Vallankaappauksen seurauksena korealaiset elävät uuden julman hallitsijan alaisina ja elo on odotetusti pelon ja muun mukavan täyttämää. Ei siis tule yllätyksenä, että oppositio haluaa muutosta ja kuninkaaseen kohdistuukin salamurhayrityksiä joita henkivartijakenraali Yoon Gyu-yup (Cho Jae-hyun) täydellisellä onnistumisprosentilla estää, saaden suojelevan hyväntekijän sijaan kyseenalaista mainetta sekä liikanimen "teurastaja" ollessaan liiankin tehokas työssään, jonka suhteen moni toivoo epäonnistumista jos se kerran samalla lopettaisi myös kansalaisten oloa kurjistavan tyrannian. Poliittinen virka onkin tässä vaiheessa kausiltaan lyhytkestoista, sillä jos kuningas ei saa miekkaa vatsaansa sen saavat kaikki muut korkeimmissa päättävissä asemissa olevat. Gyu-yup saakin tehtäväkseen koettaa pitää loput ministerit sun muut elossa ja etsiä käsiinsä salaperäiset murhaajat jotka systemaattisesti muuttavat poliittista tasapainoa. Erään salamurhan yhteydessä Gyu-yupille kehkeytyykin mahdollisuus estää toista tappajista jatkamasta valitsemallaan uralla, mutta jokin mielessä heräävä kuitenkin estää Gyu-yupia ja menneisyys siellä alkaakin nostamaan päätään: tappaja kun paljastuu Choi Ji-hwaniksi (Choi Min-soo) joka on Gyu-yupin entinen, kuolleeksi oletettu ystävä ja taistelutoveri. Tuleekin siis ongelmia kun Gyu-yupin pitäisi pysäyttää Ji-hwan eikä jälkimmäinen tietenkään aio siihen suostua, mutta kumman tahtotilaa vanha ystävyys enemmän horjuttaam kumman elämäntilanne on ajautunut väärään suuntaan ja ymmärtääkö jompikumpi sen ennen kuin on liian myöhäistä.
Niin ja aikaisemmin puhuin murhaajista enkä murhaajasta ja tottahan toki siellä on Ji-hwanin apuna hänen mielitiettynsä, ninjaneito Kim Shi-young (Kim Bo-kyung) joka kyllä suorittaa tehtävänsä kunnialla, mutta ollaanpa rehellisiä, Shi-young on enimmäkseen mukana painottaakseen katsojalle jotta Ji-hwan on kaveruksista hän joka on oikealla puolella ja tuodakseen sekä Gyu-yupin että Ji-hwanin historiaan lukeutuvana tuttuna lisäjännitteitä kaverien välillä. Se tapahtuu edellisen suhteen siten, että koska Ji-hwan tappaa eleettömästi ihmisiä vaikuttaa hän aivan yhtä raakalaismaiselta kuin Gyu-yup, mutta jos Ji-hwan voi olla myös jonkinlaisessa romanttisessa suhteessa toisen ihmisen kanssa ei hän voi myöskään ollaa täysin sydämetön, ja tämä on yksinkertainen sekä nopea tapa kallistaa katsojan sympatiat. Sama tosin olisi onnistunut ilmankin Shi-youngia ettei hän siltä osin ole välttämättömyys, mutta toisaalta ei missään vaiheessa nouse rasitteeksikaan ja koska tosiaan tekee mitä pitääkin tehdä niin on nainen paikoillaan. Huomautettakoon ettei kyseessä kuitenkaan ole mikään nainen on koristeena- taikka emme osaa kirjoittaa naisrooleja-tilanne sillä kaikki muutkin hahmot ovat merkityksiltään vähäisiä kaveriduon rinnalla ja se korostuu varsinkin takautumissa joissa on enemmänkin Brokeback Mountain-fiilistä kuin ehkä olisi tarkoitus olla. Bromance on sen verran vahvana, että melkein uskoisinkin jotta Sword in the Moonin historialliseen nykyhetkeen sekä kavereiden kohtaamiseen vaikuttaisi jo esitettyä syvemmin jos romanssi olisi ollutkin Gyu-yupin ja Ji-hwanin kesken. Siten siis Shi-young tuntuu olevan osittain tarpeeton koska hänen suhteensa molempiin miehiin jää sivuseikaksi kun on miesten vuoro tanssia keskenään. Eikä Shi-youngia tarvita edes vihjailemaankaan Ji-hwanin olevan oikealla asialla tai jotenkin "hyvä ihminen" kun niin sekä hänen että myös Gyu-yupin näytetään olevan samanlaisia hyvässä kuin pahassakin, ettei siinä tarvita muuta kuin katsella mitä he tekevät.
Runollinen, poliittisesti latautunut kertomus kostajasta joka tappaa fasismiin maansa ajaneita johtajia tuo alkupuolellaan hieman mieleen Alan Mooren V niin kuin verikoston, mutta se johtuu aika pitkälle vain edellä mainituista seikoista sillä vaikka tässäkin tapauksessa menneisyyden teot nousevat uudelleen pintaan on painotus poliittisen saarnaamisen sijaan ystävyyssuhteissa ja lojaalisuudessa joka vaikeuttaa kavereiden erkaantumisen vuoksi kehittynyttä erilaista elämänkatsomusta. Eli aika nopeasti vertailevat mielikuvat siirtyvät aivan toisenlaisiin teoksiin ja kuten jo aiemmin osoitin niin elokuva olisi saattanut olla vahvampi jos kaverusten välejä vaikeuttamaan olisi lisätty keskinäinen rakkaussuhde, koska nyt pelkäksi kaverillisuudeksi kyseessä on kuitenkin sen verran kiihkeä loimu, että se saa uskomaan jotta homoseksuaalisuus olisi ainakin käynyt tekijöiden mielessä. Erinomaisesti Sword in the Moon toimii tässäkin muodossa ettei tuo ehdotukseni todellakaan ole mitenkään pakollinen sisällön suhteen, mutta joinakin hetkinä se kaivautuu pinnalle aika näkyvästi ja sen avulla olisi voitu karsia ylimääräisiä hahmoja pois ja keskittyä tarkemmin olennaisiin.
Joskin mainittakoon vielä se, että jos edelleen haluaa etsiä sitä V niin kuin verikostoa voi sitä bongata myös loppupuolelta Ji-hwanin monologista jossa hän kertoo kuinka janoaa kostoa käytännössä koska on vihainen siitä mitä hänelle tehtiin ja millainen hänestä sen seurauksena tuli. Siinä tosin hieman romuttuu se halu vapauttaa maa fasismilta.
Erinomaisesti näytelty ja sävy on sen verran lohduton, että tuntuu siltä kuin opetuksena olisi ettei maailmassa kenellekään käy lopulta kovinkaan hyvin, mutta melankolian määrästä huolimatta ei kyse ole mistään itkuvirrestä joka väsyttäisi katsojansa. Kansien kehut supermakeista taistelukohtauksista kannattaa kuitenkin unohtaa sillä vaikka ovatkin varsin onnistuneesti toteutettuja (joskin kärsivät hidastusten ylenpalttisesta käytöstä) ovat ne enemmänkin Kummisedistäkin tuttua raadollisuutta jossa sattuu niin maan perkeleesti, eikä siten siis mitään juoksujalkaa pitkin oksaa ja lentosuukkoja vaappuvin miekoin. Enemmänkin nähtävänä on poliittinen salamurhatrilleri vahvoilla ihmissuhde- ja maailmankatsomuspainotuksilla.
Esitetty myös nimellä Raikas tuuli ja kirkas kuu, mikä on varsin mukavan runollinen nimi, mutta mistäköhän se suomennos on keksitty. Ei ainakaan elokuvan korealaisesta tittelistä. Enkä itse edes ollut ennen tätä päivää kyseiseen suomennokseen törmännyt vaikka sille nimelle Sword in the Moonin suomenkielinen Wikipediasivukin on perustettu, että kaipa sillä on jonkinlainen selitys ja onhan se kiva kuinka tällä edes on suomalainenkin käännösnimi eikä vain englanninkielinen. Mitä en aina jaksa ymmärtää, että miksi elokuva joka ei ole englanninkielinen levitetään kuitenkin siten suomessakin eikä kotimaisella käännöksellä. Toki ymmärrän sen, että jos suomidvd:n kannessa olisi lukenut Cheongpung myeongwol niin se ei vahvasti englanninkieleen painottuvan kulttuurimme vuoksi olisi yhtä myyvä, mutta oikeampi tai sopivampi se varmastikin olisi kuin jättää kotokieli syrjään englannin vuoksi. Tuo Sword in the Moon tulee siitä, että rykmentti johon sekä Gyu-yup että Ji-hwan kuuluivat tunnettiin nimellä Kuumiekka, joten eikö se olisi voinut olla suomennoksena?
Samapa tuo, mutta ei tässä elokuvassa edes mainittavammin tuuli käy.
Tähdet: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti