King Kongin poika (The Son of Kong, 1933)

Hmm, kun elokuva alkaa ilmoituksella "NRA member U.S. We do our part", niin jotenkin mieleen tulee se Simpsonien vitsi jossa paljastetaan, että sarjan introssa kun Maggie vedetään kaupan skannerin läpi, siellä lukee hinnan sijaan "NRA 4ever".

Carl Denhamista (Robert Armstrong), elokuvantekijästä joka toi tuhoisin seurauksin King Kongin Pääkallosaareltaan New Yorkiin on tullut persona non grata ja haasteita oikeuteen tippuu joka nurkalta. Rahalla voisi korvata ainakin osan tuhoista. Edellyttäen tietenkin, että sitä rahaa on. Jota ei siis tietenkään ole.
Denham pakenee ystävänsä kapteeni Englehornin (Frank Reicher) luokse, joka ehdottaakin suurempaa pakoa meren halki ja niin laiva lähtee jättäen Denhamin murheet taakse. Kun King Kongin aiheuttamat tuhot alkavat tuntumaan kovin kaukaisilta, niiden vakavuus alkaa myös laimentua ja ei niin yllättäen Denham rupeaa pohtimaan mahdollisuutta vierailla Kongin saarella uudemman kerran, sillä ties mitä rahanarvoista sieltä voisi vielä löytyäkään. Se on kuitenkin vain pohdintaa aina siihen saakka kunnes Denham ja Englehorn kohtaavat eräässä satamassa alkoholisoituneen ja skandaalien ryvettämän kapteeni Helströmin (John Marston), joka on vast'ikään kännipäissään aiheuttanut erään entisen sirkustirehtöörin kuoleman ja salatessaan sitä valehtelee Denhamille Pääkallosaarella olleen Kongin ohella myös kätketyn kulta-aarteen. Koska juuri Helström oli aikoinaan myynyt Denhamille kartan joka osoitti Pääkallosaaren sijainnin, katsoo Denham miehen puhuvan totta ja niinpä päätös matkata Helströmin kanssa saarelle varmistuu. Tottakai Helström on petollinen ja rupeaa kääntämään Englehornin laivan miehistöä kapteeniaan vastaan, voidakseen sitten itse napata laivan hallinnan. Sopivasti laivalla paljastuu olevan salamatkustaja, karmean lauluäänen omaava Helene (Helen Mack), nainen jonka todella syvällä piileviä lahjoja Denham ihaili edellisessä satamassa ja joka muuten saattuu olemaan sen Helströmin kuolettaman sirkustirehtöörin tytär.
Helström saakin kapinan aikaiseksi ja Pääkallosaaren luona Denham, Englehorn, Helene ja kokki jota kyllä kutsutaan Charlieksi, mutta joka on elokuvan alkuteksteissä nimetty vain muotoon "the Chinese cook" (Victor Wong) hylätään selviytymään keskenään. Valitettavasti Helström saa huomata, että miehistön joukossa luomansa paha veri kohdistuu myös häneen itseensä ja näin ollen hänet heitetään Denhamin ja kumppaneiden seuraksi.
Mutta saaren alkuasukkaat eivät päästä joukkioa seuraansa, sillä he syyttävät varsin aiheellisesti Denhamia Kongin saariston lapsille aiheuttamista tuhoista ja niinpä matkalaiset saavat soutaa toiseen osaan saarta, joskaan yhtään turvallisempaa paikkaa ei tunnu olevan missään tarjolla.
Heti kohta Denham ja Helene kohtavat lentohiekkaan uponneen, siltä yhdeltä Idols-kilpailijalta näyttävän mini-Kongin, eli King Kongin pojan.
Denham tuntee olevansa velkaa Kongille ja auttaa normaalia isomman, mutta silti Kongiksi pienen gorillan turvaan. Kongin albiinopoika iskee silmää ja tekee taikuritemppuja Denhamin seurueelle, osoittaen haluavansa olla heidän ystävänsä. Sitten tapellaan karhun kanssa aivan kuten Arnold Strong ja loppuosa elokuvasta onkin hassuja musiikillisia animaatiojuoksuja myöten hyvin koomista meininkiä. Kunnes sitten on aika kokea Atlantiksen kohtalo ja miten lammas saadaan ääntelemään kuin lehmä? No heitetään se mereen: "ammuh!"

King Kongin poika on alkupuoleltaan varsin sujuvasti rakennettua draamaa, joka kertoo hyvin ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkiseuraamuksista ja Denhamin syyllisyydestä, mutta heti kun Kongin Andy Dickiltä kuulostava poika tulee kuvioihin muuttuu elokuva enemmän tai vähemmän komediaan turvautuvaksi. Toki sielä jälkipuoliskolla on ihan hauskoja juttuja, kuten se kuinka Kongin poika pudottaa itsensä ja muiden päälle kookospähkinöitä, mutta loppuosan koomisuuden olisi ehkä kannattanut leimata koko elokuvaa, sillä nyt alun tehokkaan syyllisyysdraaman alta tunnutaan vetävän matto pois ja se ei tunnu kovin kivalta. Miltä ei tunnu myöskään elokuvan pikaisesti tehty itsensä uhraus-lopetus, joka tulee niin yllättäen että jos aivastaa väärässä kohdin on elokuva päätynyt jo menuvalikkoon.
Kuitenkin koska tämä elokuva ottaa draaman ohelle silkan komedian, on näyttelijöillä ollut enemmänkin esitettävää ja näin ollen myös Kongin poijalla on huomattavasti enemmän ilmeitä ja eleitä kuin isällään. Mutta vaikka animointi onkin varsin maittavaa stop motionia, niin hitto kun sen gorillan ulkoasussa on tehty samanlainen muutos kuin turteleissa ensimmäisen ja toisen elokuvan välillä, jolloin tummasävyiset ja uskottavankin ilmeikkääät kumipuvut muuttuivat vaaleiksi maksaläikkäisiksi Lelukulman knock offeiksi (ei Spider-man vaan Alien Spider ja ei ei Transformers vaan Robot Changes [jonka kannessa muuten on uudelleenväritetty kuva Transformers-leffasta]). Niinpä Kongin poika näyttää aika hölmön hassulta, joka nyt kuitenkin tavallaan sopii paljon paremmin elokuvan ja hahmon luomaan tunnelmaan, sillä joka kerta kun Kongin poika rapsuttaa päätään voi melkein kuulla Hessu Hopon höhöö-äännähdyksen.

Efekteistä ylipäänsä pitää sanoa se, että vaikka animointi on miellyttävän näköistä ja projisoinnit varsin maittavia, niin kyllä tästä voi mielestään huomata elokuvan pienemmän budjetin ja kireämmän aikataulun koska eri kuvien yhdistelmissä on aika vahvoja sävyeroja, jolloin monet eri tasot näyttävät samalta kuin vanhemmissa kalvoanimaatioissa esiintyneet kohta selvästi katkeavat puunoksat, etc.

Silti vaikka King Kongin poika heittääkin hukkaan alkupuolensa draaman ja loppu tulee kuin oltaisiin hypätty kohtauksia yli, niin kyseessä on esimerkiksi Weissmullerin Tarzaneiden tavoin hyvin miellyttävää kevyttä seikkailua.
Enempäänkin olisi kyllä ollut aineksia.

King Kongin poika löytyy sekä omana julkaisunaan, että kuten tässä tapauksessa tämän King Kong julkaisun (2007) bonuksena:

Tähdet: ***
King Kongin poika