu kuoleman kanssa (Greenmail, 2002)

Ekoaktivistiryhmä tahtoo hyvää ihmiskunnalle ja siksi räjäyttelee mitä lie voimalaitoksia aiheuttaen vaaraa sekä ihmisille että luonnolle. Niin sitä pitää. Minustakin paras tapa estää esimerkiksi tappelu on lyödä ensin. Ja koska banaani pilaantuisi kuitenkin jossain vaiheessa, niin menen ja kaupoissa rutistan chiquitat littaniksi ihan näin vain varmuuden vuoksi etukäteen.
No mutta kuitenkin, yksi tälläiseen radikaalimman puoleiseen ekoryhmittymään kuuluva henkilö vaikuttaisi ryhtyneen sarjamurhaaja-alalle tappamaan ydinvoimalan henkilökuntaa.
Ei erityisen erikoinen erikoisagentti Tom (Tom Skerritt) on jo 15 vuotta koettanut saada aktivistijulkkis Scottia (Stephen Baldwin) vankilaan ja haluaa Scottin olevan syypää myös nyt tutkittavaan rikossarjaan. Syyttömyydellä ei siis tässä tapauksessa ole virkaa, kunhan kalteritangoa tanssitaan. Tomin kollega Ashley (Kelly Rowan) on luonnollisestikin hieman avarakatseisempi syyllisen suhteen ja kun kohteiksi päätyvät myös Scottin vähemmän suositut työtoverit, niin kenties pommittajan motiivi löytyy muualta kuin ikimetsien suojelusta. Niinpä Scott päätyy Tomin ja Asheyn avuksi entisen ekotoveri Jeremyn (D.B. Sweeney) metsästyksessä, joka yleisen maailmanparannuksen ohessa on päättänyt kostaa kaikille aatteen pettäneille. Entäpä Tom, joka kaikesta huolimatta haluaa Scottin vedelle ja leivälle? No, Tom räjähtää. Siis kirjaimellisesti. Kaboom!

Ihan kelvollinen jännäri joka tuo kovasti mieleen Jeff Bridgesin vuosia aiemmin tehdyn Räjähdyspisteessä-elokuvan, sillä yleistunnelma, poliittinen juonentynkä, pommiansat ja myös räjähdysten kuvaus ovat samankaltaisia. Samoin entinen vakaumuksellinen sotilas (Stephen Baldwin) kohtaamassa vanhan, edelleen silmää silmästä äärimmäisin keinoin toteuttavan aatetoverin ja hullun pommineron (D.B. Sweeney) tuo ajatuksiin Jeff Bridgesin ja Tommy Lee Jonesin. Nyt on todettava, että vertailussa tuo isomman rahan ja tähtien versio jää toiseksi, vaikka se onkin ihan viihdyttävää huttua. Mikä ei siis tarkoita ettäkö Kilpajuoksu kuoleman kanssa olisi mikään mestariteos, tai edes kovinkaan paljon tuota Bridgesin elokuvaa parempi, sillä sen verran samanlaisista elokuvista kuitenkin on kyse, että nämä voisi paketoida tuplalevyksi ja sekoittaa keskenään. Tietenkin tämän ollessa B-leffa siihen kuuluvilla näyttelijöillä, teknisellä toteutuksella ja siten myös budjetilla on aivan luonnollista, että jos joku joutuu tekemään valinnan tämän ja Räjähdyspisteessän välillä, kallistuu vaaka varmastikin helpommin jälkimmäisen puoleen sen suuremman statuksen ansiosta. Kilpajuoksu kuoleman kanssa ei kuitenkaan sorru kahteen seikkaan jotka rupesivat nolottamaan Bridgesin elokuvaa katsoessa ja toinen niistä aiheuttikin aikoinaan niin suurta huvittuneisuutta, että se jäi toviksi elämään eräänlaisen sähköisemmän meemiajan edelläkävijänä. Ensinnäkin Jonesin irkkuaksentti oli aivan uskomattoman tökerö, mutta se suurempi nolostumisen aiheuttaja olivat suunnilleen kahden minuutin välein tapahtuvat hidastetut räjähdykset joiden edessä Bridges tai joku muu hyppäsi/pyllähti yhtälailla hidastetusti huutaen niinikään hidastetusti "nooouuuuuu!" Kun se tapahtui kerran pari niin se menetteli, mutta kun sama tilanne toistui sen tsiljoonannen kerran niin naamapalmut olivat villimpiä kuin Oliver Stonella. Toki tässäkin elokuvassa räjähdystä seuraa usein hidastettu ihmislento, mutta ainakaan sitä ei tapahdu jokaisen uloshengityksen yhteydessä ja kun huomioidaan ettei mukana ole myöskään Tommy Lee Jonesia sanomassa "veers mi pot o kould, aim ö leprekhaan", niin luojan kiitos.
Eli ihan sujuvasti viihdyttävästä perusjännäristä on kyse. Ei enemmästä.

Tähdet: **
Kilpajuoksu kuoleman kanssa