Reeker 2: No Man's Land (No Man's Land: The Rise of Reeker, 2008)

Ensimmäinen Reeker oli mielestäni kehno elokuva, mutta pidin ideaa näkymättömästä hajutappajasta aika hauskana sillä se kuulosti hieman siltä kuinka pahiksena olisi sellainen animaatioista tuttu elävä tuoksu, tiedättehän se vaikkapa ruuasta tuleva savumainen seireenimäinen kutsu.

Tietenkin lopputulos tuon haisulin suhteen oli se, että se silti piti esittää liian ihmismäisenä hahmona aivan kuin katsoja ei muuten tajuaisi mistä on kyse. Sääli, koska Reeker oli periaatteessa tavallinen slasher niin sellainen ratkaisu teki siitä vielä enemmän tavallisen slasherin, riippumatta siitä kuinka lopussa koetettiin vetää mattoa alta eräänlaisella se oli vain unta-twistillä. Maton vetäjällä oli ohukaiset käsivarret ja matolla seisojalla raskaat saappaat. Ei liiku, ei. Surkeat näyttelijät eivät myöskään auttaneet pelastamaan yhtikäs mitään.

Siltikin, se pierumörökölli oli jonkinlainen poikkeus kaavasta ja nyt mätäneminen jatkuu tässä kakkososassa.

70-luvulla periferiassa pelkoa aiheutti sarjamurhaaja Kuolemanlaakson kulkija (Michael Robert Brandon) joka kuten asiaan kuuluu toimi päässään olevien äänien käskemänä ja kun kutsumustyö oli valmis hän antautui oikeuden käsiin kokemaan teloituksensa. Tämä tietenkin siirsi hänet takaisin laaksoonsa eräänlaisena tosi pahalle haisevana kuolemanhenkenä saalistamaan lisää uhreja ja tässä tuli se mitä ykkösosan kohdalla epäilinkin tapahtuvan, että tuosta haisulimurhasta tehdään entistä ihmismäisempi jotta sitä on helpompi kuvata, tms. Olemme siis nyt nykyhetkessä ja nuija ja tosinuija-tason kasinoryöstäjät päätyvät syrjäseudun huoltoasemalla kinaan samanhenkisten sheriffien kanssa ja onpa siellä muutama sivullinenkin kuten tietenkin se ns. seksikäs misu, mutta samapa tuo keitä he ovat ja miksi siellä ovat koska ovat tietenkin Kuolemanlaakson kulkijan eli Reekerin alueella. Okei, nyt joku seniili vanhus juoksee peppu paljaana koska huumori on tasoa Pekko Aikamiespoika, tsaa! ja jokainen luulee ilmeisesti esittävänsä Jope Ruonansuuta. Huomataan kuinka jokin olevaisuus estää läpinäkyvällä kumiseinällä (siitä tulee sellainen bump-ääni kun siihen törmää) porukkaa poistumasta alueelta ja myös ajoittain näkymätön tappaja rupeaa paloittelemaan ansassa olevia ihmisiä. Tappajan saapumisen huomaa siitä, että se löyhkää kuin biojäteastia kesälämmössä taikka vastaavasti kansanedustajien sopeutumiseläkkeen tarpeellisuus, mutta onneksi pelokkaiden apuna on intiaani unisiepparinsa kanssa. Ai, no se oli sen intiaanin menoa.

Elokuvan kohokohtiin lukeutuu muun muassa hetki jolloin ryöstäjien rahasaalis syttyy palamaan ja he koettavat sammuttaa sen virtsaamalla päälle eikä toinen pysty pissaamaan käskystä. Niin ja paistettu kana uhkailee hengenlähdöllä.

No, ei tämä ainakaan parempi ollut kuin ykkösosa, mutta eipä kai nyt sentään huonompikaan. Yhtä kehnoa näyttelemistä on ainakin tarjolla, mutta teoreettinenkin yritys olla muka nokkela tarinakuljetuksessa on korvattu absurdin koomisilla ylivedoilla jolloin gorea ei ehkä ole enemmän, mutta se esitetään aiempaa huomattavasti sarjakuvamaisemmin. Ei se ensimmäinenkään nyt ryppyotsainen ollut ja toisaalta kyllä tämä kakkonenkin koettaa ajoittain pysytellä vakavahkona, mutta suhteessa aiempaan vedetään temppuja överimmäksi ja hetkittäin vain bojojoing-ääniefekti puuttuu jotta verenroiske muuttuisi pelkästä naurettavasta mentos cokispullossa-hetkestä silkaksi heinänkorsi hampaiden välissä-maalaisslapstickkomediaksi. Golly! ("The whitest word ever. a synonmyn for gosh only white people use it." - Urban Dictionary).

Surku että menivät entisestään kasvattamaan sitä hajutappajan fyysisyyttä, koska vaikka kuinka meni ja kopsautteli ihmisiä hengiltä oli hän silti uhkaavampi ruumiittomana olentona jonka läsnäoloa ei välttämättä oman hienhajunsa alta edes huomannut.

Tähdet: *

Reeker 2: No Man's Land