City of Fear (2000)

Kulttuuritoimittaja Steve (Gary Daniels) vaihtaa käsityöt fistaukseen (ei, ei sillä tavalla) ja matkaa Bulgariaan kirjoittamaan juttua suuren maailmanparannusläpimurron kynnyksellä huojuvasta geenitutkijaystävästään. Perillä ilmenee, että tuo ystävä on murhattu, joten Steve haluaa tietää miksi ja tiedonkeruu tulee suorittaa nyrkein ja kengänpohjin. Kysyi Steve sitten mitä tahansa keneltä tahansa, niin mustelmia on edessä.
Kuka murhasi? = tappelu.
Miksi murhasi? = tappelu.
Paljonko kello on? = tappelu.
Tietenkin paikallisilla viranomaisilla on omat lehmänsä ojassa, kuten myös itämafialla joiden laskuun geenitohtori tehtaili superhuumetta ja mitä salaisuuksia ystävän hauta kätkeekään sisäänsä. No höh, väärän ruumiin tietenkin.

Niin tuttua itäeurooppatoimintaa, että on ihme etteivät Seagal ja Snipes tehneet cameoita. Onneksi sentään Sofia saa olla Sofia eikä Chicago, mutta muuten kyllä ihan sama slaavilaisuuden myyminen jenkkinä on maistettavissa, mikä on kieltämättä samalla tavalla kiusallista kuin esimerkiksi Markus Selinin tuotantojen samankaltainen pyrkimys tehdä härmästä murica. Hitto, jos kerran Van Damme tajuaa olla aina jokin Jacques McCartney, eikä suoraan Bob Roger, niin kun siitä ladatoiminnasta ei millään saada uskottavasti texarcanaa, niin olisivat vain suosiolla edes jotenkin omia itsejään, sillä etenkin nykyään keskieurotoiminnalla on yksi suuri etu verrattuna jenkkiversioihin ja se on se, että näissä lähitaisteluelokuvissa yleensä näytetään kamppailijat. Sama se vaikka koreografia paljastaa kuva kerrallaan katsottaessa (joo, minä teen niin) ohilyönnit ja kumi ei taivu teräkseksi vaikka kuinka maalattaisiin, niin ainakin itse toiminnan näkeminen on suuri plussa niihin hysteerisesti leikattuihin strobovaloin välkkyviin extremelähikuviin. Skrillex! Siispä jalat liikkuvat sujuvasti, draama kouristelee kuin suolattu etana ja yhdessä kohtauksessa pahis uhkailee sankaria salaattikerät käsissään.

Watch out we got a badass over here.

Sitten lopuksi vielä hieman narinaa hinnoittelusta.
Etsiessäni kuvaa tuosta salaattitaistelijasta satuin törmäämään Huuto-netissä myynnissä olleeseen City of Feariin ja luonnollisesti uteliaisuuttani halusin nähdä paljonko sen hintapyyntö oli ollut. Itse maksoin omasta vuokralta poistetusta versiostani tasan yhden euron ja voin rehellisesti sanoa elokuvan olleen hintansa väärti. Kenties kahdenkin euron. Mutta hei ihan tosi, miten joku (jonka nimen poistin kuvasta) kehtaa laittaa tälläistä kamaa myyntiin yli yhdeksällä eurolla, kun hyvä jos koko elokuvan budjettikaan on ollut niin suuri. 

Ja kyseessä on vieläpä myöskin näköjään vuokralta poistettu, eli ilmeisen käytetty versio.
Sanotaan ettei se tyhmä ole joka pyytää, mutta onneksi aina ostajatkaan eivät ole, sillä tuo ei näemmä mennyt kaupaksi.

Sori, mutta olen nyt niin kiukkuinen tuollaisesta, että pistän tähän vielä muutaman muun vielä räikeämmän ikävän esimerkin samaisen myyjän tuotteista (joista muuten yksikään ei ole mennyt kaupaksi).
Tahdon myös huomauttaa etten tunne kyseistä henkilöä tai ole tehnyt koskaan kauppaa hänen kanssaan, enkä täten ole millään mustamaalausmissiolla ja siksipä en myöskään linkitä tai paljasta nimimerkkiä. Kyseessähän voi olla vaikka kuinka mukava tyyppi, jonka ystävyys olisi maailman suurin kunnia, mutta tuollainen ahneus vain saa näkemään punaista.

Ai niin, oma käytetty (ei ex-vuokra) versioni Ragesta löytyi kirpparilta eurolla ja Blue Jean Cop oli marketissa vitosen (ja elokuvana aika hiton cool).

Tähdet: **
City of Fear