King Kong (1976)

Ostin tuossa tovi sitten alkuperäisen King Kongin soundtrackin ja hiton hyvältähän se kuulostaa.
Levyllä on mukana niin paljon dialogia elokuvasta, että välillä tuntuu kuin kuuntelisi audiokirjaa.
Tulipa siitä sitten halu katsella siihen liittyvä elokuvakin uudemman kerran ja loistava elokuvahan se on vieläkin. Jopa niin loistava, että ihmettelenkin miten saatoin antaa sille kirjoituksessani vaivaiset neljä tähteä viidestä. Hulu mies.
Tuuminpa sitten, että voisin yhtä hyvin katsella perään tämän 1976 tehdyn remaken, josta pidin kovastikin lapsena, mutta pidin silti aika turhana tekeleenä. Parempi kun olisi jos remaket tehtäisiin ns. huonoista, tai edes vähäiselle huomiolle jääneistä elokuvista, jos niitä nyt on ylipäätään pakko tehdä, eikä siis elokuvista jotka eivät ole minkäänlaisen "korjauksen" tarpeessa. Niinpä kakarasta saakka olen pitänyt tätä 70-luvun King Kongia enimmäkseen tarpeettomana tuotoksena, koska pelkkä muodin muuttuminen ja efektiteollisuuden kehittyminen ei ole mielestäni yleensäkään tarpeeksi perusteltu syy tehdä jotain uudestaan, varsinkaan kun noista jälkimmäistä ajatellen alkuperäinen King Kong on vieläkin visuaalisesti ällistyttävän onnistunut ja uudempi versio taas alkoi jo olemaan Tappajahain jälkeen efektien puolesta melkeinpä ihan tavallista, joka tekee siitä nyttemmin liiankin vanhentuneen oloisen visuaalisesti ja kun sitten tarinassakaan ei ole tehty mitään oikeita muutoksia, niin King Kong 1976 on vain tähteiden lämmitystä. Niinpä tälle elokuvalle eräänlaiseksi jatkoksi tehty King Kong elää on enemmän mieleeni, sillä se pelastaa itsensä olemalla niin naurettavan kömpelö, ettei sitä voi ottaa missään vaiheessa vakavasti ja silloin ohitetaan monet 1976-remaken kompastuskivet, kuten asiallisuuden tavoittelu. Kun kuitenkin Peter Jackson vuonna 2005 pukkasi takapuolestaan pihalle oman King Konginsa ja sekään ei tuntunut kuin päivitetyillä efekteillä tehdyltä tarpeettomuudelta, niin yllättäen tämä 1976-versio alkoi tuntumaan paremmalta, sillä jos ei muuta, niin ainakin se erosi alkuperäisestä siirtämällä tarinan nykyaikaan, mitä Jacksonin versio ei siis tehnyt. Tosin myönnettäköön, että nyt kun olen Kong-fiiliksissä, niin mieleni tekee katsoa myös se Jacksonin versio ja taidankin sen jossain vaiheessa ostaa takaisin valikoimiini, vaikka sitten vain Kong-kokoelman täydennykseksi. Lisäksi toivon ajan kulumisen aiheuttavan sen, että ensisilmäyksellä kokemani pettymys laimenee uusintakatselun myötä. Joten on mahdollista etten siinä vaiheessa niinkään enää kiukuttele samalla lailla Jacksonin elokuvalle, mutta toisaalta haluan tavallaan pysyä vihaisena sille, sillä Jackson on ottanut minua päähän heti aloitettuaan tekemään elokuvia jotka kestävän ikuisuuden ja ovat kaikkien kosiskelullaan menettäneet kaiken sen mihin hänen elokuvissaan alunperin ihastui. Perkeleen Hobitti!

No jaa, sitten itse elokuvaan:

Hippistonerilta vaikuttava paleontologi Jack Prescott (Jeff Bridges) hyppää salamatkustajaksi öljy-yhtiön laivaan ja määränpäänä on salainen tuntematon saari keskellä merta. Öljy-yhtiön edustaja Fred Wilson (viiksekäs Charles Grodin) uskoo tuolla ikuisen sumun peittämällä saarella sijaitsevan runsaasti mustaa kultaa, joten matkan tulisi olla rahallisesti hyvinkin kannattava heille jotka sinne ensimmäisinä ulkopuolisina saapuvat. Jack tietenkin oli jotenkin saanut tietoonsa Wilsonin matkasta ja hankkiutui mukaan koska uskoo muinaisiin huhuihin siitä, että tuolla salaperäisellä saarella olisikin öljylammikon sijaan jokin suurensuuri elukka jolla ei ole mitään tekemistä John Goodmanin kanssa. Kun Jack esittäytyy miehistölle, päättelee Wilson miehen olevan kilpailevan öljy-yhtiön vakooja ja aikoo siksi heitättää Jackin meren armoille.
MUTTA!
Juuri kun Jackin tulee kohdata meren kylmä syli, löydetään haaksirikkoutunut malliposeeraukseen itsensä pökerryttänyt näytteli/malli Dwan (Jessica Lange) ja ihastuksesta kuolaavat karvanaamaiset miehet unohtavat Jackin murhaamisen, joten Wilson palkkaakin miehen retken viralliseksi valokuvaajaksi.
Saarelle saavuttaessa huomataan siellä olevan paikallista väestöä, jotka sitten kaappaavat Dwanin... siis hei c'mon, Dwan? Miksei Cynthera, Barbamama taikka Torquemada, jos kerran tälle Huippumalli haussa-nimilinjalle mennään.
No kuitenkin, alkuasukkaat kaappaavat Dwanin antaakseen hänet lahjaksi korkean muurin takana asuvalla jättigorillalle, eli tuttavallisemmin King Kongille. Wilson näkee tässä karvaturrissa mahdollisuuden tienata dinaareja ja niinpä King Kongilta pistetään taju kankaalle ja ruho roudataan New Yorkiin maksavalle yleisölle esiteltäväksi. Tietenkin tässä vaiheessa gorilla on ihastunut barbienukkeensa ja Dwaninkin mielestä karvainen olento joka ei ole Jeff Bridges on ihan ok.
Apina tapetaan.

Barbie-mainintaan palatakseni, eräässä elokuvan kohtauksessa King Kong selvästikin koettaa riisua Jessica Langea ja se muistuttaa siitä kuinka kaikki muut pojat paitsi minä, sillä minä kunnioitan naisia, riisuivat uteliaisuudessan Barbie-nuken, sillä se oli kuitenkin tuolloin alaston nainen.
Okei, tein minäkin niin. Hei, asiat voisivat olla pahemminkin ja sille on nykyään oma nimensäkin: brony.
Brr, se on aika pelottavaa.

On kenties hieman epäreilua verrata tätä alkuperäiseen King Kongiin, sillä sen tekoajan elokuvat olivat hyvin erilaisia tämän version mainostamaan aikaan. Efektiteollisuus ja äänielokuva olivat vielä ensiaskelissaan, vaikka edustivatkin jo King Kongin kohdalla eräänlaista summer blockbuster-tyylistä elokuvaa joka sitten Tappajahain kohdalla muodostui normiksi, joka taas ei tunnetusti aina niin hyvästäkään ole. Mutta koska tosiaan alkuperäisen King Kongin kohdalla monet tämän elokuvan rutiinijutuista olivat vielä yrityksiä erehdyksen kautta, niin sille antaa helpommin anteeksi monia niistä mahdollisista virheistä joiden pitäisi olla jo korjattu tähän mennessä. Siispä jos Fay Wrayn hahmoa piti vain aikansa scream queenina, joitakin efektejä epäuskottavina jopa siirtyessään mielessään tekoaikaan ja esimerkiksi kritisoi tarinan jäämistä efektien jalkoihin, niin King Kong vuosimallia 1976 ei ainakaan tuo parannusta näihin, vaan pikemminkin osaltaan nolaa itsensä hyvinkin suuresti. Jessica Langen hahmo ei ole mitään muuta kuin koriste ja hän esittääkin hahmonsa sellaisena bimbona, että yhtä hyvin roolissa voisi nähdä jonkun Carmen Electran. No, jos ei rooli vaadi muuta kuin heleää pupuppiduu-puhetta, kiljumista ja poseerausta, niin onko se sitten Langen vika? On varmaankin.
Kun gorillaefektien vuoronumero tulee, niin elokuva ei edelleenkään anna tarinan tulla tehosteiden tielle ja koska enää ei, kiitos esimerkiksi edellä mainitun Tappajahain voi antaa anteeksi kokeiluja aivan samalla tavalla kuin alkuperäisessä versiossa, ovat efektit monessakin tilanteessa valitettavan vanhentuneita. Juonellisesti tämä on edelleenkin täysin sama ja matkan motiivin siirtyminen elokuvanteosta öljynetsintään ei muuta askelmerkkejä, sillä muutos on kuin hiustenvärjäyksellä ihmisen muuttaminen omaksi pahaksi klooniksi. Jätetään ne saippuasarjojen harteille.
MUTTA!
Kun ei ota elokuvaa vakavasti, mikä ei siis ole vaikeaa, niin kyllä tämä seikkailuelokuvaksi ihan hauska on. Päälle kaksituntiseksi elokuvaksi tämä ei tosin ole tarpeeksi vauhdikas ja käykin ajoittain hieman tylsäksi, joten tv-leikkauksen kolme tuntia ei ole kovinkaan suositeltava metsästyksen kohde. Ilmeisesti tässä on ollut tarkoitus korostaa alkuperäistä enemmän sitä kaunotar ja hirviö-romanssia, sillä etenkin John Barryn musiikki on useinkin uskomattoman kaunopuheista ja seuraavan kerran kun tarkoituksena on pitää rakkaan kanssa kynttiläillallinen, niin Marvin Gayen sijasta kannattaa ehkäpä laittaa tämän leffan score soimaan. Mutta koska Dwan on blondivitsien sanakirjakuvaus, niin hitot King Kong olisi oikeasti häneen rakastunut. Ihastunut toki nähdessään suloisen Langen kasvot, mutta kuultuaan hänen lol-puhettaan, olisi Kong heittänyt tädin äkkiä bioastiaan. Joten jos vauhdin sijaan tarkoitus tosiaan oli tehdä enemmänkin romanttinen elokuva, niin pieleen meni koska romantiikan toista osapuolta ei vaivauduttu rakentamaan muuksi kuin ontoksi kuoreksi. Jeff Bridgeskin on jätetty pelkäksi kasvottomaksi ja nimettömäksi perussankariksi, että ei hänestä ole pelastamaan romanttisia virityksiä. Siispä sitä haluaakin vain katsella keikkuvaa apinaeläintä ja nähdä lentsikoiden syöksyvät tuliseen kuolemaan, ja silloin seikkailullisuutta olisi tarvittu enemmän, nopeampana ja tiukempana tiivisteenä.

Niin ja eivät ne efektit oikeasti rumia ole, sitä vain huomaa liian helposti milloin on esimerkiksi käytetty taustaprojisointia ja milloin kyseessä on pienoismalli. Jos ei anna liikaa tilaa helpolle kritiikille, niin kyllähän efektit ovat aikansa elokuvalle ihan onnistuneita ja ne kenties pitäisikin nähdä, tai ainakin haluaa nähdä ruusunpunalasien läpi. Samahan se on alkuperäisen Tähtien sodan kanssa jossa heti näki, ettei Luke ole lähelläkään Rancoria, mutta sellaisen ei saisi antaa pilata nautintoa jos muu kokonaisuus toimii. No, sen jättikäärmeen näkeminen King Kongissa tuhoaa kyllä järjellisen ajattelun, mutta sentään naurattaa kovastikin. Ja se kokonaisuuskin on vähän niin ja näin, mutta pehmustetuin mielipiteinkään se ei ainakaan loistelias ole.

Nättiä herkkää musiikkia, söötti Jessica Lange, joitakin makeita maisemakuvia ja muutama hyvä seikkailukohtaus joka vetoaa gorillaan sisälläni, mutta elokuvana ja etenkään uusintaversiona 70-luvun hiusmallit ja muu pääkarvoitus eivät riitä innostamaan niin paljoa, että hyppisin asiakkaiden edessä takomassa rintaani.

Kohtaus jossa Kong etsii Dwania, nappaa käteensä väärän naisen ja viskaa hänet mäkeen kuin karkkipaperin on aivan riemastuttava.

Tähdet: ***
King Kong