Ai sori, tarkoitan tietenkin että Fant4stic.
Teininero Reed Richards (Miles Teller) kehittelee ei-niin-nero-vaan-fyysisen-puolen-hoitavan-eli-tavaroita-kantavan opiskelutoveri Ben Grimmin (Jamie Bell) kanssa telesiirrintä ja vaikka tiedeopettajat pitävätkin duoa taivaanrannanmaalareina joiden kannattaisi miettiä oikeaa työt saavat he kuitenkin kutsun Baxter-rakennuksen laboratorioihin rakentamaan laitettaan ihan oikeaan tieteelliseen ja mahdolisesti kaupalliseenkin käyttöön. Ajatuksena kun olisi aikaansaada jonkinlainen ulottuvuussiirrin jolla mentäisiin vieraisiin maailmoihin tekemään tutkimusmatkoja joiden tuloksia hyödynnettäisiin kotona ja tiimi koostetaan edellä mainittujen ohella muista teinitiedeneroista kuten diktaattorimiljonäärihakkeri Victor Von Doomista (Toby Kebbell) ja sisaruksista Johnny (Michael B. Jordan) sekä Sue Storm (Kate Mara). Johnnysta täytyy sanoa se, että suurin tieteellinen saavutus jonka hän lienee koskaan tehnyt on pesuainetabletin laittaminen suuhunsa. Laite saadaan valmiiksi ja pian sillä kokeillaankin ihmisten eli tässä tapauksessa tuon tiedetiimin siirtämistä toisen ulottuvuuden planeetalle, mutta tottakai tapahtuma roiskuu käsille kuin Jeff Goldblumilla ja heistä jotka pääsevät takaisin on tullut vahvasti muuttuneita ihmisiä. Sue pystyy muuttumaan näkymättämäksi ja siirtämään romua eräänlaisen voimakentän avustuksella, Johnnysta tulee elävä tulipallo, Benistä suurikokoinen kivikasa ja Reedistä venyvä käsite. Doomin oletetaan kuolleen. Armeija tahtoo tietenkin valjastaa supervoimaiset uusihmiset palvelukseensa ja varsinkin Ben on rujon ulkomuotonsa aiheuttaman masennuksen vuoksi hyvin altis hyväksikäytölle. Mitä vain jotta pääsee purkamaan vihaansa. Reed tämän kohtalon välttääkseen pakenee, mikä aiheuttaa muissa paheksuntaa, mutta toki hän teki sen nimenomaan pelastaakseen myöhemmin ystävänsä ja estääkseen voimien väärinkäytön, sekä myös varsinkin Benin kohdalla poistaakseen muodonmuutoksen jotta hän voisi elää normaalia elämää. Joten tottakai siirtokoe tehdään uudestaan eri porukalla. Ei huolta, tällä kertaa takaisin kotiin ei päädy ihmishirviöitä. Ei kun sori, paluun tekee vieraalle planeetalla jumiin jäänyt Doom, joka on osittain sulautunut omaan pukuunsa edustaen siten Benin kanssa tarinan jonkinlaista Frankensteinin hirviötä. Doom on tietenkin nyt supervoimainen ja on oikeastaan aika samanlainen kuin scannersit, voiden siis ajatuksen voimalla räjäyttää ihmisten päitä ja muuta kivaa, joten nyt Reed, Ben, Johnny ja Sue kerääntyvät yhteen tapellakseen Doomin kanssa ja siinä se oikeastaan olikin. Jotain tunti ja 15 minuuttia kasvatetaan hetkeä jonka kaikki tiesivät jo ennen elokuvan aloittamista koittavan, että kyllä se hieman tuntui tarpeettomalta ajantapolta.
Edeltävät kaksi Ihmeneloset-elokuvaa luetaan yleisesti huonoimpien supersankarileffojen alati kasvavaan joukkoon, sinne jonnekin Batman & Robinin, Daredevilin, Ghost Riderin, etc. sekaan, joten sinänsä oli ymmärrettävää kuinka se nimenomainen brändi tahdottiin mielummin rebootata kuin tehdä jatko-osa, koska varmasti rahastamisen ohella oli usko parempaan joka kuitenkin edellyttäisi jonkinlaista painolastin karistamista. Se usko näköjään karisi kesken elokuvanteon kun tuottajat eivät olleet tyytyväisiä ohjaaja Josh Trankin käsialaan, kirjoittivat elokuvaa uusiksi ja potkivat Trankin kuskinpaikalta voidakseen muuttaa elokuvaa jos ei nyt parempaan niin aikakin muka kaupallisempaan muotoon ja lopputulos on toistaiseksi tuoreimman Ghostbustersin ohella yksi haukutuimpia fantasiaseikkailuelokuvia 2010-luvulla joka hädin tuskin keräsi kulunsa takaisin (ollen siten floppi), ja joka tunnetaan ehkä enemmänkin elokuvan sisällön sijaan sen valmistumisongelmista. Viimeisimmän Ghostbustersin tavoin Fantastic Four keräsi jo ennen kuvauksia negatiivista huomiota kun varsinkin fanikunta kritisoi hyvin äänekkäästi roolivalintoja, joista mediahuomion perusteella suurin pulma oli eri etnistä rotua edustavat sisarukset jonka selittäminen sarjakuvan ystäville olikin vaikeaa, eikä se kovin onnistuneesti tapahtunutkaan. Muutoinkin hahmojen nuori ikä aiheutti kiistaa mikä oli siinä mielessä ymmärrettävää, että Ihmeneloset ovat Johnny Stormia lukuunottamatta olleet aina ns. aikuisia kuin jokin teinilauma ja vaikka Jamie Bell onkin jo kaikkea muuta kuin lapsi niin hän varsinkin Ben Grimmin osassa kiteytti sen miten nyt uskottiin imagon nuorennuksen olevan jonkinlainen pelastusrengas. Mikä on vain absurdia koska aiemmatkin Ihmeneloset olivat elokuvina lapsellisempia kuin valtaosa vierustovereistaan, jolloin tässä tapauksessa olisi kenties kannattanut suunnata tyystin toiseen suuntaan hahmojen iän suhteen. Samalla varsinkin Trank oli kertonut hakeneensa nimenomaan vakavampaa ja synkempää sävyä, mikä voidaan voidaan nähdä helposti Doomin ja Möykyn aiempaa groteskimmassa ulkonäössä, joten kyllähän tätä elokuvaa katsoessa tulee nopeasti selväksi elokuvatekijöiden keskinäiset näkemyserot mikä on johtanut paniikinomaisiin reaktioihin, yliyrittämiseen siinä kuinka oltaisiin erilaisia (ts. sisarusten ihonvärinen ero vaikuttaa enemmänkin keinolta herättää kommenttikentät kuin innovatiiviselta ajatukselta kasvattaa tarinaa haastavammaksi) ja kun toinen käsi haluaa synkkyyttä ja erikoisuutta, mutta toinen kevyttä kaiken kansan simppeliä viihdettä syntyi lopputulokseksi yksinkertaiselta vaikuttava elokuva joka on samalla aikamoinen sekasotku. Ajatellen Trankin sittemmin esittämää kritiikkiä tuottajia kohtaan, väitettä siitä että hänen ohjaajanleikkauksensa olisi paljon parempi ja hänen haluaan saada Fantastic Four poistetuksi filmografiastaan onkin kieltämättä kiusallisen huvittavaa katsella levyn lisämateriaaleissa olevaa itsekehupuffia jossa kaikkinaiset sisäiset ongelmat loistavat vielä poissaolollaan. Myöhemminhän näyttelijät tuntuivat jakaantuvat kuin poliiitikkojen äänestykset: jaa, ei tai poissa, mikä sekin kertoo jotain jonkinlaisen yhteisen päämäärän olemisesta kadoksissa.
Trankin puheisiin halusta tehdä aiempia synkempi Ihmeneloset on helppo uskoa sillä varsinkin visuaalisesti elokuva on musta kuin Johnny Cashin vaatetus ja hahmot ovat nuorennusleikkauksesta huolimatta angstisia kuin juggalot, minkä takia heti alusta alkaen se musiikillinen sankariteema tuntuukin vääränlaisen reippaalta vain irrallisena hyvältä kuulostaakin. Doom ja Möykky ovat siten rujoja, että voisivat soveltua kauhuelokuvan hirviöiksi ja edellisen pahat teot ovat toteututtu hyvin ahdistavan agressiivisesti, joten selvästikin Trank oli pyrkinyt supersankarielokuvaan joka olisi sävyltään lähempänä DC:n vastaavia elokuvia kuin Marvelin yleistä fiilistä, mutta samalla joku oli koettanut puskea sinne joukkoon nimenomaan yhteneväisyyttä niihin kevyempiin Marveleihin. Siten tästä tuleekin hieman samanlainen fiilis kuin Batman V Supermanista, jossa siinäkin on nähtävissä hyvä tarkoituksella synkälle asialleen omistautunut elokuva, mutta mukaan on pitänyt heittää kaikenlaista ylimääräistä kamaa joko pohjustamaan jotain tulevaa taikka vain koska joku jossain ei ole luottanut elokuvan toimivuuteen ilman etukäteiskorjaamista. Varsinaista ylimääräisen tuntuista kamaa Ihmenelosissa ei ole kuin sen lopetus, joka on ilmeisesti tungettu mukaan tuomaan sekä keveyttä edeltävään masenteluun että myöskin viittaamaan mahdolliseen jatko-osaan jota ei varmastikaan ole tuloillaan. Se mikä oli yllättävä huomata niin tekivät tuottajat sitten mitä tahansa muutoksia elokuvaan ei se ainakaan näytä olleen toiminnan taikka komediallisten hetkien lisääminen ja jos näin onkin niin pelottaa ajatella kuin vähän niitä olisi Trankin leikkauksessa sillä nytkin molempia oli minimaalisesti. Mikä viittaa siihen, että Trankin leikkaus saattaisi olla puuduttavan raskas liiallisessa murheen alhossa kulkiessaan. Mielenkiintoista on myös se, että kyseessä oli sopivat puolitoistatuntia kestänyt teos, mutta se tuntuu paljon pidemmältä kuin välillä varsin raskassoutuisetkin Zack Snyderin supersankarileffat, joten jos Trankin leikkaus olisi esimerkiksi pidempi niin saa olla suoranainen ihme jos se muuttaisi elokuvan rytmitystä parempaan suuntaan. Leikkauksessa kuitenkin vaikuttaisi olevan Ihmenelosten suurin ongelma, ei sen roolituksessa, varsinkin kun jokainen näyttelijä on niin harmittoman oloinen ettei heihin ihonväristä tai muusta huolimatta juuri kiinnitä edes huomiota. Niin kehnosti kuin aiempien Ihmenelosten näyttelijät sopivatkin rooleihinsa pystyy kuitenkin muistamaan heidän tehneen ne, kun taas Teller, Jordan ja muut antavat yhtä antaumuksellisen roolin kuin aivan sama kuka. Puolitoistatuntiseksi elokuvaksi Ihmeneloset on pitkä ja haahuileva. Ymmärrän kuinka muka taas sarjansa ensimmäisenä elokuvana tunnetaan ideaköyhyyttä ja toistetaan kasvutarina jolloin hyvä jos lopussa on vasta hahmot esitelty ja sitten vauhtiin päästään vasta kakkososassa, mutta siltäkin osin tämä oli aika hämmentävästi rakennettu. Okei, ensin esitellään näyttelijät ja luonteensa, sitten koe joka muuttaa heidät, tämän jälkeen koetaan sopeutumisongelmia, puhalletaan yhteen hiileen suuren pahan edessä ja lopussa ollaan päästy hetkeen joka on tutustuttanut ensikertalaisille millaisesta tilanteesta varsinaiset tarinat vasta alkavat. Eli perussyntykamaa. Ongelmaksi ei niinkään muodostunut tilanteen selittäminen taikka hahmojen yksinkertaisuus koska eiväthän he oikeasti ole uusia ja tässä supersankarielokuvien kyllästämässä todellisuudessa jopa noviisi tietää jo vertailukohtien perusteella hahmoja tuntematta mistä on kyse, mutta kun he saivat voimansa hypätään sieltä käytännössä kokonaan niiden aiheuttaman sopeutumisongelman ohitse ja Beninkin murehdinta on hittoakos tässä-tasoa eikä kenelläkään tunnu olevan mitään vaikeuksia hallita voimiaan kuin parkkiintunut veteraani, joten tässä vaiheessa uskon että Trankin leikkauksessa saattoi olla ei niinkään toimintaa, mutta ainakin enemmän sitä erilaisuuden tuntemisen esittämistä jollaista hahmot kokisivat muuttuessaan "friikeiksi" yhteiskunnan silmissä. Vastaavasti uskon kuinka tähän väliin tuottajat olisivat halunneet kuvata saman vain erilaisesta näkökulmasta, sillä olisihan siihen voinut pistää muka hauskoja hetkiä kun Möykky ei hallitse voimiaan avatessaan ovea taikka Sue paljastaa näkymättömyydessään itsestään enemmän kuin haluaisi (tätä nimenomaista temppuahan käytettiin vuoden 2005 Ihmenelosissa), joten molemmilla olisi varmasti ollut halu olla hyppäämättä kaiken ylitse. Mutta leikkaus tekee elokuvasta sellaisen, että se hyppii oletettavasti hahmokehityksen kannalta tärkeiksi tarkoitettujen hetkien ohitse ja kun kyseessä on elokuva joka koettaa karistaa aiempien kevytmielisyyden olisi tarpeellista kuluttaa aikaa itsetutkiskeluun ja muuhun joka kuulostaisi sopivammalta draamaan kuin seikkailuun. Samanlainen loikka tapahtuu heti perään kun pakosalla ollut Reed onkin yht'äkkiä taas ulottuvuussiirrinprojektin johdossa ja vaikka se onkin keino tuoda Doom takaisin kuvioihin niin siinäkin vaiheessa vaikuttaisi siltä kuin levy olisi skipannut pari kappaletta jättäen tarpeellisen kulkemisen siihen hetkeen pois vain jotta elokuva hieman nopeutuisi, jolloin Reedin motiivit palata projektin pariin kuitataan olankohautuksella, kun hahmon luonne kertoo että hän pistäisi edes hieman vastaan kun rinnalla kuitenkin toimii taho joka petti hänet ja ystävänsä. No, mutta pääasiahan olikin päästä toiminnan pariin ja sehän se tässä vaiheessa alkaakin. Öö, tavallaan. Elokuvaa on kulunut yli tunti ilman varsinaista energiapurkausta ja sitten Doom vain astuu esiin, sanoo että tapan kaikki ja viidessä minuutissa Reed, Ben, Sue ja Johnny ovat selvittäneet välinsä ja murjoneet Doomin häviöön. Viidessä (minuutti, pari sinne tänne) minuutissa ja siinä oli se koko elokuvan supersankaritoiminto. Hitto, muistan kuin Batman Beginsin kohdalla moni valitti siitä, että kesti aivan liian kauan ennen kuin Wayne vetää naamion päälleen ja hänestä tulee lepakkosankari, mutta se sentään oli kestoltaan ja rakenteeltaan tehty sellaiseksi ettei ollut syytä pitää kiirettä, ja huippukohtaa haluttiinkin kasvattaa. Ihmeneloset jurnuttaa aikansa, hyppää pari tarpeellisesta osaa ohitse ja tekee sen siten, että melkein ohittaa kliimaksinsa. Tämän vuoksi se leikkaus vaikuttaisikin olevan elokuvan suurin ongelma: jos sillä haluttiin tiivistää jotain niin se jätti sen vuoksi hahmojen suhteen tärkeitä kasvuhetkiä sivuun ja jos se tiivistys tehtiin jotta päästäisiin nopeammin viihteellisen toiminnan pariin niin miksi sitä toimintaa ei ole kuin sen lopputaiston verran, joka sekin oli ajallisesti pelkkä pyrähdys. Doomin toiminnan perusteella hän on sopiva loppupomo ja siten hänen kohtaamisensa kannattaakin toimia päätöksenä elokuvalle, mutta siihen ei mitään joka johtaisi sinne, ei mitään joka kunnolla osoittaisi Doomin tekojen motiivit, tms. Hän katoaa alkupuolella sinne toisen ulottuvuuden planeetalla ja lopussa tulee tappamaan porukkaa kunnes heti saa turpaansa. Toki voimme päätellä hänen rypeneen poissaolonsa ajan vihassa ja siten kasvattaneen kostonhimoa, mutta ei sitä oikein huomaa kun äijää ei näytetä laisinkaan. Se on vain, että olen poissa vuoden tai jotain verran ja sitten olen tosi tuhma, vaikka saatoinhan kuluttaa ajan pelaamalla shakkia enkä suuttunutkaan niin pahasti.
Sitten on vielä se outro jossa nelikko on hymyssä suin ihastelemassa uusia toimitilojaan ja hupailee nimivaihtoehdoilla joita käyttäisivät itsestään, ja tämä on ilmeisesti se mikä kiukutti Trankia eniten koska se ei ollut hänen tarkoittamansa lopetus. Onhan se hyvin irrallisen oloinen, muistuttaen sävyltään ei vielä nyt koneessa olevaa elokuvaa vaan niitä kahta aiemmin filmattua. Se ei ehkä olisi häirinnyt yhtä paljon jos olisi ollut lopputekstien jälkeinen kohtaus ja siten selvästikin erossa muusta elokuvasta, mutta nyt se on osa lopetusta ja aikamoinen lässähdys.
Fant4stic ei siis ole kovinkaan onnistunut elokuva. Se on sopivaan pituuteensa nähden liian pitkän oloinen, sillä ei tunnu olevan selkeää päämäärää, leikkaus on kömpelöä ja näyttelijät ovat kukin kuin Sue Storm voimiaan käyttäessään joilloin roolitus ei haittaa koska sillä ei ole tuntunut olleen mitään merkitystä. Synkkä ilme ei oikein istu söpöihin esiintyjiin ja sankarimusiikkikin olisi ollut enemmän kotonaan kepeämmäksi tarkoitetussa elokuvassa, mutta ei tämä silti yhtään sen huonompi elokuva ole kuin ne kaksi edeltävääkään Ihmeneloset-filmatisointia. Se miten ne tuntuivat typeriltä ei niinkään vaivaa tätä uudempaa jonka ongelma on muualla kuin jossain hölmössä lelumainonnassa. Kyllä tätä katsoessa voi nähdä hyviä elementtejä joista paljon traagisemmiksi hahmoiksi tarkoitetut Ben Grimm ja Victor Von Doom ovat hyvä esimerkki. Heistä voisi saadakin aikaiseksi sen melankolisen ns. aikuisten elokuvan jota Trank kenties uskoi tekevänsä ja ehkä joskus ilmaantuu se ohjaajanleikkaus osoittamaan, että se todellakin on se elokuva joka ansaitsee kehuja, mutta siihen saakka joudumme tyytymään teokseen joka ei oikein toimi ja josta voi silmiä siristäen nähdä mikä olisi voinut toimia.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Roger Cormanin virallisesti julkaisematon Fantastic Four on edelleenkin se paras variaatio aiheesta tästä.
Olen samaa mieltä.
Lähetä kommentti