Afrikkalaisen savannin voodoomenoista miamilaisiin voodoomenoihin ja näin on päitä irroittava mörökölli manattu esiin, joka tietenkin ensimmäiseksi osoittaa kiitoksensa poistamalla noitapastorin pään muusta ruumiista. Tapausta tutkimaan päätyvät avioeron kourissa riutuva kyyninen Pete (Wayne Crawford) ja duon järkipuhetta edustava Kate (Kay Lenz). Jälkimmäistä tarvitaankin pitämään edellinen aisoissa sillä Peten vaimo päätti jossain vaiheessa ruveta lesboksi ja sehän se vasta miehisyyden päälle käy, varsinkin kun Petella on ihan viikset ja kaikkee. Ai niin, koska sieltä ruumiin löytöpaikalta löytyi kaikenlaisia voodookamoja kuten kananluita, alttaria, banaaneja ja sen sellaista niin tokihan uhrin epäillään olleen meksikolainen. Mihin viittaa myös suklaanruskea iho ja tieto hänen olevan nigerialainen. No mutta kuitenkin, pian pari muutakin santerialaista menettää päänsä ja mörkö lyö niin kovaa, että oikein kipänät lentävät. Tiedättehän, kun pää irtoaa on se aika salamoivaa touhua.
Okei, ensimmäinen tyyppi ei asiayhteyden antamasta mielikuvasta huolimatta tuolloin kutsunutkaan päänirroittajademonia esiin vaan oli ilmeisesti tehnyt sen joskus kauan sitten kotiseudullaan ja tämä ökkömönkiäinen oli sitten seurannut suuren meren ylitse etsimään ja tappamaan kaikki jotka silloineen noitapiiriin osallistuivat. Ilmeisesti muutkin kelpaavat ja Petestä tuleekin varteenotettava vastustaja jonka kanssa mitellä, vaikka eipä Pete juuri muuta tee kuin dokaa ja valittaa, mutta sehän se vasta vahvan ihmisen merkki onkin. Sitten alkaa moottorisahataisto, ou jea!
Tykkään siitä kuinka suomentaja oli päätynyt ns. vaikeiden sanojen kanssa käyttämään alkuperäistä siten kuin se suomalaisittain saatettaisiin lausua, jolloin esimerkiksi manaaja on eksorsisti ja kun edessä on täydellinen päivä on se tietenkin perfekti päivä. Mieleen nousee aikoinaan omistamani Star Wars ep. 1:n bootleg jossa Darth Maul oli Lordi Muul ja Jar Jar Binks vaikutti savolaiselta.
Erityisen mainio oli myös kohtaus jossa baptistikirkon seurakuntalaiset pitävät joen törmällä kastetilaisuutta ja ilmeisen huonosti repliikkejään muistavan pastorin pitäessä puhetta yksi opetuslapsimummeleista ei pysty pitämään pokkaansa vaan joutuu selvästi puremaan huultaan. Eli joo, kyseessä on aika kömpelösti tehty kauhuelokuva jossa tahaton koomisuus tuo muassaan viihdearvoa jossa kotoisat lisät ovat vain hyväksi. Ei niin etteikö Headhunter olisi viihdyttävää katseltavaa ilman sen lukuisia hölmöilyyn päätyviä hetkiäkin, pelkästään jo päiden lentelyn määrän vuoksi ei juuri tylsiä hetkiä pääse syntymään. Joskin jos on yhtäkään Wayne Crawfordin elokuvaa nähnyt niin tietänee ettei hän tunnu kovinkaan vakavissaan roolejaan ottavan, ei edes vaikka kuinka kärsivää ihmisrauniota esittäisi. Tai ehkäpä se pikemminkin on niin, että hän saattanee uskoa esiintyvänsä vakavissaan, mutta kun eleet ovat aina jatkuvassa hytkynnässä ja puhe nousee ärhäkkyyttä esittäessään Castafioren lauluun niin ei sellaista voi ottaa kovinkaan tosissaan.
Mutta kuitenkin, kyseessä on itse asiassa hieman kuin Predator kakkonen ennen Predator kakkosta ja vaikka en uskokaan tämän toimineen tuon esimerkin esikuvana niin voisin silti uskoa ensimmäisen Predatorin olleen Headhunterille jonkinasteinen sapluuna. Onhan molemmissa kuitenkin enimmäkseen näkymättömissä pysyttelevä yli-inhimillinen päitä repivä metsästäjä jolle kenestäkään ei tunnu olevan vastustusta, mutta onneksi yksi ihminen voi tiimityöskentelyn sijaan näyttää mistä kana pissii. Hyvä on, onhan niitä lukuisia muitakin elokuvia joiden voisi uskoa olleen Headhunterin tekijöiden mielessä ja kun lähellä ilmestyivät tunnetummat voodooelokuvat kuten Angel Heart (1987) sekä Käärme ja sateenkaari (1988) niin varmasti niiden teema on ollut ajatuksissa. Se Predator tuli nyt eniten mieleen osittain juuri kakkosen vuoksi joka kuitenkin ilmestyi vasta kaksi vuotta myöhemmin, mutta kun ensimmäiseen osaan yhdistyen mukana on myös kohtauksia joissa veriset ruumiit putoavat roikkumaan sankareiden eteen ja musiikissa on sellaista tribaalia rumpumeininkiä niin vaikea se on olla tekemättä janoja pisteiden väliin. Varsinkin kun siihen vasta tulevaan kakkos-Predatoriin löytyy sellaisiakin yhteneväisyyksiä kuin sankarin muuttuminen homo superiorista taviskytäksi, miljöön oleminen urbaani ja ollaanpa siellä yhdessä kohdin eräänlaisessa huonosti valaistussa junavaunussakin jahtaamassa hirviötä. Joten hei, ehkä Predator kakkonen saikin ideoita Headhunterilta. Joten vaikka Headhunter onkin täynnä hupsuja hetkiä niin sanoisin kuitenkin, että jos kaipaa nähtäväkseen Predatorin "halpakopiota" on tämä ihan kelvollisen kehno, mutta ehdottomasti kiva sellaiseksi. Tietenkin täytyy huomioida, että jos tämä olisi Predator (kakkonen) niin se olisi siten, että pääosassa olisi Dax Shepard.
Hauskaa miten tämän elokuvan kohdalla julistemallit voivat keskenään antaa sisällöstä täysin päinvastaisen kuvan, kun esimerkiksi tämä ilmeisesti kasetissa käytetty kuva on silkkaa visvaista monsterikauhua...
ja oman dvd-versioni kuva on jotain Jean Rollinin utuista lähes romantiikan puolelle ujuttautuvaa ns. taiteeellisuutta.
Kumpikaan ei pidä oikein paikkaansa, mutta ensimmäinen on sentään lähempänä todellisuutta.
Päitä irtoilee aika sikana.
Ja lopussa on ihan tolkuton tapa pohjustaa tekemätöntä jatko-osaa: uudessa rituaalitapahtumassa uusi wiccaporukka, tms. manaa headhunterin uudelleen esille ja henkiin. Miksi? Sen monsterin ainoa tehtävähän on tappaa hänet herättäneet. Tätä se koulutusmäärärahojen leikkaus aiheuttaa.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Minulla on tuo laittamistasi kansivaihtoehdoista ensimmäinen. Oikein VHS-nauhake ja kaikki. Jenkki sellainen vieläpä. Juu, ei se ihan täysin heijastele elokuvan tapahtumia, mutta silti enemmän kuin tuo jälkimmäinen laittamasi kansi.
Mitä lienevät ajatelleet jos ovat ollenkaan.
Lähetä kommentti