D-Tox (2002)

FBI-agentti Jake Malloy (Sylvester Stallone) on poliisikuoletuksiin erikoistuneen sarjamurhaajan jahtaamisen ohella aikeissa kosia rakastaan Marya (Dina Meyer), kun aviounelmat keskeytyvät Maryn päätyessä etsityn sarjamurhaajan tuoreimmaksi uhriksi. Sen sijaan, että Jake avioituisi kuolleen naisen kanssa, päättää hän siirtää ajatuksensa alkoholia sisältäviin tuotteisiin ja kohta vieroitushoito odottaa. Paikkana on keskellä ei mitään oleva päihderiippuvaisten viranomaisten hoitoon erikoistunut laitos, jota johtaa entinen alkoholistikyttä Doc (Kris Kristoffersson), joka ei tietenkään oman mennesyytensä vuoksi käsittele kollegoitaan silkkihansikkain. Jake ei luonnollisestikaan ole kahdestaan Docin kanssa, vaan paikalla on muitakin yhtä vastahakoisia miehisiä miehiä joko potilaina taikka hoitajina (mm. Robert Patrick, Stephen Lang, Tom Berenger, etc.) Ryhmä on kuitenkin sopivan pieni.
Lumimyrsky sulkee joukon Freddyn painajaisista napattuun hoitolaitokseen, puhelinlinjat ymmärrettävästi kaatuvat ja pian ilmenee, että joku joukosta on se kyttiä tappava sarjamurhaaja.

Bechdelin testin sokeuttamat voivatkin sitten kiukutella siksikin, että ainoat naiset D-Toxissa ovat selvästikin pistetty mukaan vain jotta saatiin jonkinlainen vähemmistökiintiö täyteen. Tosin jos rehellisiä ollaan, niin aika suuri osa tämän elokuvan ideasta liittyy juuri siihen kliseeseen, että He-manit sortuvat pullonhengen edessä ja joutuvat kohtaamaan tilanteen jossa eivät pärjää (tätä ajatellen mieleen tulee mm. Predator). Tähän ajatukseen ei pitäisi mitään ylimääräistä tunkeakaan mukaan ja tekijöitä voisi melkeinpä jopa syyttää nyhveryydestä kun eivät uskaltaneet pitää roolitusta pelkästään äijänä. 

Siitäkin huolimatta, että D-Tox sijoittuu ajallisesti Sylvester Stallonen tähänastisen uran aallonpohjalle, niin on se silti ihme ettei edes hänen nimensä estänyt elokuvaa pölyttymästä kolmea vuotta hyllyllä. Ei siis liene ihme, että tuon odotuksen jälkeen elokuva julkaistiin toisella nimellä Eye See You ja 55 miljoonan dollarin tekokuluista vain hieman päälle kuusi miljoonaa saatiin rajatulla teatterikierrolla takaisin.
Okei, todennäköisesti elokuva olisi korkeintaan tuottanut juuri ja juuri tuotantokulunsa takaisin jos se olisi saanut paremmat lähtökohdat rahankeruuseen, sillä kyllähän kyseessä on selvästikin aika vailla intohimoa oleva liukuhihnamainen trilleri, mutta c'mon hei, olisivat edes koettaneet minimoida kuluja. Nytkin tuntuu, että nimen muuntamisella D-Toxista Eye See Youksi ollaan pyritty harhauttavasti ratsastaa My Little Eyen sleeperhittimaineella. Hei, ei se nyt niin kaukaa haettua ole, sillä olihan My Little Eye kuitenkin yksi vuoden 2002 puhutuimmista elokuvista. Vaikka sitäkin ehkä hieman ylihypetetysti.
Ikävintä D-Toxin kohtalossa kenties on kuitenkin se, että vaikka kyseessä on miljoonaan kertaan tehty 10 Pientä neeripoikaa-tarina ja sellaiseksi tämä ei tuo peliin yhtään uutuuttaan hohtavaa nappulaa, niin kyseessä ei kuitenkaan ole niin huono elokuva, ettäkö se olisi ansainnut osakseen niin ylenpalttista syrjimistä mitä se sitten sai. Kyseeessä on kyllä tyypillinen kuka on murhaaja-trilleri joka sijoittuu rajatulle alueelle, mutta pelkästään näyttelijäjoukkonsa ansiosta sen katsoo varsin mielellään, sillä Tom Berenger, Stephen Lang ja muut jaksavat kuitenkin kantaa tavanomaisuutta pelkällä läsnäolollaan. Vaika tosin monen heistä rooli on aika mitäänsanomattoman ohikulkeva.
Varmaa kuitenkin on, että vaikka tämänkin elokuvan katsoo ehkä vain koska on Stallonen fani, niin jokainen D-Toxin katsoja on varmasti nähnyt huonompiakin saman teeman elokuvia. Valitettavasti sama pätee siihen, että kaikki ovat nähneet myös parempiakin. Mutta tämänhän onkin ohjannut Jim Gillespie, joka onneksi ei ole tehnyt pitkää elokuvaa sitten vuoden 2005, mutta silti siellä filmografiassa on ilmaa pilaamassa vuoden 1997 Tiedän mitä teit viime kesänä. Hyi yök!

Siispä aika tavanomaista kissa ja hiiri-leikkiä, mutta tehdasmainen miljöö keskellä pimeää ei-mitään ja vieläpä lumen saartamana tuo mukaan jonkinlaista Hohtomaista/The Thingmäistä kauhusynkkyyttä joka sopii hyvin tuttuun tarinaan. Vaikka tapahtumapaikkaa olisi ehdottomasti voinut hyödyntään parempanakin sokkelopainajaisena kuin millaisena se lopulta esitetään.
Stallone on ihan hyvä elokuvan sankarina, vaikka alkoholismiosuus onkin korkeintaan yhtä toimivaa kuin Schwarzeneggerilla End of Daysissa, mutta paljon uskottavampi Italian stallion on tässä kuin sanotaan vaikkapa Drivenissä, Angelon kostossa ja/tai vaikkapa Get Carterissa. Tässä kuitenkin tulee se ongelma, että tahdon nähdä elokuvan parempana koska pidän esimerkiksi monesta mukana olevasta näyttelijästä, mutta silti tiedän ettei tämä ole kovinkaan onnistunut lajityyppinsä esimerkki. Se vain on, mutta ei muuta.

D-Tox on kyllä suuresti pomputtelun uhri, mutta koska se ei oikeasti tuo mitään uutta mukanaan, niin suurempaa anteeksiantoa ei sille voi tuottajien käsittelystä huolimatta antaa. Ja lopun Cliffhanger-heitto on vain nolo.

Nyt kun mainitsin nuo elokuvat Hohto ja The Thing, niin Alien ja Alien 3 tulevat myös elokuvaa katsellessa mieleen. Alieneista varsinkin se kolmas osa tulee mieleen jo siksikin, että Charles S. Dutton on mukana D-Toxissa, mutta muutoinkin tämä suljettu karu hoitolaitos tuo mieleen kolmannen Alienin vastaavanlaisen vankilan. Sekin elokuva kärsi tuottajien käsittelyssä, mutta Highlander kakkosen tavoin ainakin sen tuotanto-ongelmissa on paljonkin kiinnostavaa asiaa, kun D-Toxissa ei oikeastaan muuta kuitenkaan ole kuin, että se nyt vaihtoi nimensä. Melkein olisin toivonut, että D-Toxin teossa olisi ollut suurempiakin ongelmia, sillä se olisi voinut tuoda mukanaan ainakin kiehtovampaa sivukeskustelua. Mikset Sly voinut vaikka syödä sikiöitä kuvauspaikalla tai jotain.

Tähdet: **
D-Tox