Dragon - Bruce Leen tarina (Dragon - the Bruce Lee Story, 1993)

Hong Kongilainen Lee Jun Fan (Jason Scott Lee) on yksinhuoltajaisänsä (ei pidä paikkaansa) ainoa lapsi (ei pidä paikkaansa. Eivätkä nämä jää elokuvan ainoiksi erheiksi) toisen pojan kuoltua keskenmenon seurauksena. Isä pelkääkin suuresti ilkeän demonin vievän elossa olevankin pojan mukanaan ja siksi muun muassa puki aikoinaan poikansa mekkoihin. Lee Jun Fania tälläinen ei pahemmin stressaa vaikka se aiheuttaakin jo pienestä pitäen ikäviä psyykettä horjuuttavia painajaisia, mutta tärkeintä tyttöjen suosimalle nuorukaiselle on bailando ja rauhaisaa henkisyyttä korostavan itsepuolustusfilosofian opiskelu, jota sitten harjoitetaan fyysisesti muiden naamoihin. Isä lähettää täysi-ikäiseksi kasvaneen poikansa Amerikkaan turvaan pahuuden voimilta ja täällä väärennetyn syntymätodistuksen ja uuden nimen, Bruce Leen turvin mies voi olla tyttöjen suosikki ja potkia kylkiluihin niin sekä vanhoja likaisia tiskaajatyötovereitaan että myöskin rasistisia valkonaamoja. Koulusta löytyy elämän suuri rakkaus kauniin ja määrätietoisen  Lindan (Lauren Holly) muodossa ja menestys näyttää varmalta kun saadaan avatuksi kung fu-koulu. Kuitenkin nyt kun ne valkonaamatkin näyttävät enimmäkseen hyväksyvän vieraan vallan Brucen, niin omat kääntyvät vastaan ja asia on ratkottava salaisessa temppelissä suoritetussa salaisessa kaksintaistelussa, jonka Bruce häviää kun ilkimys katkoo hänen selkänsä. Bruce halvaantuu pysyvästi, joten ravistellaan se pois ja kaikki on taas hyvin. Et enää ikinä kävele tai tappele toteaa tohtori, joten se selän murtanut ilkimyskin saa uusintaottelussa Brucelta niin pahasti turpaansa, että koko kansa iloitsee. Muistutettakoon tässä useamman tappelun jälkeen, että Bruce käyttää lähitaistelutaitojaan vain ja yksinomaan sisäiseen henkiseen kasvuun. Niin ja murtaakseen toisten kasvoluustoa.
Naamaan hakkaaminen tekeekin vaikutuksen televisiotuottajaan joka palkkaa Brucen sivuosaan juuri alkavaan Green Hornet-toimintasarjaan ja vastaanotto on erittäin suotuisa, joten sarja lopetaan samantien. Onneksi Brucen isä kuolee ja pojan vierailu hautajaisissa Hong Kongissa johtaa paikallisen elokuvateollisuuden suurimmaksi tähdeksi, jonka vuoksi miestä ruvetaan dollarinkuvat silmissä houkuttelemaan takaisin jenkkilään kameran eteen. Siinä välissä ollaan tietenkin hakattu sen selän murtaneen ilkimyksen yhtä ilkeä kostoa janonnut velipoika.
Amerikkalainen unelma on viimein Brucen käsissä kun tekeillä on suurelokuva Enter the Dragon jonka aikana Bruce voittaa painajaistensa demonin ja valoisa tulevaisuus on edessä. Bruce kuolee.

En ole lukenut Bruce Leen vaimon kirjaa joka on toiminut tämän elokuvan pohjana, mutta koska kyseessä on todellakin lähipiiriin kuuluneen henkilön elämäkerrallinen teos, niin pois lukien tyypilliset väritykset joita elokuviin aina tehdään väitetysti dramaturgisista syistä olen halukas uskomaan Dragon - Bruce Leen tarinan olevan jokseenkin todenperäinen ja uskottava sisällöltään. Se on hieman vaikeaa, sillä vaikka ymmärrettävästi tästä on kirjan kirjoittajan vuoksi enemmän kuin aistittavissa tiettyä puolueellisuutta ja esimerkiksi  painotusta muuhun kuin miehen suurtähdeksi nostaneisiin elokuviin, olen silti ihmeissäni muutamasta elokuvaan päätyneestä seikasta.

Ymmärtääkseni Bruce Lee syntyi Amerikassa, vaikka vietiinkin aasian puolelle hyvin nuoressa iässä, mutta elokuva antaa ymmärtää aivan muuta. Sinänsä kyseessä on seikka jossa syntymäpaikka ei vielä tarkoita yhtään sen enempää kuin Christopher Lambertin ja Mel Gibsonin omiminen jenkeiksi heidän vain käytyään siellä syntymässä, mutta tämä kansalaisuusasia on kuitenkin Dragonissa aika tärkeässä osassa, elokuvan pitkin matkaansa käsitellessä pinnallisesti mutta kuitenkin syrjintää jota korostaa etenkin Korean sodan jälkitraumat. Brucea syrjitään koulussa, töissä, jopa liberaalissa Hollywoodissa hänen aasialaisuutensa vuoksi ja amerikanaasialaiset puolestaan inhoavat hänen liiallista valkoisuuttaan nimen, vaimon ja oppilaidensa vuoksi. Tämä aihe ei tietenkään niinkään romutu sen syntymätodistuksessa mainitun maan vuoksi, mutta koska Lee toistuvasti mainitaan olevan nimenomaan amerikkalainen, niin edes antamalla sen syntymäpaikan pysyä oikeana oltaisiin voitu painottaa miehen oman identiteetin löytämisen ongelmallisuutta. Tosin koko elokuvaa vaivaa eräänlainen turvallisuushakuisuus ja ajoittain jopa suorainen siirappisuus, ettei sellaisen yhteydessä nyt voidakaan pahemmin käsitellä näinkin suuria aiheita kuin rasismi ilman, että se jätetään pitkälti kohtauksiin joissa joku sanoo jotain niinkin ilkeää kuin että sinähän olet tuota noin itämainen ja sitten se unohdetaan koska kaikki ovat kavereitta keskenään. Asioiden pintakiillotus ei kuitenkaan poista sitä kysymystä, että miksi se syntymäpaikka piti ylipäätänsä muuttaa? Minun teoriani on se, että koska Dragon kertoo jonkinlaisesta amerikkalaisen unelman tavoittelusta, niin tahdottiin osoittaa maan edelleenkin ottavan kaikki vieraat vastaan ja antamalla jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus tavoitella kirkkainta kruunua. Tämä selittäisi myös sen miksi elokuvan lopetus korostaa sitä kuinka Lee viimein pääsi tekemään sitä suurta amerikkalaista elokuvaa, kuinka viimein harhailujen jälkeen löysi oikean kotinsa, voitti demoninsa ja etenkin miksi tässä utopiaan pääsyn yhteydessä piti miehen kuolema mainita vain kuin ohimennen aivastaen ja sekin romanttisen visuaalisuuden sekä runollisen dialogin avustuksella. En siis tarkoita, ettäkö tässä olisi pitänyt lopettaa elokuva näyttämällä Leen hautajaissaattuetta tai jotain, mutta tässä muodossaan Dragon painottaa liikaakin sitä Enter the Dragon-menestystä, hurmoksellista huumaa ja kaiken olevan täydellisyyttä, ilman sanaakaan esimerkiksi keskeytyneestä Game of Deathista, taakse jääneistä tavoitteista ja surusta joka näkyi esimerkiksi kiinankielisellä alueella lähes maata lamaannuttavasti. Joten lopetuksen olisi voinut tehdä myös osoittamalla enemmänkin traagista menetystä, kuin menemällä puputohvelit jalassa vääristyneelle Frank Capran tontille. Toisaalta elokuvan pehmoilevan sentimentaalinen päätös sopii hyvin aiemmin esitettyyn tunnelmaan, jossa sorrutaan toistuvasti hempeilyyn ja raskaimmatkin tunnekohtaukset kuten Linda äidin kauhistuminen sekarotuliitosta ja sen vaikutus perheen väleihin kuitataan pikaisin halein ja pusuin, kun ymmärtääkseni näin ei todellisuudessa käynyt. Tuntuukin, että ohjaaja Rob Cohen on pyrkinyt liialliseen mukavaan lämpöisyyteen ja siksi aina kun on tullut eteen jokin vakavampi aihe käsiteltäväksi, niin se on kyllä otettu esiin koska on ollut pakko, mutta sivuutettu mahdollisimman pikaisesti. Tästä hyvänä esimerkkinä se Leen selän murtuminen (jota ei ilmeisesti oikeasti tapahtunut ja toisin kuin elokuvassa Lee oikeasti voitti käymänsä ottelun), joka otetaan esiin vain sympatiapisteiden vuoksi ja sitten se voidaankin oikeastaan unohtaa toisen vastaavan tilanteen tullessa eteen. Joten oli sitten kyseessä vaimon realistinen näkemys tapahtumista tai ei, niin elokuvana Dragon on aika pinnallisen pehmoista pureskeltavaa. Leestä tehdään liiankin puhtoinen ja ainoa negatiivinen seikka jota hänestä esitetään on elokuvatähteyden myötä tullut hetken kestävä perheensä laiminlyönti, jonka hän tietenkin korjaa asap. Missä on esimerkiksi miehen riittämättömyyden tunne ja sen esiin nostattama taistelutahto ja masennus. Eihän tässä edes puhuta siitä, että Leellä oli vain yksi kives ja vaikka se kuulostaa triviaalilta, niin sellainen oli varmasti etenkin tälläiselle fyysisyydellä täydellisyyteen pyrkineelle miehelle iso asia ja kahden lapsen saanti kuin osoitus vuoren ylittämisestä ja ongelman voittamisesta.

Ymmärrän toki, että koska elokuvan lähtökohtainen näkökulma on tullut vaimon puolelta, niin se keskittyy suurimmalta osalta juuri heidän tapaamiseensa ja suhteeseensa, mutta elokuvana se ei ole kovinkaan paljoa kokonaisen Bruce Leen tarina. Kenties Leen lyhyeksi jääneessä elokuvaurassa ei olisi ollut tarpeeksi koko elokuvan tarpeiksi, tai niin on ainakin luultu vuosien jäädessä vähäisiksi, mutta turhan nopeasti kaikki Green Hornetista Enter the Dragoniin käydään läpi jättäen kokonaisia elokuviakin väliin, mutta ehkä sieltä itseään toistavista minä rakastan sinua, minä rakastan sinua enemmän-kohtaussarjoista olisi voinut jättää pari väliin ja kuvata paremmin miten se Leen suosio kasvoi muualla tehtyjen elokuviensa myötä. En siis odota Leestä kertovan elokuvan olevan toimintateos, mutta esittävän muutakin kuin mitä Dragon tekee. Eihän tässä edes mainita Leen lapsena ja teininä tekemiä elokuvia, vaan annetaan ymmärtää Green Hornetin olleen ensimmäinen kerta kameran edessä. Toinen mitä olisi voitu harkita kahteen otteeseen olivat ne useat tarpeettomat tappelukohtaukset, sillä varsinkin niitä olisi voinut siirtää elokuvien kuvauksiin, kuin tekemälle epäuskottavia tai ainakin tilaa vieviä Bloodsport- ja Kickboxer-juttuja joissa ensin kostetaan tuolle ja sitten tämän sukulainen kostaa takaisin, etc. Ilmeisesti se salaisessa paikassa suoritettu kamppailu omien tovereiden kunnioituksen saamiseksi oli totta, mutta sen jälkimainingit eivät niinkään. 

Tässä on siis joko tyystin sivuutettu joitakin tärkeitä tapahtumia tai sitten niitä on muutettu liikaakin, jolloin elokuvan uskottavuus kärsii. Muutamat asiavirheet olisi voitu vaivatta korjata (esimerkiksi Leen sisarusten määrä) ja useat tappelukohtaukset ovat ymmärrettävästi mukana siksi, että elokuva kertoo Bruce Leestä, mutta niiden asiayhteys olisi voinut olla paremmin suunniteltua. Varsinkin kun osa niistä on niin jälkikäteen tehtyjen ratkaisujen oloisia, että oikein nolotti. Toki on todettava, että tilanne jossa Leen iäkäs työkaveri suuttuu erään tytön tykätessä nuorukaisesta ja se johtaa siihen, että pian ilman syytä kaikki muutkin kollegat ovat valmiita paloittelemaan lihakirveillään Leen on kaikessa hölmöydessään erittäin huvittava, etenkin kun verta syyttä janoavat työverit lopettavat matsin heti kun pomo sanoo, että kaikki takaisin töihin. Mutta tämänkin olisi voinut suosiolla jättää pois ja vaikkapa tehdä tappelua mukaan saadaakseen kohtaus Way of the Dragonin harjoituksista Chuck Norrisin kanssa. Siinä olisi ollut kohtaus joka kuuluu oikeasti tarinaan, eikä olisi silti ollut vain tappelua toiminnan vuoksi.

Vaikka siis moni asia kiusaakin elokuvaa katsoessa, varsinkin jos on edes wikipediasivun verran lukenut Bruce Leestä, niin tokihan Jason Scott Lee suorittaa tarpeettomatkin tappelut sulavasti (satunnainen vaijereiden näkyminen on kyllä hiukan virtausta rikkovaa) ja vaikka mies onkin kenties ainakin kaulansa paksuuden perusteella hieman liian rotevan oloinen Bruce Leeksi, niin ainakin tälläisessä hollywoodhutussa hän on sopivasti paikoillaan. Lee toistaakin ihan kelvollisesti Leen maneereja, jotka tosin siirrettynä elokuvasta ns. todellisuuteen aiheuttavat hetkittäin tahatonta koomisuutta ja tekee siis vähintäänkin sen mitä tarvittiin, eikä täten ainakaan pilaa esikuvaansa.
Heteroseksuaaliset tytöt sekä homoseksuaalit pojat ja mikseivät muutkin varmasti arvostavat vieläpä sitä, että Jason Scott Lee tuntuu olevan ilman paitaa lähes joka tilanteessa, esitellen öljyttyjä rintalihaksiaan ja tehden siten Ren Höekista kateudesta vihreän.

Lauren Holly on varsin hyvä Jason Scott Leen parina, mutta aivan kuten muutkin Dragonissa (myös Jason Scott Lee), niin elokuvan liiallinen hömppämäisyys ei kyllä vaadikaan esiintyjiltä juuri mitään hymyä vaikeampaa ja täten Hollyn esittämä Lindakin jää valitettavan pintapuoliseksi. Duoksi he ovat kuitenkin onnistunut valinta.

Ainakin elokuvassa on onnistuttu sen sokerisen romantiikan toteutuksessa, sillä tunnelma on tarkoitettu onnenkyyneleille, visuaalisesti kuva on lämmin ja Randy Edelmanin musiikki julmetun kaunista.
Kyseessä on siis mukava kevytviihde-elokuva, joka toiminee parhaiten etenkin henkilöille jotka eivät ole erehtyneet perehtymään Bruce Leehen tämän elokuvan traileria pidemmälle. Mistä puheen ollen, vaikka pidänkin kovasti tuosta trailerista niin se antaa yhtä harhauttavan kuvan itse elokuvasta kuin takakannen lajityypitys joka sijoittaa Dragonin toimintaan. Kyllä tämä niistä tappelukohtauksista huolimatta on draamaelokuva.

Pidän siitä kuinka yhdessä vaiheessa Leestä tulee Leen sijaan mieleen Sulu.

Pidän myös erityisesti kohtauksesta jossa The Big Bossin ensi-illassa yleisö on lopputekstien jälkeen aivan turpa rullalla ja jo aikalailla amerikkalaistunut Lee on ymmärtämätön omasta kulttuuristaan ja täten tietämätön juuri sen hiljaisuuden olevan suurin kunnia mitä on annettavissa.

Tähdet: ***
Dragon - Bruce Leen tarina