Ben (Seann William Scott) pyörittää yöklubia ja on järjestämässä kovaääniset ravet jolla on tarkoitus peittää kellarista tulevat äänet, siellä kun porataan seinään aukkoa koska Ben junailee samanaikaisesti varkautta naapuriin. Tarkoitus olisi nyysiä eräs patsas velanmaksuksi rikollispomo Gregorylle (Lou Diamond Phillips), mutta todellisuudessa Benin suunnitelmiin lukeutuu jotain aivan muuta. Lisää keitokseen sekalainen joukko häiriöitekijöitä kuten innokas pikaruokalähetti, aasialaisgangsterit, tottelematon dj, reivaajiksi soluttautuneet viranomaiset ja tanssimusiikkia niin eiköhän siitä ihan hyvä ilta sukeudu. Paitsi jos se tanssimusiikki on E-Typea. Silloin ei kenelläkään ole kivaa.
Takakannessa on maininta Seann William Scottin kohdalla, että hän on "yksi Hollywoodin uusista, nousevista kyvyistä..." ja olen tainnut mainita tästä jo jonkun aikaisemmankin Scottin elokuvan kohdalla (jep, Bulletproof Monkin), että hänestä koetettiin kovasti leipoa uutta suurta tähteä juuri suunnilleen tässä vaiheessa uraansa, mutta ettei muutamasta hittihausta huolimatta kipinä iskenyt tulta ja Chris Evansin sijaan hänestä tuli Hayden Christensen. Tätä kuluvaa päivää ajatellen en itse asiassa edes muista missä olisin Scottin viimeksi nähnyt, mutta äkkivilkaisu filmografiaan kertoo että jos sieltä karsitaan pois ääninäyttelyt ja paluu Stifleriksi (joka kuitenkin oli hänen alkuperäinen läpimurtonsa), ei siellä nyt aikamoiseen toviin ole hirveän huomattavia teoksia ollut. Goon-jääkiekkokomediat lienevät ne suurimmat hänet itsensä huomioiden ja ainakin mies näyttää tehneen varsin säännöllisesti töitä, että se on enemmänkin vain profiili joka on himmennyt. Ei niin ettäkö oikeasti odottaisin näkeväni Scottin isoissa tuotannoissa koska mikään fani en todellakaan ole, mutta koska pidän häntä aivan samanlaisena kuin vaikkapa edellä mainitut Evans ja Christensen, on mielenkiintoista pohtia miksi joku heistä mutta ei joku toinen.
Tämä Stark Raving Mad ei mikään ison budjetin leffa ollut ja Scottin ohella tunnetuin nimi on Lou Diamond Phillips, joten tämän elokuvan suurin huomioarvo lienee ollut siinä, että se on A Band Apartin tuottama ja se taas tuo peliin nimen Quentin Tarantino. Ja vaikka Tarantino onkin ollut vain nimi firman papereissa, on hänen henkeään selvästi haettu varsinkin hahmojen tavassa esittää dialogia ja siinä mitä siinä tekstissä on luettavana. Jo elokuvan aloittava Scottin liikkeessä kameralle pitämä monologi Buffalo Billista ja hänen kohtalostaan on juuri sitä popkulttuuribullshittausta joka Tarantinoon ehkä edelleenkin yhdistetään ja kenties asiaan vaikuttaa nahkatakki sekä saniteettitilat, mutta tilanne tuo mieleen Tim Rothin kertomassa hetkestä kun meni kamalastin kanssa vessaan ja paikalla oli tullihenkilökuntaa. Elokuvassa on muitakin vastaavia ns. tarantinomaisia hetkiä (juonesta irrallista puhetta grungemusiikista, kissoista ja muusta sellaisesta joka ei äkkiseltään tunnu vievän mihinkään, mutta kuitenkin elävöittää tilanteita), että mielleyhtymiltä ei voi täysin välttyä. Joskin huomioarvoista on se kuinka kyseessä on pikemminkin jonkinlainen post Tarantino eli epileptinen leikkaus, kuvaleikittely ja modernimman musiikin käyttö tuokin mieleen Guy Ritchien, jonka ensimmäiset ohjaustyöt Puutaheinää ja Snatch saivat aikaiseksi vertailuja Tarantinosta speedia nauttineena. Näin ollen voinkin suht' suopein mielin suositella tätä Ritchien elokuvista pitäville, joskin ehkä hieman vähemmillä lahjoilla tehtynä.
Vaikka Stark Raving Madin kohdalla kenties olikin laskelmoidusti haettu jonkin Snatchin herättämää yleisöä ja se maksoi vaivaiset viisi miljoonaa dollaria, ei siitä kuitenkaan menestysilmiötä tullut kun se toi takaisin vain 50 tuhatta ja ajautui unohduksiin, saaden huomiota vain tämän blogin kaltaisissa jälkijättöisissä postauksissa. En minä oikein uskokaan, että tästä mitään kaupallista hittiä olisi tullutkaan eikä edes kulttiklassikkoa, riippumatta esimerkiksi julkaisuajankohdasta, mutta kyllä se olisi ihan hyvin saattanut kuolettaa kulunsa koska varsin kelvollinen elokuva on kyseessä. Siispä ihan mainiota bullshittausta, perushyvä kilpailu kelloa vastaan-tarina ja näyttelijät tekevät vähintään ok-tason työtä, että vaikk'ei erityisen muistettavasta elokuvasta olekaan kyse niin onnistuneesta ajantaposta kuitenkin.
Vai että täältä Michael Mann nappasi Tom Cruisen lookin Collateraliin:
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti