Ennen kuin kerron yhtään enempää elokuvan juonesta, niin heti alussa on kohtaus missä rikollisporukan raskaana olemista teeskelevän naisen vatsakumpu paljastuukin piiloutuneeksi kanssarikolliseksi, joka täten on vaatteiden alla roikkunut kääpiö (Verne Troyer). Hei, sen jälkeen kyseinen kääpiö menee piiloon vessanpönttöön. Antakaa tämän upota tajuntaanne ja koettakaa sen jälkeen ottaa elokuvan loppuosa vakavissanne. Tässä vaiheessa aikaa on kulunut juuri ja juuri puolitoista minuuttia.
Tämä edellinen osuus liittyy mestarivaras Taylorin (Christian Slater) ryöstösuunnitelmaan, joka muuten menee heti käsille ja hän päätyy vankilaan, että ehkäpä se mestarivaras on vain kunniatitteli.
Vapauduttuaan Taylor pyrkii seesteisempään, kunnialliseen elämään, onhan sitä huolehdittava tyttöystävä Paigesta (Sara Downing) ja tyttärestä Meganista (Holliston Coleman) jotka jäivät hetkeksi vaille isän ja miehen mallia. Työpaikka ambulanssikuskinakin oli jo odottamassa, joten tarjolla on ihan hyvä uuden elämän alku. Tottakai kaikki tietävät, että tällaisessa tarinassa on selvää se kuinka ex-rikollinen ei ihan noin vain siirry laillisille poluille. Siispä Taylor sattuu chillailemaan vedenlyöntitoimistolla juuri kun se keikataan ja yhden rikollisen loukkaannuttua hän hoitotyöntekijänä päätyy auttamaan tuota henkilöä ja kohta ajetaankin ambulanssilla toisaalle osoittamaan, että tämä kaikki olikin Taylorin junailema ryöstö. Se mikä ei tullut otetuksi suunnitelmassa huomioon on se, että he ryöstivät FBI:n valvoman paikan ja rahat ovat siten merkittyjä. Nyt on siis mietittävä miten tästä eteenpäin kun rahanpesuongelman ohella on välteltävä eksentristä ja tietenkin korruptoitunutta FBI:n Cornellia (Val Kilmer), selviteltävä juoneen oleellisesti mukaan kuuluvia ryhmän keskinäisiä epäluuloja ja tottakai mukaan astuvat kaikenlaiset petokset, venäläisgangsterit ja appelsiineja myyvä meksikolaissiirtolainen. Ay, dios mío.
Kuten elokuvan aloitus osoittaa on tässä tietoista huumoria mukana, mutta aivan niin koominen se ei kuitenkaan ole kuin alkuminuuttien perusteella voisi luulla vaan kyllä yritystä on ollut tehdä rikoselokuvaa jossa huumori on tekemässä henkilöistä samaistettavia, ei naurunalaisia. Hahmot ovat tietenkin enemmän taikka vähemmän ns. erikoisia ja olen esimerkiksi varma, että Val Kilmer on esittänyt jo liiankin usein FBI-agenttia joka vaikuttaa olevan hieman tärähtänyt, uppoutuen oopperan suloihin kuin tavarankantajat juoksuhiekkaan Johnny Weissmullerin Tarzaneissa.
Elokuva kallistuu loppua kohden vakavampaan suuntaan, mikä on mielestäni hyvästä sille koska ajoittain tuntui siltä kuin oltaisiin turhan väkisin yritetty olla hauskempia ja erikoisempia kuin on ollut ensinnäkään tarvetta ja toisekseen jollaiseen olisi ylipäätään kykyäkään. Tähän sitten yhdistetään väkivaltaista toimintaa ja letkeitä musiikkikappaleita, joten hetkittäin tulee myös mieleen halun olla tarantinoesque, mutta esimerkiksi oikeaoppinen bullshittausdialogi uupuu. Esikuvat eivät ole huonoja ja mukana on esiintyjiä joilla on joko jo kokemusta sopivista elokuvista taikka jotka voisivat sellaisiin istua, jolloin esimerkiksi kohtaukset joissa Slater ja Kilmer keskustelevat antavat viitteitä siitä mitä olisi saattanut olla. Yritystä ja ideoita tuntuu siis olleen, mutta keskittymiskyky hyödyntää niitä on jäänyt hieman puolitiehen ja siten esimerkiksi kaikenmaailman luulitko tosiaan, että luotan sinuun-käänteet muuntuvat rasittaviksi umpikujiksi. Olen kuitenkin kakampiakin lajityypin esiintymiä nähnyt, että kyllä tämän paremman puutteessa katsoo, mutta kyllä sitä kuitenkin toivoo että jos halutaan toisintaa taikka lainata vaikka pelkän hengen suhteessa jotain mistä on digannut, niin ei otettaisi vain jotain punch linea, tms. joka on ollut hauska ja kuviteltu koko elokuvan koostuvan vain siitä.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti