keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Thor: The Dark World (2013)

Kuten saatoitte huomata niin ensimmäinen Thor ei juurikaan ollut mieleeni ja mitä olen kommentteja tästä jatko-osasta kuullut niin ilmeisesti tämän pitäisi olla se huonompi niistä kahdesta(?), joten odotukseni eivät olleet elokuvan alkaessa kovinkaan korkealla. Joskin pidin sitä vain positiivisena seikkana koska ehkä yllättyisin positiivisesti.

Kun edellisessä Thorissa aluksi esitettiin niin muinoin Asgårdin puolijumalat tappelivat jäähirviöiden kanssa niin nyt puolijumalat tappelevat jotain laavahirviöitä (no, yht' ainakin) vastaan ja kuten aiemmin niin taas hyvikset voittavat ja aivan kuten siinä ensimmäisessä niin nytkin pahiksien käyttämä superenergiavempele (siinä laatikko, tässä savupilvi) on jotain joka koetetaan vastaisuudessa pitää piilossa kaikelta pahalta.
Mustaan aukkoon kadonnut ja kuolleeksi oletettu, mutta edellisen osan lopun perusteella maapallolla chillaileva Loki (Tom Hiddleston) onkin nyt Asgårdissa ja maanpetoksesta tuomittu elinikäiseen vankeuteen. Toisaalla Thor (Chris Hemsworth) tappelee ja veistelee puujalkavitsejä. Kertoisi nyt samalla miten ulottuvuuksien välinen silta on taas ehjä kun äijä itse tuhosi sen ja siten esti muun muassa matkat maahan. No, mutta kuitenkin, Thor kaipaa Jane Fosteria (Natalie Portman) ja päinvastoin, joten kun he tapaavat niin jälkimmäinen voi sanoa taas vautsi ja upeeta, mutta se ei ole vain vautsi ja upeeta kun ilkeä avaruusroisto Malekith (Christopher Eccleston) janoaa kostoa asgårdilaisille ja aikoo toteuttaa maailmatuhovalloitusaikeensa sen superenergian eli ns. eetteripyörteen avulla. Osa tuosta energiasta onkin sopivasti päätynyt Janeen joten Thorin on suojeltava rakastaan Malekithilta, joka onnistuu parhaiten vapauttamalla Loki avuksi ja matkaamalla Jane muassaan kohtaamaan Malekith demoniarmeijoineen. Taas Loki on imeytyä mustaan aukkoon.

Liittyen aloituksessa olevaan mainintaani siitä, että olin kuullut tämän The Dark Worldin olevan huonompi kuin ensimmäinen Thor, en tietenkään tarkoita sillä mitään maailman huonoin pökäle-mainintoja vaan, että vertailussa tämä vain sattuisi kuulemma olemaan heikompi elokuva kuin ensimmäinen. En tosin oikein muista mikä varsinaisesti joitakin tässä kakkosessa vaivasi mikä ei olisi tehnyt myös ensimmäisessä, mutta ainakin ilmeisesti se kuinka The Dark World olisi nimensä mukaisesti synkempi osa oli jotain mitä ei haluttu nähdä. Hei, ymmärrän täysin, minä odotin jo ensimmäiseltä osalta hemmetin isoa, värikästä ja hymyn huulille tuovaa seikkailua, mutta ei se miltään osin ollut tarpeeksi sitä mitä sen olisi pitänyt olla. Thor oli laimea, väritön ja yksinkertaisesti tylsä elokuva. Vaikka se nyt olikin täynnä jotain röyhtäilyhuumoria niin anteeksi, en ole enää kolmevuotias joka pitää sitä laaduntakeena. Uskon vakaasti, että Thor menestyi sisällöstään huolimatta ei sen ansiosta ja siten paljolti apuna oli vallitseva ilmapiiri käytössä olevan lajityypin suhteen ja jos jokin on vain kelvollisen näyttävää, ei suututa ketään ja on vain harmitonta niin se riitti jos kyseessä oli tunnettu supersankari elokuvassaan. Ei tämä kakkonen lopulta juurikaan eroa siitä ja siten se on taas täynnä laiskasti kirjoitettua komiikkaa (Stellan Skarsgård juoksee alasti, joten nauran varmaan vielä huomennakin), pääosin käsittämättömän ontoksi jätettyjä hahmoja (Natalie Portman esittää edelleen jotain bimboversiota tähtitieteilijästä ja aivan kuten ensimmäisessä elokuvassa on aktiivisimmillaan juostessa johonkin rakennukseen varoittamaan sivullisia) ja suuri seikkailu on taas vaan ihan okei, rutiinikamaa. Mutta onhan tämä väritykseltään tummempi, että edes sitten se ja ilmeisesti se on muka tarpeeksi tekemään elokuvasta erilaisen ja oletettavasti sen huonomman elokuvan kritiikin syy jota olisi kyllä pitänyt antaa jo edellisen osan kohdalla. Ei oikein, se että filtterinä on aurinkolasi paljoa muuta, etenkään kun pahiksena oleva Malekith (Christopher Eccleston) ei juurikaan eroa liukuhihnalta tulleesta jääjättiläisestä kuin olemalla jonkinlainen Lance Henriksenin näköinen Eric Bana Star Trekissa:
Plussaa Malekithissa on kuitenkin se, että tällä kertaa pahis sentään vaikuttaa olevan enemmän pääuhka kuin jokin sivuseikka, joskin sitä aikalailla samalla tavalla kuin Steppenwolf Justice Leaguessa. Tärkeintä kuitenkin on, että hänen rivimiesmäisyydestään huolimatta osoitetaan olevan se joka pitää lopussa kurmoottaa nurin ja näissä elokuvissa loppuvastuksen pitää olla juonelle oleellinen, eikä jokin komerosta otettu likaisen työn hoitava lihaksikas robotti. Tosi laiskalta ratkaisulta vaikutti se, että taas haetaan jotain hiton energiakimppua jolla tuhota ja valloittaa kaikki maailmat.
Joskin hahmoihin liittyen tämä osa osoittaa paremmin sen miksi Lokista tuli fanisuosikki, sillä nyt hänen epäluotettava luonteensa, lipevä charmikkuutensa pääsee paremmin esille ja Hiddleston onkin heitä harvoja jotka tuntuvat ymmärtäneen, että tänne tultiin pitämään hauskaa joten annetaan sen myös jotenkin näkyä. Hemsworth ehkä saa veistellä puujalkoja, mutta miksi hän esiintyy edelleen myös kuin olisi tehty tukeista ja se on sääli, sillä varsinkin Thorin luulisi olevan hahmo joka jo pelkän ideansa vuoksi olisi ylvästä mutta silti hyvin lapsekasta riehakkuutta huokuva. Kyseessä ei siis vieläkään ole suuri jumaloopperasarjakuva jonka jo ensimmäisen elokuvan toivoin olevan, mutta johtuneeko se sitten pohjalle pudonneista odotuksista taikka vain sopivammasta henkisestä hetkestä kun tätä katsoin, mutta kyllä tämä mielestäni edellistä parempi elokuva on. Siinä ei ehkä ole värikkyyttä edes edellisen vertaa ja kyseessä saattaaa olla liikaa elokuva joka koettaa olla supersankarikuvaelman sijaan J.J. Abramsin Star Trek, minkä takia avaruusalukset, lasersäteet (hei, ottakaa ihan rauhallisesti vaiheisasiantuntijat) ja kosmonautit vievät ajatuksia harharetkille, mutta toisaalta oli se silti mukavampi katsella Thorin oikeasti tappelevan jonkin ns. pääpomon kanssa kuin sivugorillan ja nähdä hänen käyttävän mjolniria suht' ahkerasti. Toisin sanoen The Dark Worldin toiminta suuntautuu parempiin kohteisiin ja vaikka siitä puuttuukin se haluamani riehakkuus ei se ainakaan toimi silkkana unilääkkeenä. Kuitenkin siihen haluamaani riemuralliin on aika hyvät mahdollisuudet hetkissä jolloin Thor ja Loki ovat yhdessä, mutta samalla myös tässä vaiheessa näkyy sen vakavamman puolen ansiot kun veljessuhde paikkaantuu ja rakoilee joten askel askeleelta mennään kunnon jumalallisiin orgioihin.

Yksi asia minua potutti erityisen paljon ja se pitää jakaa vähemmän potuttavaan ja todella poteitu-puoleen.
A eli vähemmän potuttava: koska Marvel-leffat tehdään niin vahvasti yhtenäistä universumia ajatelleen olisi ne kaikki katsottava ja vieläpä oikeassa järjestyksessä, sillä tässä tehdään huomioita muihin jo tehtyihin rinnakkaiselokuviin jolloin jotta niiden varsinainen merkitys toimisi ei The Dark World saakaan olla pelkästään oma elokuvansa. Tämä saa sen tuntumaan liiaksi tv-sarjalta ja jos ei ole valmis panostamaan kaikkiin Marvel-universumin elokuviin, jopa niihin jotka eivät kiinnosta hevonpätkääkään ei elokuvasta saa kaikkea tarkoitettua irti. Sen muihin liittymisen pitäisi kuitenkin olla vain bonusta, ei jotain joka tulee oman navan tielle. 
B eli superpoteitui: ei pelkästään se kuinka kyseesssä on yksi osa isompaa universumia aiheuta eräänlaista aukkoisuutta tai ainakin puutteen tunnetta siksi, että jokin seikka saisi selityksensä vain jos katsoo jonkin toisen elokuvan, mutta myös se että tämä kuitenkin on jatko-osa ja siten sidoksissa edelliseen synnyttää ongelmia. Tämä kun pitkälti heittää pois ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Tai muotoillaanpa tuo hieman toisin ja toteankin, että se tavallaan sivuuttaa monta ensimmäisessä osassa tapahtutta seikkaa siten, että hyppää ohitse sen miten ne tilanteet olisivat jatkuneet. Siispä kun ensimmäisen osan lopussa Lokin osoitettiin hallitsevan Stellan Skarsgårdin esittämän tiedemiehen mieltä, niin se mitä hän siellä teki ja mitä siksi tapahtui puuttuu kokonaan ja nyt The Dark Worldissa Skarsgård oli jo kokenut päänsekoituksen ja Lokikin oli kaukana sieltä. No, mitä tapahtui? Piereskeli Loki Stellanin pään sisällä? Piirteli tageja? Ujutti mielen sopukoihin salamurhasuunnitelman? Sekosiko Stellan koska aivot pistivät hanttiin vai koska you know, whateva. Samoin ei mitään osoituksia siitä missä Loki oli jouduttuaan mustaan aukkoon, miten pääsi pois sieltä, vai oliko edes siellä. Hän vain nyt oli jo kasvattanut tukkansa ja meni tyrmään. Mitä Jane teki sillä välin kun Thor oli poissa ja kollega-Stellan pöpeili, ja monien muidenkin asioiden kohdalla hypätään tavallaan pisteestä a suoraan pisteeseen c ja oletetaan, että kyllä katsoja paikkaa aukot. Mutta kun jo se ensimmäinenkin elokuva kärsi samasta ongelmasta, siinä vain johtuen halusta kehityksen sijaan esitellä hahmoja ja nyt kun ei vaivauduta kertomaan mitä välissä tapahtui vaan hypätään suoraan pari jaksoa eteenpäin tuntuu The Dark World valitettavan rei'itetyltä joka ei onnistu paikkaamaan mitään kun aukon allakin on jo toinen reikä. Ehkei se edes halunnut korjata mitään kun myihän se näinkin, olemalla Marvel-elokuva.

Tähdet: **

3 kommenttia:

Waltsu kirjoitti...

"Siispä kun ensimmäisen osan lopussa Lokin osoitettiin hallitsevan Stellan Skarsgårdin esittämän tiedemiehen mieltä, niin se mitä hän siellä teki ja mitä siksi tapahtui puuttuu kokonaan ja nyt The Dark Worldissa Skarsgård oli jo kokenut päänsekoituksen ja Lokikin oli kaukana sieltä. No, mitä tapahtui?" = Avengers (2012)

Jep, nämä pitää katsoa järjestyksessä.

...mikä on sinänsä mieltä haperruttavan ärsyttävää, sillä minkäännäköistä lisäarvoa ei katsojalle synny kronologisuudesta kuin, että on perillä juonesta. Ja silti ainakin itse tipun yhteään Marvelin jatkumon ulkopuolelle. Joko olen unohtanut mitä tapahtui Iron Man -leffassa kymmenen vuotta sitten tai sitten minua ei vain kiinnosta, sillä Marvel-leffoissa on niin paljon turhaa tietoa. Saman efektin jatkumosta saisit vain lukemalla juoniselosteen aikaisemmista leffoista, niin säästyisi aikaa siinäkin, kun ei tarvitse katsoa jokaista leffaa erikseen, pistää vaan viimeisimmän päälle.

Mikä on sääli sinänsä, koska itse koen, että tälläkin elokuvauniversumilla olisi mahdollista luoda itsestään hyvin hiottu kokonaisuus, jossa jokainen elokuva, joka on osa jatkumoa kertoisi jotain oleellista juonijatkumoon liittyen. Mutta eivät kerro. Nyt samat hahmot vain rymistelevät jonkun satunnaisen pahiksen kanssa näissä sivuosaleffoissa ja varsinainen pääjuoni leijuu jossain kuudennessa ulottuvuudessa.

Anyways, en nyt jaksa tämän enempää taas marmattaa...

...noir kirjoitti...

Kehut annan Marvelille siitä, että ovat onnistuneet löytämään elokuvilleen hyvän keskitien jolta ei pahemmin poiketa ja siten riippumatta siitä minkä niistä yhteisen universumin elokuvista katsoo huomaa niiden kuuluvan samaan maailmaan. Ymmärrän myös halun sitoa elokuvia myös juoniltaan eikä pelkillä hahmovierailuilla, tms. ja sen kuinka sen avulla halutaan suunnata kaikki sooloelokuvat yhteen suureen yhteiseen joukkokokoontumiseen, minkä vuoksi matkalla sinne mukiloidaan rivipahiksia koska se suuri paha pitää jättää kliimaksia varten. Ongelmana pidän sitä, että se päätösjuhla kun ei missään ajatuksissa selkeästikään ollut Thorin sooloilut, ei Iron Manin eikä edes Captain American, vaan se tulisi tapahtumaan elokuvassa jossa nämä kaikki ja muut tulevat yhteen eli Avengers-elokuvassa, jonka viimeisessä osassa se sitten tapahtuikin. Joten jos kerran se kaiken huippu mitä kohdin jokainen erilläänkin kulkee tapahtuu siinä vaiheessa kun kaikki ovat paikalla, ei niiden sooloelokuvien pitäisi olla näin pahasti riippuvaisia siitä Avengers-yhdistymisestä. Thorin pitäisi viittauksista taikka muista sellaisista huolimatta kulkea ensisijaisesti omilla jaloillaan ja muiden osien ei pitäisi vaikuttaa siihen kuin tukevana, mutta nyt siellä jätettiin toisiin elokuviin oleellisia juonikuvioita jotka eivät saisi puuttua sieltä Thorin omasta elokuvasta. Se että tapahtuiko se sarjakuvissa samalla tavalla ei saisi merkitä sitä etteikö sitä voisi tarvittaessa siirtää toisen hahmon elokuvaan, varsinkin kun nämä lopulta ovat samaa maailmaa jolloin se ei muuttaisi lopullista tarinakulkua vaikka tapahtuisi ns. väärän hahmon elokuvassa, jos se väärä hahmo nyt sattuu kuitenkin oleellisesti sisältymään tuohon kyseiseen juonikuvioon. Ja siinäkin tapauksessa jos tehdään kuten nyt näiden Thorien kohdalla tehtiin, että jätettiin osa tarinoista toisten elokuvien kerrottavaksi, pitäisi se sitten vaikkapa jonkinlaisena takaututumana taikka vastaavana laittaa myös sooloelokuvan yhteyteen. Mitä laajemmaksi Marvel-universumi kasvaa sitä suuremmaksi ongelmaksi tämä tarinoiden pilkkominen kaikkien kesken tulee muodostumaan, sillä jos Marvel olettaa kaikkien Thoreista pitävien olevan valmis katsomaan myös jokaisen muunkin rinnakkaiselokuvan vain jotta saisi tarinasta tolkullisemman he yliarvioivat katsojien kärsivällisyyttä ja kiinnostuneisuutta, koska vaikka Marvel-leffat vielä ovatkin kuuminta shittiä koskaan niin ennemmin taikka myöhemmin se tulee muuttumaan. Saturaatiopiste koetaan jossain vaiheessa ja vaikka halutaankin takoa niin kauan kun rauta(mies) on kuumaa jouduttavat he liiaksi siihen kulkemista tekemällä yhtenäisestä sekavan josta ei enää jaksa kiinnostua. Se saattaa tuntua kaukaiselta nyt, mutta se on väistämätön tosiasia jos samalla linjalla jatketaan. Liian paljon hahmoja, liian useaan osaan jaettu tarina ja keskenään liian samanlaiset elokuvat tekevät kaikesta jossain vaiheessa liian persoonattoman. Mielestäni Marvel-leffat ovat jo nyt siellä, mutta toivon etteivät ne ehdi mennä sinne muidenkin mielissä, sillä Marvelin arkusta löytyy monia kertomisen arvoisia tarinoita, mutta niitä ei edes kannattaisi koettaa yhdistää muihin vaan antaa tulla ominaan. Pelkään vieläpä sitä, että Marvel ratkaisee umpikujansa yksinkertaisesti reboottaamalla kaiken ja kuten Sonyn Spider-Manit osoittavat niin pelkään myös heidän päätyvän samaan käsitykseen uudelleensyntymästä, joka on lähestulkoon edellisten kopioimista. Toivoisin ettei Marvel päädy reboottauksiin ja antaisi nyt jo vakiinnutettujen hahmojen jatkaa omiin suuntiin ja siten muuttuvat omien tarinahistorioidensa tukemana.

Waltsu kirjoitti...

No amen!