keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

A Dangerous Man (2009)

Steven Seagal esittää taas yhtä ex-erikoisjoukkojen tyyppiä ja kun alkutekstit ovat montaasi elokuvan tapahtumista niin siinä se kaikki tarpeellinen tulikin jo minuutissa nähtyä. The end.

No hyvä on...
Shane (Steven Seagal) on ex-erikoisjoukkojen supersotilas joka ajoi autovarkaan mäkeen jonka vuoksi on sen seurauksena virunut syyttömänä vankilassa ja nyt niiden vuosien (takakansi sanoo 15, Seagal itse kuusi) jälkeen vapautetaan virallisten anteeksipyyntöjen sekä rahakorvauksen saattelemana. Ah, vapaus, ihana vapaus ja heti ensimmäiseksi kohdataan jotain nilkkejä jotka pitää jauhaa pulveriksi. Hitto, takakannessa lukee Steven Seagalin olevan "...nyt ja aina Dangerous Man!" ja pakko se on tämän ensimmäisen vartin aikana myöntää ettei tuo väite ainakaan täysin väärässä ole. Verrattuna muihin Seagalin aikalaistuotoksiin on agressiivisuusastetta nostettu ja sen verran brutaalisti mies mätkii nuo huligaanit ja kiroileekin kuin turkkilainen merimies, että sitä melkein sanoo "ho huh huh!" Samantien vastaan tulee kiinalaisia kidnappaajahuumekauppiassotilaita jotka Shane käy moukaroimassa ja vie heidän kaappaamansa naisen, Tian (Marlaina Mah) sekä huumerahat. Kiinalaiskonnien pomo Chen (Terry Chen) ei tästä ilostu ja yhdessä korruptoituneiden poliisen kanssa tahtoo sekä Shanen että Tian hengiltä. Se on virhe, sillä eikö se jo tullut selväksi että Shane on dangerous man.

Ei mikään mestariteos ja kyllä toimintakohtauksien leikkauksissa näkee, että Seagalin fysiikkaa piilotellaan hektisillä lähikuvilla, mutta puuskutuksen läpikin huomaa että jonkinlainen energiapyrähdys on haluttu saada kuviin sillä Seagal on kuin iso pulska kolibri liikkeissään: pysyy paikoillaan, mutta heiluttaa siipiään ihan sikana. Tätä voisi hieman verrata vuoden 2006 Rocky Balboaan siten, että jos vanhemmat Seagalit olisivat aiempia Rocky-elokuvia joissa pääosanäyttelijä oli tietenkin vielä nuorempi, jäntevämpi ja siten mobiilimpi niin nyt iän tuoma kehon hidastuminen on kovattu raa'alla voimalla. Lyö hitaammin, mutta kovemmin. Samaa metodia on hyödynnetty puheisiin joten dialogi on edelleen samaa tuttua miehistelyä, mutta nyt niin kirosanapainotteista että sitä melkein luulisi äänessä olevan varttivuosien ikäiset megaforceilijat ostarilla. Sinänsä elokuva on ihan tuttua seagalismia jossa hän tosiaan on taas omnipotentti supermies jolle kukaan ei voi yhtikäs mitään ja ero aiempiin tuleekin vain agressiossa joka niin hölmöltä kuin se kuulostaakin on oikeasti hyväksi nostamaan elokuvan tasoa, tai saa sen ainakin erottumaan miehen muusta nykytuotannosta. Jos kerran Seagalin keho taikka mieli ei ole enää mukana niin tämä fuck juu ja leka naamaan on se metodi jolla tehdään ainakin hetkellisesti vanhasta uudempaa, koska ollaan ymmärretty ettei korjaaminen aina tarkoita kaiken muuttamista väkisin. Onneksi vaikka hahmot ja tapahtumat ovat Seagalin ympärilläkin peruskauraa niin niidenkin kohdalla on pidetty sama kovaotteinen linja ja siten kaiken sen tyypillinen sonnan seassa mitä Seagalilta on jo monia, monia vuosia tottunut näkemään on tämä tosiaan jonkinlainen piristysruiske. Se viagra jolla Seagal on saatu näinkin terhakkaaksi saisi tulla useammin käyttöön. On se kuitenkin myönnettävä, että Seagalin kohdalla toiveet ja odotukset ovat korkeintaan siinä, että ole edes siedettävä ja jos siellä on jotain vähänkin parempaa on se samanlaisen tunne kuin Sunshinessa kun aurinko valaisee kaiken.

Tähdet: ***

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tankeros män.

...noir kirjoitti...

Koetin, mutta en keksinyt mitään vitsiä.