Aikamiespojat Will (Gerard Haitz) ja Belcher (Ryan Dunn) ovat kämppiksiä sekä tietenkin parhaimpia kavereita. Will on heistä se muka järkevämpi eli toisin sanoen ihminen joka ymmärtää vuokranmaksuun tarvittavan rahaa ja sitä saa käymällä töissä, kun taas Belcher kuluttaa päivänsä sohvalla maaten, dokaten, syömällä rasvaista ruokaa ja podeten ummetusta (jälkimmäinen on elokuvan kantavia vitsejä. Ei, se ei ole hauska). He kuitenkin ovat bestiksiä joten elo sujuu mukavan iloisesti ainakin siihen saakka kunnes Belcher menee ja kuolee paskomisongelmansa seurauksena. Hautajaissa Will tapaa Belcherin serkun Kristan (April Scott) ja suhdehan siitä syntyy, mikä kohtaa ongelmia kun Belcher palaa aaveena hengailemaan Willin seuraksi. Aluksi Willin ja Belcherin pilvenpolttaminen ja suolen sisällöstä vitsailu toimii kuin ennenkin, mutta kun Belcher kuulee Willin ihastumisesta Kristaan rupeaa hän sabotoimaan yhteiseloa ihan vain koska on p*skakasa. Oli sitä eläessään ja on sitä nyt kuoleman jälkeenkin.
Tarjolla on käteenvetohuumoria ja... no, siinä se melkein olikin.
Kannessa olevat Bam Margera ja Ryan Dunn luovat käsityksen Living Willin olevan jonkinlainen Jackassiin yhdistettävä teos ja ei se nyt niin kaukana totuudesta olekaan vaikka nähdäkseni suorin yhteys tuohon nimenomaiseen isojen poikien jekkuiluun onkin vain se, että kaksi elokuvan esiintyjää lukeutui myös olennaisina osina siihen. Toinen heistä tosin ei kuuluisi millään tavalla tämän elokuvan kanteen koska Margeran rooli elokuvassa on nanosekunnin luokkaa. No mutta kuitenkin, jos tarkoitus on Jackass-naamoila myydä Living Willia niin maksun jälkeen metsään menee koska pari sieltä tuttua naamaa ei vielä kerro mitään ja kun huomaa kuinka toinen ja heistä nimenomaan se nimekkäämpi ei kansistatuksestaan huolimatta edes oikeastaan ole mukana, aiheuttanee se enemmänkin kiukkua kuin kehua. Siltikään Jackass-fanien ei tulisi esiintyjien puutteen vuoksi ajatella ettei tämä olekaan Jackass-elokuva koska toteutuksensa ja huumorinsa puolesta Living Will oikeastaan on juuri sellainen. Ei siis Jackass vaan jackassmainen. Tämä vaikuttaa kuvatun käsivaralta ja on kotivideomaisen kömpelö, jolloin esimerkiksi rajaukset ovat koko ajan päin mäntyä eikä kameraa osata pitää tasapainossa edes sen ollessa paikoillaan. Kohtaukset ovat poikkeuksetta kuin ensiottoja ja siten näytteleminen on kauttaaltaan aika hakusessa olevan tuntuista, mikä saakin miettimään että miksi tätä ollaan muka alunperin suunniteltu teatterilevitykseen. Kyseessä kun ei siis ole elokuva joka koettaa olla käsivaraa ja amatöörinäyttelemistä koska pyrkisi ns. found footage-elokuvien tavoin olemaan muka dokumentaarista ja siten väitetysti realistista vaan kyseessä on ihan tavallinen navanaluskomedia joka on yksinkertaisesti todella huonosti ohjattu, kuvattu ja näytelty. Luulenkin että Lionsgate jonka levittämänä Living Will tehtiin oli siinä uskossa, että tässä olisi uusi Jackass-elokuva juuri sellaisena kuin nekin olivat ja siksi kotivideohenkisyys kelpaisi jopa teatterilevitykseen kun se tehtäisiin samoin isosti taikka ammattitaidolla, mutta sitten käsiin toimitettiin ainoastaan tosi amatöörimäinen tavallinen tylsä komedia. Vaikka Ryan Dunnin liian aikainen menehtyminen mainitaan niin sekä IMDb:ssä kuin myös Wikipediassa samassa yhteydessä kuin studion päätös pistää elokuva suoraan videolle teatterikierron sijaan, niin todellisuudessa sillä tuskin oli yhtään mitään merkitystä päätöksen kanssa. Päin vastoin kuoleman tuoma huomio olisi saattanut puoltaa suuremman profiilin levitystä, mutta joku tuotantoportaassa meni ja ymmärsi ettei tällainen kuulu kuin korkeintaan suoraan dvd-alelaariin. Surkeita runkkausvitsejä, huonoa näyttelemistä, ruman näköinen ja muutakin huonoa löytyy. Samalla se kuitenkin on jackassmainen koska sekin oli kaikkea noita edellämainittuja sillä erolla, että Jackasissa sentään oli aidontuntuista energiaa ja iloa, Living Willissa puolestaan ei.
Tähdet: *
2 kommenttia:
Onneksi tätä(kään) ei ole pakko katsoa, heh.
Lähti kierrätykseen.
Lähetä kommentti