I, Robot (2004)

Vuonna 2035 ihmisen kaltaiset robotit ovat niin yleisiä, että ne tekevät suurinpiirtein kaikki työt ostoskassien kantamisesta koirien kakattamiseen. Tämä ei tietenkään ole johtanut mihinkään ihmisten joukkotyöttömyyteen, tms., vaaan kaikki on kaikilla hyvin. Kunnes tietenkin sitten eräänä päivänä tunnettu robotteja kehittelevä insinöörinero Alfred Lanning (James Cromwell) tekee näyttävän itsemurhan turvalasin läpi jalkakäytävälle.
Tapausta tutkimaan saapuu robotteja vihaava modernia maailmaa inhoava kyttä Del Spooner (Will Smith), joka nopeasti tulee siihen tulokseen, että itsemurha on vailla yhdyssanan ensimmäistä osaa ja syyllinen on robotti, joka nimetään Sonnyksi (Alan Tudyk). Kukaan ei tietenkään ole uskoa Spooneria sillä mies on tunnettu robottien vastustaja, ollen täten selvästi puolueellinen kannanotoissaan ja robottien on mahdotonta ohjelmointinsa vuoksi vahingoittaa ihmistä missään tilanteessa. Sinnikäs poliisimme ei kuitenkaan suostu jättämään tutkimusta sikseen ja saa pian huomata, että robotit ympäsi kaupunkia janoavat hänen vertaan. Arvatkaa vaan onko juuri uusia robottimalleja julkaisemassa oleva bisnespohatta Lawrence Robertson (Bruce Greenwood) kiukkuinen Spoonerin toimista.
On mekaanisen vallankumouksen aika ja ihmiskunnan on syytä lopettaa olemassaolonsa.
Kaikki palaa Hal9000:n lähteille.
Bridget Moynahan on elokuvan romantiikan kohde.

Kun elokuvalla on nimenä I, Robot, niin tieteiskirjallisuuden ystäville tulee tietenkin Isaac Asimovin nimi mieleen, mutta huomautettakoon tämän olevan vain "suggested by Isaac Asimov's book" ja näin ollen I, Robot on vain nimi joka otettu käyttöön. I, Robot olikin saanut alkunsa aivan muuna  kuin Asimov-elokuvana, vaikka kolme sääntöä onkin otettu mukaan. Niinpä Asimovia elokuvan muodossa kaipaavat ovat lähempänä kirjailijaa katsoessaan Robin Williamsin tähdittämää Robotin elämää. Ei kun ihan oikeasti.
Tämä kirjailijaan liittyvän lenkin heikkous ei kuitenkaan haittaa kuin vain silloin, jos nimen perusteella lähtee katsomaan suoraa kirjasta elokuvaan käännöstä, sillä kyseessä on enemmänkin tutun viihdyttävää Will Smith-blockbusterelokuvaa ja tällöin ajatukset varmaan kuitenkin ovat enemmänkin Hancockin tyylisissä elokuvissa. Tarkoituksena, että stara on etusijalla, muut perässä.

Tavanomaiseen ns. Will Smith-kesämegaleffaan verrattuna I, Robot on hiukan sykkäilmeisempi tähden itsensä osalta, sillä Smithin tyypillinen leikkimielisyys on poissa ja sellainen I Am Legend-murheellisuus varjostaa miehen kasvoja. Mikä taas on sinänsä hauskaa, että verrattuna ohjaaja Alex Proyasin edelliseen tieteiselokuvaan Dark Cityyn (kuten myös edelleen varmasti miehen tunnetuimpaan elokuvaan The Crow) I, Robot on värikäs, valoisa ja vaikuttaa olevan täyteen pakattu tuotemainontaa. Joten Proyasin elokuva edustaa ensisilmäyksellä utopiaa, jossa Smith on kritiikin ääni paljastamassa mahdollista dystopiaa.

Ilmestyessään I, Robot oli minulle kova pettymys, sillä se vaikutti silmissäni siltä kuin Proyas olisi mennyt myymään itsensä Hollywoodin rosvoparoneille ja aiempien elokuvien (Garage Daysia on vaikea lukea mukaan muuna kuin henkilökohtaisena päiväkirjamerkintänä) vaihtoehtoisuus oli korvattu kaikella mikä olisi mahdollisimman isoa, kiiltävää ja nimekästä. Jos tietenkin olisin tuolloin tiennyt Proyasin seuraavan elokuvan olevan Tieto, niin olisin lykännyt pettymystäni siihen saakka, sillä se elokuva on kiehtovasta ideastaan huolimatta sellaista nöyristelevää kakkia, että uskoni Proyasiin oli aikalailla menetetty. Siispä hieman huvittavasti tämä I, Robotin uusintakatslu hieman palauttaa sitä uskoa ohjaajaansa.

I, Robot näyttää pirun nätiltä. Futuristinen maailma on yksityiskohtainen ja niin hemmetin kromattu, että sitä tarvitsee melkein aurinkolaseja kun elokuvaa katselee. Välillä elokuvan yksityiskohtien harkinta on jopa ajautunut häiritseväksi, sillä sitä rupeaa miettimään, että kun Smithin hahmo edustaa sitä old schoolia ja ei näin ollen esimerkiksi pukeudu hallitsevien normien mukaisesti, niin miksi hänen nahkavaatetuksena on niin pirun tahratonta ja kuin vasta tärkättyä. Se hieman riitelee tarkoituksen kanssa. Lisäksi minua vaivaa suuresti se ihme pipo jota Smith käyttää. Miksi se on koko ajan toisen korvan päällä?
Kahvilakohtauksessa se peitetty korva vaihtuu, joka taas vaikuttaa kuvausvirheeltä.
Joten tuntuu siltä kuin Smithin hahmosta olisi vastannut jokin kalliisti palkattu stailaava pr-joukko, joka sitten olisi siloitellut pois kaikki ne särmät joita hahmon muka tulisi esittää.
Smithin esittämä robottivastainen hahmo joka on kokenut menetyksen onkin elokuvan vähiten lihallistettuja hahmoja, kun Sonny-androidiin on selvästi uhrattu enemmänkin aikaa ja hän esittääkin enemmän perustellun oloisia tunnetiloja kuin Smithin kulunut sänkikyttä. Hitto, jopa se James Cromwell-hologrammi on ihmismäisempi kuin Smith. Enkä minä nyt sano, että Smith olisi huono, sillä hän vetää actionstarailunsa sopivan rutiinomaisesti, mutta silti nimenomaan rutiininomaisesti.
Koska elokuvan robotteihin on selvästi uhrattu eniten aikaa ja vaivaa, niin heidän ihmismäisyytensä ansiosta I, Robot kuitenkin nousee normaalia efektimyllytystä mielenkiintoisemmaksi. Joten jos vertailukohtana pidetään vaikkapa jotain G.I. Joe-elokuvia, niin kyllähän pelkästään Sonnyn ansiosta I, Robot vaikuttaa inhimillisemmältä. Sonny kuitenkin oppii ja kasvaa elokuvan aikana, mitä moni vastaavien elokuvien hahmoista ei yleensä tee, kuin korkeintaan sen Smithinkin hahmon kokeman jep, olin väärässä verran.

Se mistä pidän todella paljon I, Robotissa on se miten arkipäiväisinä robotit ovat siinä esitetty ja niiden liikkuessa kaupungilla kukaan ei noteeraa niitä millään tavoin. Ne tuntuvat yhtä luonnolliselta kuin liikennemerkit katukuvassa. Tällöin se loppupuolen valitettavan lyhyeksi jäänyt kansannousukin on vaikuttavampi kuin ensialkuun olettaisi.

I, Robot on siis tyylikkään näköinen ja vauhdikas tieteistoimintaelokuva jossa niin sanotut elottomat laitteet ovat saaneet sielun, kun ihmiset ovat jääneet suurelta osin ontomman oloisiksi ja kun elokuva tuntuu kelvollsiesti taiteilevan onnistuneissakin yrityksissä olla pohdiskeleva, kuten myöskin hölmöhkössä toiminnassa, niin kyseessä on tuotos josta on helppo nauttia suurestikin, mutta silti se tuntuu karisevan turhan nopeasti pois ajatuksista.

Hauskaa on se, että Sonnysta tulee minulle koko ajan mieleen David Hyde Pierce.

Pidän tuossa robottilookissa tuosta läpikuultavuudesta. Okei, pätee se myös David Hyde Pierceen.

Siitä hölmöstä toiminnasta on sanottava se, että kohtaus jossa Smith on Cromwellin talossa ja purkurobotti rupeaa tuhoamaan sitä miehen vielä ollessa sisällä, niin se on jotenkin liian Roland Emmerichmäinen kohtaus. Sitä vain siksi, että kohtaus on toteutettu siten kuin robotti tietoisesti jahtaisi Smithia ja hän joutuu hyppimään kuin tasoloikkapelissä, kun robottilakien mukaisesti parempi idea olisi ollut se, että purkurobotti olisi ollut täysin tietämätön sisällä olevasta ihmisestä ja ei näin ollen systemaattisesti jahtaisi uhria kuin Arnold Schwarzenegger.
Lisäksi kaikki moottoripyörähypyt ja muut ovat vain turhaa efektimaakareiden leveilyä.

Niin ja eipä paljoa tarvitsisi muuttaa, suunnilleen vain robotit ihmisklooneihin ja tämä olisi 6. Päivä. 

Tähdet: ***
I, Robot