King Kong (2005)

Juuri kun pääsin sen 70-luvun King Kongin kohdalla toteamaan, että olisin valmis antamaan uuden mahdollisuuden Peter Jacksonin versiolle, joka ei siis ilmestyessään tuonut tähän mutrusuuhun hymyä, niin eikös vaan kun tänään (12.11.2013) käydessäni hakemassa kirppiksellä jotain lukemista ruokatunnin ajaksi, siellä koreillut juuri tuo Jacksonin elokuva. Samalla muuten tuli ostettu Bullittin spessuversio ja tietenkin Roope-setä luettavaksi.

Hiukan epäonninen kellopelisilmäinen elokuvaohjaaja Carl Denham (Jack Black ) haluaa tehdä elokuvan ja kuvata sen salaperäisellä Pääkallosaarella. Niinpä hän matkustaa sinne mukanaan persoonaton käsikirjoittaja Jack Driscoll (Adrien Brody) ja menestyksestä haaveileva ontommanpuoleinen näyttelijänalku Ann Darrow (Naomi Watts). Niin ja on siellä jotain sopivan kasvottomia merimiehiäkin ja muuta sellaista kivaa.
Kallosaarella huhutaan asuvan jättipeto ja kohta iso gorilla, eli King Kong kaappaa Annin itselleen, joten viedään siitä hyvästä karvamöriläs New Yorkiin ihmisten pällisteltäväksi ja tapetaan pois. On katsokaas lama-aika ja Kongin lihalla ruokitaan monta orpolasta.

Kolme tuntia. Tsiisus!
Siinä on puolitoista liikaa.
Tarina on kuitenkin se sama ja sitä vielä enemmän alkuperäisen version kanssa kuin mitä tuo 1976 tehty oli ja sekin oli oikeastaan aivan sama. Siispä mennään kallosaarelle, karvamöllikkä ihastuu blondiin, karvamöllikkä tuodaan jenkkilään ja ammutaan hengiltä. Lisäaikaa elokuvalle Jackson ostaa tekemällä kaikesta aivan helvetin isoa ja näyttävää, joten sitä on myös tungettava silmille kuin oltaisiin feissari kaupungilla. Niinpä aikakautta esitellään kaikella lamamellakoista varietee-esityksiin ja kieltolain toimivuuteen taikka toimimattomuuteen saakka, ja muutoinkin kaikki mikä 30-luvulle kuuluu tulee näyttää. Tämän lisäksi Jackson tekee saman ajantappotempun kuin on tehnyt sormusten herraan liittyvissä elokuvissaan, eli kävellään ja katsellaan, kiirettä ei ole. Eikä siinä sinänsä mitään, sillä tokihan se on ymmärrettävä, että kun tehdään järjettömän kallista tehoste-elokuvaa, niin halutaan näyttää mitä ollaan saatu aikaan, mutta liika on liikaa ja sen tietää jokainen täytekakun yksinään syönyt. Visuaalisesti elokuva on siis hyvinkin näyttävä ja se on sitä välillä aivan naurettavuuksiin saakka, sillä ainakin minä uskon vähemmälläkin. Mutta toisaalta kun näkee jättiapinan melskaamassa, niin vaikeahan sitä on sillä hetkellä kiukutella.
Siihen ei kuitenkaan tarvita kolmea tuntia. Joten aika on varmaankin käytetty hyvin syventämällä henkilöhahmoja? Bullshit! Carl Denham on saanut ehkä Jack Blackin esittämänä enemmän Ed Woodmaista harhaista itseuskoa ja epäonnisuutta, mutta vaikka kuinka Black pyörittelee silmiään, niin aivan sama torikauppiashahmo on kyseessä. Ann Darrowin rahapulaa ja menestyksen halua ehkä esitellään tarkemmin, eli toisin sanoen neiti tuijottaa nälkäisenä kun muut syövät ravintolassa ruokaa, mutta siinäpä se. No, ainakaan hän ei ole bimbo kuten 70-luvun leffassa. Eikä Adrien Brodyn esittämä Driscoll ole edelleenkään mitään muuta kuin sankari jota tarvitaan koska sankaria tarvitaan, koska taas se on King Kong itse joka elokuvan oikea miespääosa on. Joten vaikka hahmojen dialogia onkin venytetty, mukaan on pistetty enemmän soolokohtauksia, niin niissä ei kerrota yhtään mitään sellaista mitä ei olisi ymmärtänyt ilman erillistä selitystä jo aiemminkin. Välillä tuntuukin kuin katselisi jotain prequelia jossa on katsottu tarpeelliseksi selittää miksi Michael Myers ja Leatherface ovat sellaisia kuin ovat, mutta nehän jo tiedettiin vaikka niitä ei oltu erikseen kerrottukaan. Tietenkin jos nämä kaikki venytykset otettaisiin pois, niin kyseessä olisi vielä enemmän vain nykytekniikalla tehty hiilipaperikopio alkuperäisestä elokuvasta, jota muun muassa siitä versiosta lainatut dialogipätkät vain korostavat. 70-luvun versio sentään sijoittui tekoaikaansa, että edes se oli tavallaan uutta.
Niinpä tämä elokuva on mielestäni hauskaa katseltavaa vasta kun Kong alkaa myllertää, sillä tuolloin en enää välitä aiemman toistosta, vaan antaudun ainakin hetkiseksi pelkkien tehosteiden valtaan ja saatan ihailla sitä ylitsevyöryävää visuaalista karkkia. Tuolloin on aivan sama onko elokuva syvällinen vaiko pinnallinen, uutta taikka vanhaa, sillä Kong vetää dinosaurusta turpaan ja se on hauskaa.

Se juoksukilpailu erään dinosauruspuiston asukkien kanssa vaikuttaa olevan mukana vain koska joku on jossain palaverissa sanonut, että ehkä tähän väliin kannattaa laittaa jokin vauhdikas kohtaus, vaikka se sitten saisikin elokuvan muistuttamaan Gordon Hon tuotoksia.
Niin ja ne kaikki hiton ökkömönkiäiset ja mäkäräiset ovat aivan naurettavan näköisiä. Tosin ne Deep Rising-pötköt ovat hauskoja ja synkemmällä tunnelmalla ne toimisivat kenties jopa kauhistuttavina. Enimmäkseen kuitenkin jättikoppakuoriaiset ja muut olisi voitu jättää pois, sillä edes täytteenä ne eivät ole kiinnostavia ja ovat enimmäkseen lapsellisen näköisiä.
Vaikka voi niin ei se ole silti pakko nyt joka ainoaa aivopierua päästää lopputulokseen saakka. Tätä menoa saamme kuulla Justin Bieberin esittävän Freddie Mercurya tulevassa Queen-elokuvassa.
Lisäksi siinä osuudessa jossa kaikenmaailman duudsonit hyökkäävät ihmisten kimppuun näkee sen miksi ei kannattaisi edes näin kalliissa elokuvassa antautua täysin tietokonetekniikan orjaksi, sillä se tuttu painottomuuden ja muovisuuden tuntu tekee etenkin silloin elokuvasta turhan pelimäisen joka vain vieraannuttaa siitä lähes väkisin kurkkuun työnnetystä todellisen maailman uskottelusta.

King Kong vuosimallia 2005 on tarpeeton remake, sillä vaikka se on ihan hienoa tehostevyörytystä, niin se on kuitenkin vain päivitetyillä efekteillä tehty kopio jossa ei ole mitään uutta. Kyllä tästä versiosta ja etenkin mukana olevista mittavista ekstramateriaaleista voi nähdä kuinka Peter Jackson todellakin rakastaa alkuperäistä King Kongia, joten ehkä hän siksi olikin väärä valinta ohjaamaan tämän elokuvan, koska halusi näemmä vain tuoda vanhan leffan uudelle yleisölle ja siihen ei olisi tarvittu kuin sen vanhan nostaminen esiin hyllystä. Meillä on jo tarpeeksi Marcus Nispeleitä ilman Jacksoniakin.
Mutta kyllä minä tästä osittain pidän ja ainakin enemmän kuin ensikatselulla, sillä nyt en ainakaan enää kasaa sen päälle odotuksia. Jos elokuva ei olisi pitkä kuin nälkävuosi ja saisi siksi sormeilemaan pikakelausta, niin ehkä, mutta siltikin vain ehkä.

Melkeinpä paras syy hankkia tämäkin Kong kokoelmiin on se, että ainakin itse jättigorilla on erinäköinen jokaisessa kolmessa elokuvassa.
Ensimmäisessä elokuvassa Kongilla on sellainen lapsekkaan hämmentynyt ilme (katsokaa Kongien silmiä), toisessa versiossa hän on itkuisen oloinen ja tässä kolmannessa taukoamatta v*ttuuntunut kaikkeen. Jacksonin Kong vetää varmaan itkupotkuraivareita aina kun ei saa tikkaria.

Tähdet: **
King Kong